Kauhutarinoita:3

Tietämätön

Blake ei ollut halunnut uuteen kouluun.
Hän vihasi uusia paikkoja ja erityisesti kouluja joissa ihmiset tuomitsivat mielellään toisen vain vaatteiden perusteella.

Blake oli kasvanut maalla keskellä maissipeltoja. Hän oli muuttanut kaupunkiin 10 vuotiaana vanhempiensa kanssa.
"Maalla sinulla ei ole tulevaisuutta. Nykyaika on sellainen." Oli äiti sanonut.
Blake oli joutunut tottumaan kaupunkiin.
Eihän Milkcrest mikään iso kaupunki ollut. Pelkkä kylä jos Blakelta kysyttiin. Kaksi kauppakatua joiden varrella oli marketti, kampaamo, pizzeria, poliisi asema sekä yksi vaatekauppa.

Koulu oli iso. Ainoa koulu koko kaupungissa.
Lukio oli samassa.
Piha oli täynnä ihmisiä.
Blake tunsi olonsa erilaiseksi.
Hän oli nyt lukiolainen.
Kaikki muut tytöt käyttivät meikkiä ja merkki vaatteita.
Blaken vaatteet olivat vähän mistä sattuu.
Hänellä oli yllään harmaa vanha, ullakolla reikiintynyt koin syömä toppi. Vyötäröllä oli keltamusta ruudullinen paita.
Ja jalassa äidin vanhat 80 luvun farkut.
Sekä keltaiset ajan kuluttamat tennarit, myös äidin peruja.
"Vanha on hyvä säästää. Ja kierrättää jälkikasvulle." Oli äiti sanonut antaessaan vaatteitaan Blakelle.

Blaken hiukset olivat sotkuisella poninhännällä. Ne olivat hiukan kiharat ja väriltään omituisen sinisen harmaat. Kukaan ei osannut sanoa mistä hiusten eriskummallinen väri juontui.

Blake puristi vanhaa punaista reppuaan rintaansa vasten. Hän veti henkeä ja asteli kohti massaa.
Katseita ei ainakaan vielä luonut kukaan. Hän oli kuin aave muiden joukossa.
Hän huokaisi helpotuksesta kunnes yhtäkkiä hän törmäsi. Tai pikemminkin häneen törmättiin.
Blake kannatteli tasapainoa ja yritti pysyä pystyssä.
Tyttö joka oli törmännyt häneen nousi maasta äreänä.
"Varo vähän!" Tyttö tiuskaisi ja käveli pois.

Blake huokaisi syvään ja astui luokkaan miltei hiipien.
Hän istui aika keskelle.
Tällä hän nimittäin yritti osoittaa ettei ollut outo erakko.
Hän vilkuili muita oppilaita.
Kaikki vaikuttivat ihan mukavan oloisilta.

Tauolla Blake seisoskeli ulko oven vieressä.
Hän ei ollut vielä tutustunut keneenkään. Mutta aikoi.
Hän näki reunassa mielenkiintoisen porukan. Hän käveli hitaasti heidän luokseen.
Kolme tyttöä ja kaksi poikaa olivat täysin keskittyneet johonkin kirjaan.
"Hei." Blake nosti kätensä ja tervehti heitä.
He kääntyivät häneen päin.
"No mitä? Kannattaisko sun mennä tonne, missä uudet oppilaat on...." Yksi tytöistä osoitti kaukana seisovaa poikaa. Hän kuulosti ylimieliseltä.
Blake perääntyi nolostuneena.
"Anteeksi että häiritsin."

Hän oli loukkaantunut. Miksi ihmiset olivat noin töykeitä?
Hän näki pojan nyt lähempää.
Poika oli pukeutunut siististi. Ehkä hieman vanhahkosti.
Blake vilkaisi omia vaatteitaan ja ymmärsi ettei hänelläkään mitkään nykyaikaisimmat olleet päällä.
Poika oli keskittynyt johonkin myös.
"Toivon mukaan en häiritse häntäkin...." Blake puri huultaan huolestuneena.

"Hei.." Blake sanoi.
Poika kääntyi.
Blake hiukan pelästyi.
Pojalla oli suun edessä maski.
"Uhmm...olen Blake. Olen uusi täällä, haluaisin tutustua uusiin ihmisiin."
Poika tuijotti häntä hetken violeteilla silmillään.
Hiljaisuus tuntui Blakesta kiusalliselta.
"Hei, minä olen Cody." Poika sanoi. Silmistä näki että poika hymyili.

