Maybe Possibly ✔️

Luku 60 Kuura

9. Toukokuuta. 2017

Anna yksikin hyvä sana sanottavaksi, niin saat olla varma, että löydän kymmenen tuhatta erilaista tapaa tuhota sen hyvän sanan, jonka jälkeen päätät vain tyytyä olemaan hiljaa. Jep, olen täysin samaa mieltä, että elämä jaksaa olla niin turhauttavaa, että mielesi tekisi repiä silmät päästäsi, hukuttaa aivosi alkoholiin ja vuodattaa viimeinenkin veripisarasi suihkun lattiakaivosta alas. Mutta jostakin kumman syystä me ylipositiiviset otukset emme vieläkään ole niin päätyneet tekemään, joten katsoessani itseäni siitä helvetin paskaisesta peilistä, joka loisti kasvojeni kuvajaista, nyrpistin nenääni. Räjähtäneet vaaleat hiukseni, myrskynvihreät ja ilkeästi kujeilevat silmät, terävät huulet ja paljas kehoni. Niin missä helvetissä sitä olinkaan? Odotahan hetki, saatan tarvita pienen hetken, jotta voin koota ajatuksiani.

Annoin katseeni kiertää tätä huonetta, minun tosissani yrittäessäni ihmetellä, mikä tämä paikka olikaan. Punertavat verhot, mustaksi maalattuja puisia huonekaluja, pehmeän patjan omistama sänky, punaisilla ja mustilla lakanoilla. Ankeaa, tylsää, mutta mikäs hemmetti se tämä paikka olikaan? Puin vaatteeni tuolin päältä ja nojauduin katsomaan ikkunasta ulos. Niin aivan, kyllä, justjuu. Katselin tuttua naista takapihalla istuttamassa kukkasia, sekä tämän miestä, joka kantoi multasäkkiä avuksi. Sängynpohjalta kuului rauhallinen hengitys, joka katkesi ehkä hetkeksi, kunnes jatkui jälleen. Otin muutaman askeleen ja kurkottauduin kohti vilkaisemaan, kuka vieressäni olikaan nukkunut tai oikeastaan, kenen vieressä minä olin nukkunut. Ja olisin voinut lyödä itseäni paistinpannulla suoraan naamaan, hypätä sen jälkeen ikkunasta alas, kieriä sinne multapussiin ja lähettää itseni kukkapenkkiin. Mutta lopulta hymähtäen kohautin olkapäitäni, aivan liian raskasta uhrautua noin vaativaan uurastukseen yhden nulikan takia. Sehän oli vain Sirius, vain Gaian pikkuveli. Kohautin hymyillen peilin edessä olkapäitäni. Ei mikään iso harhahyppy, ei mitään vakavaa.

Siirryin hiljaisesti Siriuksen yöpöydälle, jossa tämän lompakko nukkui yhtä sikeästi, vilkaisten mahdollisten setelien varalta. Tyytyväisenä nappasin sadan euron edestä hyppysellisen seteleitä, ja askelsin laukkuni luokse, joka oli jotenkin kävellyt osittain sängyn alle, josta varmistin tavaroideni olevan edelleen paikallaan. Itsekseni myhäillen raotin makuuhuoneen ovea ja kurkistin käytävään, jossa oli tyhjää kuin omassa mielessäni, kunnes pujahdin käytävään, lähtien suuntaamaan vihellellen viattomasti alakertaa kohti. Käytävällä oli viisi ovea, oikealla puolella olivat Siriuksen, Johnin ja Gaian makuuhuoneet, kun taas vasemmalla oli vanhempien makuuhuone ja vierashuone. Astelin alakertaan paksuja ja raskaita portaita pitkin, ja nenääni alkoi heti kutkuttaa kahvin tuoksu, joka kutsui minua kiljuen luokseen. Käännyin keittiöön, joka oli heti portaiden päässä avonaisena alueena, minun pihistäessä suuresta kaappirivistöstä itselleni kahvikupin ja kaataessani siihen kahvin mustana omana upeana itsenään. Kaivoin laukustani tupakan ja sytkärin, lähtien valumaan etupihan terassille, jossa sytytin tupakan ja vedin tyytyväisenä henkeä.

Maailma upeana ja avoimena uusille kokemuksille, sekä seikkailuille. Mutta varsinaisesti en vieläkään ollut löytänyt vastausta kysymykseeni, joka oli jotakin sellaista kuin mitä helvettiä minä oikeastaan etsin? Miehet olivat tylsiä, naiset ärsyttäviä, aikuiset idiootteja, lapset valittavia lampaita, eläimet säälittäviä, kaupungit samanlaisia, maat sekavia ja mihin tahansa meninkin, kaikkialla oli vain yksi yhdistävä asia. Alkoholi. Ja aina löytyi yksi idiootti tarjoamaan sellaisen tai tällaisen. Tai vaikka molemmat. Meinasin istuutua terassin portaikolle, kunnes joku hymähti sivummalla itsekseen. Käänsin yllättyneen katseeni häneen, olinpa ollut ajatuksissani, kun en ollut ketään huomannut lähettyvilläni. Typerys! Ole valppaana saatana! Kaikkialla vaanisi vaaroja, kaikkialla olisi petoja, jotka odottivat tilaisuuttaan iskeä puisen keihään selkärangasta läpi, aina vatsaan asti. Myrkynvihreät silmäni tutkivat olentoa terassin kulmassa rauhallinen virne kaareutuen kasvoilleni. Maailman pienin ja säälittävin uhkahan se siinä olisi.