Maybe Possibly ✔️

Luku 6 Mystinen

Perjantai 17. Elokuuta

Koko matkan, jonka käytimme kävelemiseen huoneistollemme takaisin, olin halunnut kiljua. Onnekseni Naomi ei ollut halunnut puhua, vaan oli vähintäänkin yhtä hiljaisena kulkenut mukanani. Olin helpottunut, kun sain painaa huoneemme oven kiinni ja valua sitä pitkin kohti lattiaa. Olisin halunnut hautautua käsiini häpeästä, ahdistuksesta ja järkytyksestä. Naomi ei kuitenkaan tuntunut ymmärtävän sitä, sillä hän kyseli vain mikä näyttäisi hänen päällään parhaimmalta ja mitä minä aioin pukea päälleni. Minua ei todellakaan enää huvittanut mennä bileisiin! Rafael aikoi 'pavut' ja 'ruohosipulit' viedä bileisiin 'valmistettuina', enkä ikinä ollut koskenutkaan moisiin. Viini oli minulle tuttu, koska äitini rakasti viinejä ja meillä oli kesäisin tapana istua terassilla, maistellen suloisista laseista niitä kuin olisimme maan hallitsijoita. Mutta huumeet? Ja kaikki muu alkoholi.

Aloin ymmärtää, että Sirius oli napannut minut sormiensa ympärille, puristaen minua kynsiään vasten. Hän oli suunnitellut minulle tietämättäni ansan, johon minä olin astunut kuin härkä kehään, jossa joku hullu heilutteli punaista viittaa. En tosin tiennyt, olinko enemmän se epätoivoinen härkä vai se punainen viitta, joka olisi mahdollisesti tuhansina riekaleina maassa. Mutta minua pelotti. Oikeasti. En kuitenkaan halunnut painaa päätäni, kääntää selkääni ja piiloutua. Minun olisi astuttava painajaiseen ja selvittävä siitä hengissä. En vain löytänyt oikeita sanoja kannustamaan itseäni selviytymiseen, vaan olin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Tämä sai myös olla viimeinen kerta, kun ikinä suostuisin Siriuksen pyyntöihin. Naomi ei ollut viimeksi sanonut ei, joten oletin, että hän halusi viedä ne. Oletin myös, että jos auttaisin Siriusta, saisin kyydin bileisiin ja mahdollisesti sellaisen sieltä myös pois. Mutta nyt tiesin, etten ikinä luottaisi enää Siriukseen, enkä tekisi yhtäkään ennakko-oletusta. Sitä olin aina jankannut itselleni, että älä tuomitse ketään ennen tapaamista, äläkä tee ennakko-oletuksia, jos et tiedä kaikkea. Ensimmäisen kerran olin päättänyt siihen sortua ja se oli iskenyt minua suoraan kasvoihini. Tyhmyyteni siis oletuksia kohtaan.

''Haloo, haloo? Maa kutsuu kuuta, kuuleeko kuu?'', Naomi huhuili ja annoin katseeni nousta eteeni koukistamistani polvista tyttöön, joka oli istuutunut viereeni ovea vasten. Huokaisin syvään ja katselin hänen kaunista mekkoaan, jonka alta pilkistivät ruudulliset sukkahousut. Hänen mekkonsa oli ehkä hieman liian lyhyt, väläyttäen hänen reisiään, sekä pitsisiä alushousujaan, jotka hän varmasti ottaisi vielä ennen bileisiin menoa pois, ja Sirius varmasti olisi kuolaamassa ylitäydellistä rakastaan. Kukaan ei voisi vastustaa Naomia tiukassa mekossa, joka sointui hänen punaisen tukkansa kanssa ja isojen korvakorujen kanssa. Ruusunpunainen ja lumoava, myrkyllinen, jos joku ylimääräinen astuisi hänen köynnöksiensä tielle.

''Hei kuule'', huokaisin hiljaisena ja Naomi pyöritteli minulle silmiään. En halunnut olla hänelle ilkeä, mutta minun oli pakko saada tietää, mistä koko touhussa oli kyse. Miksi Sirius lahjoitti huumeita Rafaelille ja miksi kukaan ei ollut sanonut minulle mitään? Osasin nyt myös yhdistää Siriuksen kylmän katseen, jonka hän oli luonut minulle, kun olin vaikuttanut epäileväiseltä risujen viemisessä Rafaelille. Hän ei ollut halunnut, että totuus paljastuisi. Tiesiköhän Naomikaan juurikaan siitä? ''Miksi meidän piti viedä huumeita viherpeukalolle?'', sihisen pian, hiljaa, sillä minulle tuli tunne, että johonkin olisi voitu piilottaa valvontakamera, josta meitä vahdittaisiin. Enkä halunnut, että minun ääneni kuuluisi videoista niin hyvin, että meidät tuomittaisiin siitä, tai että sitä käytettäisiin todistajanlausuntona. En todellakaan haluisi koulun eropaperille tai vankilaan. Naomi räpytteli minulle silmiään, mutta en osannut tulkita hänen katsettaan tai vaisuja kasvojaan.