Maybe Possibly ✔️

Luku 79 Piinaaja

Torstai 9. Marraskuuta

Puhelin ei hiljentynyt, Kuro jatkoi viestien laittoa minkä ehti, enkä halunnut vastata hänelle enää mitään. En kuitenkaan tiennyt mistä olisi kyse ja hän tuntui turhankin uhkaavalta, jotta hänen kanssaan edes voisi selvittää asioita. Mielessäni jopa kävi, että soittaisin Samille ja kyselisin häneltä apua tilanteeseen, mutta jokainen soluni muistutti, etten voisi aina turvautua Samiin tai muihin. Minun olisi pärjättävä myös omillani, enkä voisi aina vain tukeutua muihin. Ei kukaan muukaan minuun tukeutunut, olin vain kaikkien tiellä kerta toisensa jälkeen. Ongelmana ja riesana, ja mitä vähemmän yritin olla, sen isompi ongelma olin. Niin uuvuttavaa ja typerää kuin se koskaan pystyikään olemaan. Ehkä minun olisi kuitenkin pitänyt vain ottaa yhteyttä johonkuhun, mäessä oli kuitenkin joku, jota en tuntenut, joka ahdisteli ja vakoili minua. Piinasi minua!

Vilkaisin aloitusnäyttöä, johon ilmestyi viesti siitä, miten Kuro halusi minun tulevan ulos tai muuten hän tulisi sisälle. Sen nähdessäni suljin Siriuksen puhelimen ja jätin sen yöpöydälle, istuutuen mekon kera sängyn reunalle hiljaa huokaisten. Karma käveli huoneen oven ohitse luoden minuun tylsistyneen mulkaisun, ennen kuin jatkoi matkaansa olohuoneeseen omalle telineelleen nukkumaan. Päätin, etten todellakaan menisi ulos. Hän saisi sitten etsimällä etsiä tietään sisälle, mutta en poistuisi asunnostani ennen lauantaita yhtään mihinkään. Olisin turvassa täällä.

Kaaduin lopulta sänkyyn, kierien peiton alle ja vetäen sen kokonaan pääni ylitse, jottei maailma pääsisi luokseni ja saisin nukkua lauantaihin asti pimeydessä yksin. Suljettuani silmäni ja etsiessäni hyvää asentoa kuumassa peiton alla, onnistuin lopulta menettämään tajuntani ainakin ajan suhteen, kun silmäni pysyivät kiinni.

• • •

Säpsähdin ylös, mutta olin kiinni jossakin, joka piti minut paikoillani, vaikka yritin riuhtoa. Avasin silmiäni voidakseni hahmottaa ympäristöäni, mutta niskaani särki niin paljon etten päätä saanut kunnolla käännettyä. Yritin suoristautua, mutta minua pidäteltiin istumisasennossa. Annoin katseeni vaeltaa käsiini ja muualle kehooni. Olin köytettynä tuoliin punainen mekko päälläni. Jouduin uudelleen ja uudelleen availemaan silmiäni, ennen kuin kunnolla säpsähdin niin, että hyvä, ettei koko tuoli kaatunut. Jokin potki ja metelöi vierelläni, osuen jalallaan minua reiteen. Yritin kääntyä katsomaan mistä olisi kyse, mutta näin vain Kuuran potkimassa kaikkialle, yrittäessään päästä irti.

Hän huusi ja kiljui, hakkasi käsillään itseään ja tuolia, oli selvästi saanut kätensä osittain irti. Kauempana huomasin Lolan, joka katsoi meitä itkuisena. Mistä oli kyse? Yritin katsella ympärilleni ymmärtääkseni missä olisin, mutta kaikkialla oli tummaa, todella koristeellista, goottimaista. Synkkää, vitriinejä, pimeyttä ja ankeutta kuin kuoleman valtakunnassa, punaisin ja mustin sävyin.

Mutta vasta lopulta siirsin hiljaa katseeni eteen, huomaten edessämme vakaasti seisovan nuorukaisen, jolla oli jonkinlainen pistooli kädessään.

''Valitse, tai kadu koko ikäsi'', kuulin selkämme takaa matalan äänen, joka myös latasi aseensa. Edessämme oleva henkilö otti askeleita eteenpäin, ja erotin vasta nyt sivuilla olevia miehiä, jotka olivat myös kohdistaneet aseensa kohti tätä. Yksi askel tuoliriviä kohti. Erotin hänen päällään pitkän viittamaisen takin, ja kalpeat kasvot, pelkkää tummaa ja ihonmyötäistä päällään. Hänen mustat hiuksensa lepäsivät pään mukaisesti taakse vedettyinä, ja hänen tummahkot silmänsä tarkkailivat meitä jokaista. Suupielessä lepäsi virne kuin kaikki olisi hänen hallinnassaan, vaikka minulla oli paha tunne tästä.

Erotin pitkän arven edessämme olevan poskella, kun hän latasi omaa asettaan ja suuntasi sen kohti Lolaa. Kaikki tuntui hidastuvan, Lolan alkaessa kiljua ja Kuuran huutaessa jotakin. Lopulta miehen, Gaian pistooli osoitti minua kohti, pamahtaen. Aloin huutaa kuin kaikuna, muttei verta ollut missään. Jokin tuntui kuitenkin tukkivan ääntäni, ja aloin taas riuhtoa itseäni irti köysistä. Gaia oli ampunut ohi!

• • •

Silmäni lävähtivät auki, mutten nähnyt pimeässä mitään. Jokin oli osittain kasvoillani ja minua painettiin lattiaa vasten.  Tunsin miten mekkoni helma oli jonkin alla jumissa ja lentäessäni jonkun voimasta alas sängyltä mekkoni helma repeytyi. Yritin potkia ja riuhtoa itseäni irti, mutta tiukasti joku otti minua takaraivostani, hiuksistani kiinni ja pamautti minut otsa edellä makuuhuoneeni lattiaan. Jonka jälkeen vastassani oli vain pimeyttä, ja viimeisenä asiana haistoin vain vahvan viinan katkun, sekä partaveden.

Words: 607

//sellainen mini luku minikurrelta tähän väliin ^^ //