He viettivät seuraavakin välitunnin yhdessä.
Cody oli eri ryhmässä, mutta se ei heitä haitannut.
Blake tunsi olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi Codyn kanssa.
Maski ei vaivannut häntä enää kamalasti. Eikä hän viitsinyt pilata tunnelaa kysymällä oliko se vain asuste vai oliko se oikeasti jotenkin tärkeä.
Cody oli mukava ja hieno persoona.
Blake ei halunnut pilata uutta tuttavuutta, josta alkoi hitaasti muodostua ystävyys.

Cody tuli eräänä iltana Blaken luokse kylään.
Blake oli laittanut ylleen mustan topin ja puna ruudullisen hameen.
Hän meni iloisena avaamaan oven.
"Hei!" Blake hihkaisi ja tervehti kuistilla seisovaa Codya.
Cody vaikutti hiukan levottomalta.
"Sori....mut en voi tulla teille. Kuulin vähän ikäviä juoruja susta koulussa." Cody sanoi ja lähti.
Blake jäi seisomaan ovelle hämmentyneenä.
"Mutta....Cody! Odota!" Hän yritti huutaa pojan perään.
Poika katosi iltaan.

Blake oli surullinen.
"Mitä huhuja....? En ymmärrä?" Hän itki.
Hän käveli huoneeseensa ja kaatui sänkyynsä.
Painautui vasten tyynyä ja itki itsensä uneen.
Aamulla hän ei varmaankaan muistaisi miksi oli edes itkenyt. Tai niin hän luuli.
Koulussa hän kuitenkin tajusi.

Seuraavana aamuna hän asteli reippaasti koulun pihaan.
Reippaus kuitenkin varisi maahan kuin syksyn lehdet. Häntä tuijotettiin. Joka ikinen silmäpari koulun pihalla tapitti häntä.
Hän yritti olla huomaamatta. Mutta kukaan ei edes näyttänyt lopettavan tuijottamista.
"Miksi....?" Blake kysyi itseltään.
Hän näki Codyn eräässä poikien ryhmässä. Codylla ei enää ollut maskia.
Ja poika vaikutti ihan samalta kuin muutkin.
Blake halusi pois. Kadota. Olla olematta.
Hän juoksi. Juoksi vessaan. Ja päätti pysyä siellä koko päivän.

Blaken niiskutuksen kykeni kuulemaan joka puolella vessaa. Se kaikui.
Hän pyyhki kyyneleensä paperilla ja yritti ryhdistäytyä.
Oli hiljaista. Tunnit olivat alkaneet.

Yhtäkkiä vessan oveen koputettiin. Eikä mihin tahansa. Vaan juuri siihen missä hän oli.
Hän nosti päänsä ja kuivasi kyyneleensä.
Hän nousi pöntön kannen päältä ja avasi oven varoen. Kuin sen takana olisi ollut hirviö.
Oven takana oli poika.
Hänellä oli suunsa edessä maski.
"Hei." Poika sanoi hiljaa.
Blake ei ymmärtänyt.
"Tämä on tyttöjen vessa..." Blake sanoi.
"Tiedän." Poika sanoi.
Blake tunsi jotain outoa. Poika pelotti häntä.
Pojalla oli vaaleat hiukset.
Siniset silmät.
Pistävä katse.
"Mikset sinä syrji minua?" Blake kysyi.
Poika katsoi häntä suoraan silmiin.
"Minuakin syrjitään. On syrjitty jo pitkään." Poika sanoi hiljaa.
Blake nyökkäsi. "Ymmärrän...".
Poika nyökkäsi myös.
"Minun nimeni on Jake. Voisimmeko olla ystäviä?"
Blake hymyili hiukan.
"Tottakai."

He lähtivät yhdessä vessasta.
Blakea ei pelottanut mennä luokkaan kun Jake oli hänen kanssaan.
Yksi asia häntä kuitenkin ihmetytti. Poika ei ollut ollut ensimmäisenä päivänä koulussa.
Mutta Blake ajatteli pojan olleen vain kipeä.
Sitä sattui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Heippa! Tää eka osa ei vielä ole pelottava. Ja kauan mietittyäni aloin löytää jo juonta tähän. Toivon mukaan tulette pitämään tästä. :)