Kauhutarinoita:3

Pitkä Yö

Sam katseli ikkunasta ja odotti ystäviään saapumaan. Hän oli pakannut jo reppunsa valmiiksi iltaista koitosta varten. Vettä, muutama välipala patukka, köyttä, veitsi, tulen teko välineet (ihan vain varalta), vaihto sukat, taskulamppu.
Hän oli levoton.
He olivat lähdössä tutkimaan hylättyä lasten mielisairaalaa. Se oli rakennettu 1900 luvun alussa ja sillä oli hyvin vivahteikas ja veren punainen menneisyys. Se oli suljettu 1999. Samia jännitti. Ei pelottanut.

Viimein ulkoa kuului pyörän kellon kilahdukset.
Sam otti reppunsa ja juoksi ulos innosta hymyillen.
Ystävät olivat valmiina lähtöön.
Hän nappasi pyöränsä.
"Moi!" Sam huudahti kaikille.
"Moi! Mennään!" Alexis sanoi ja lähti johtamaan joukkoa kohti sairaalaa.
Sairaala oli pitkän hiekka tien päässä noin 3 kilometrin päässä kaupungista.
Puhelimet olivat kaikilla mukana, jos sattuisi jotain.

Matka sujui verkkaisesti.
Pojat olivat jännittyneitä. Murphyä pelotti hiukan. Ei Eddikään sen pelottomampi ollut. Porukan pelokkaimmat.
"Mamman pojat! Kummitus syö sellaiset!" Randy hirnui.
Kaikki alkoivat nauraa.
Sam pudisti päätään.
"En usko aaveisiin. Hölyn pölyä sellaiset!" Hän oli rohkea.

Mielisairaala alkoi näkyä pikku hiljaa. Oli ollut hiljaista koko matkan. Linnut eivät laulaneet enää sillä oli ilta. Aurinko oli pilven takana ja laskeutui jo kohti seuraavaa aamua toiselle puolelle palloa. Pojat kaartoivat isoon pihaan. Nurmi oli hoitamatonta ja kasvanut jo kedoksi. Puskat rehottivat. Puut olivat kietoneet juuriaan joka puolelle.
He jättivät pyörät piiloon pensaisiin.
He olivat ison harmaan tiili rakennuksen edessä.

Kaikki olivat hämmästyneitä.
"Tuonne me mennään."
Murphy ja Edd tutisivat.
"Onko pakko....?" He kysyivät yhteen ääneen ja olivat jo takertuneet toisiinsa kuin pahaiset rakastavaiset.
"Joo... sovittu mikä sovittu!" Randy huusi ja virnisti.
Sam meni poikien luo ja silitti heidän selkiään.
"Ei mitään hätää. Soitetaan apua heti jos kummitus lähentelee teitä..."
Kaikki alkoivat nauraa.
Sitten lähdettiin etsimään ovea josta pääsisi sisään.

Talo oli iso ja sen kiertelyyn tuhraantui kallista aikaa.
He kuitenkin löysivät rikkinäisen oven ja pääsivät sisään.
Paikka oli pimeä ja joka puolella näkyi graffiteja.
Käytävä meni eteenpäin. He astelivat paperissa ja lasin siruissa.
Edd ja Murphy pitivät toisiaan kädestä.
Randy johti ja piti taskulampun valon koko ajan edessä.

Sam katseli huoneisiin. Ovet olivat auki.
Hän katseli likaisia lattioita ja luki karmivia graffiteja.
Häntä ei vieläkään pelottanut.
Yhtäkkiä Randy pysähtyi.
"Kuulitteko?"
"Mitä!" Murphy kiljui.
"Kuulen itkua ja kitinää...." Randy kuunteli.
Murphy ja Edd pitivät silmänsä kiinni ja tutisivat.
"Täällä on mamman poikia!" Randy huudahti.
Murphy ja Edd eivät nauraneet. Heitä oikeasti pelotti.

He jatkoivat matkaa.
Käytävät toisensa jälkeen osuivat valokeiloihin.
Sam kääntyi yhdellä käytävällä ja näki toisen kapeamman käytävän.
Hän kuuli kuiskintaa.
Ja kuin itkua.
"Käyn katsomassa tämän käytävän..." Hän sanoi ystävilleen.
Kukaan ei vastannut.
Hän asteli hiljaa käytävälle.
Ovi käytävän päässä avautui naristen.

Sam vetäisi henkeä.
"Kuka siellä?"
Kukaan ei vastannut. Kuiskinta jatkui.
Hän käveli ovelle ja astui huoneeseen. Seinillä näkyi raapimis jälkiä. Se oli pieni eritys huone. Ei sänkyä. Ei mitään. Ovessa oli lukkoja. Hän katseli jälkiä ja kosketti niitä.
"Kaverit! Tulkaa katsoo!!"
Hän huudahti.
Yhtäkkiä ovi pamahti kiinni.
Hän pelästyi ja pudotti taskulampun.
Kaikki meni pimeäksi.

Randy pysähtyi.
"Ääh...kello on paljon...pitäskö tulla huomen takasin. Lupasin äidille et tuun 11 kotiin."
Hän kääntyi ja katseli ystäviään.
Edd ja Murphy roikkuivat Alexiksessa. Samia ei näkynyt.
"Missä Sam on?" Randy katsoi kolmea poikaa ja huolen häivähdys käväisi hänen kasvoillaan.
Alexis kääntyi ja etsi Samia katseellaan.
"Outoa...vasta hän oli tässä."
Randy alkoi huolestua.
"Sam!" Hän huusi.
He kaikki alkoivat huudella Samia.
"Meidän on löydettävä hänet. Hän varmaan löysi jotain mielenkiintoista. Etsitään ensin ennen kuin hätäännymme. Okei?" Randy sanoi ja he alkoivat etsiä häntä.