Maybe Possibly ✔️

Luku 68 Tiedonjanoinen

Sunnuntai 10. Syyskuuta

Jäin istumaan Kuuran kanssa katokseen, tämän hetkeksi vetäytyen viininsä äärestä, jääden polttelemaan tupakkaa. Hän ojensi minua kohti askiaan ja päätin tarttua siihen, jos se auttaisi minua kohtaamaan ajatuksiani rauhassa. Olin vääristyneesti oppineeni tupakan olevan tauko sekavuudesta ja hetki, jolloin asiat saisivat ratkaisun tai ne voitaisiin ainakin käsitellä kevyemmin kuin ilman. Avatessani askin, siellä sisällä oli sytkäri, ja sytytin itselleni huulilleni palaamaan asian, jota olin kauan kaihtanut ja halunnut aina pysyä erossa siitä. Hieman haikeana muistelin isoäitiäni, jonka luona minä ja Christian olimme joskus paljon olleet, kun molemmat vanhemmat olivat olleet töissä. Silloin kerran pöydän ääressä juodessamme viinimarjamehua mummi oli sanonut, ettei koskaan mitään hulluja asioita, päihteitä tai mielenterveysongelmia. Jolloin minä ja Christian olimme aina vannoneet kuin uskovaiset Jumalaansa, ettemme koskaan poistuisi terveyden polulta. Mutta tässä sitä oltiin, polttelin röökiä isosiskoni kanssa, joka oli tyhjästä tupsahtanut elämääni.

Hienoa vai mitä? Mitähän kotipuoleen kuuluikaan? Pyörittelin itsekseni silmiäni, kun tajusin, että taas kun asiat menivät ristiin, aloin kaivata kotiin. Ja viimeksi asiaa olin ajatellut, kun olimme perheen paatilla vasta tulossa tänne. Eipä siihen kauaa mennyt, mutta toisaalta, hetken kun ajattelinkin Siriusta kihisin totaalista epätoivoa, turhautumista ja raivoa hänen kanssaan. Yritin sieltä kaiken suon joukosta onkia ne asiat, jotka saivat minut pitämään hänestä ja aina valitsemaan hänet. Aina. Mutta juuri nyt, katsoessani hiljaisuudessa Kuura, en löytänyt yhtäkään.

''Mikä teillä aina mättää Siriuksen kanssa?'', Kuura lopulta kysyi, kierrellen lämpimän grillin ympärillä, näppäillen sormia polttavan kuumilla hiilillä, mutta värähtämättä niiden kuumuutta. Omapa olisi asiansa, jos polttaisi sormensa.

''Se, että hän on kakara'', mutisin tupakkani välistä, saaden Kuuran siirtämään katseensa minuun, jolloin poltti sormensa ja sihahti hampaidensa välistä.

''Ja sie sitten oot se aikuinen vai? Voisimmeko nyt hetken muistella, millaiseen soppaan olemmekaan ryhtyneet ja muistelisimmeko samalla, mitkä ovat pelisäännöt?'', Kuura mutisi, tökäten poltetun sormensa huuliensa eteen ja puhaltaen sitä.

''Ei, ei muistella. Mie olen aivan täynnä tätä. Kun tämä reissu on ohi, se saa luvan olla myös miun viimeinen reissu ikinä tässä kokoonpanossa'', tuhahdin, Kuuran kohauttaessa vain olkapäitään. Ei häntä edes kiinnostanut, ehkäpä hän jopa odotti, että minä lähtisin ja kaikki jäisi hänelle, kuten ennen.

''Kaikkia ei vain ole luotu taistelemaan omasta rakkaudestaan'', Kuura heitti takaisin hetken hiljaisuuden jälkeen, jolloin työnnyin hänen puoleensa.

''Ai siekö oot paras sanomaan noin? Sie, joka panet kaikkia, vaikka siulla on ihan oma kumppanikin? Jos satut muistamaan, Gaia?'', ärähdin, Kuuran vääntäessä naamansa ensin tiukaksi.

''Mitä sie meinaat?'', hänen kasvojensa vääntyessä sarkastiseen nauravaiseen virneeseen.

''Niin, että panit sitten Benin kanssa edellisyönä ja nyt näyttelet täydellistä tyttöystävää, tai ties mikä toi teiän juttu onkaan'', heilautin kättäni häntä kohti, halveksiva ilme kasvoillani.

Kuura katseli minua pitkään, vähintäänkin yhtä halveksivasti.

''Itse sie aloitit tämän pelin'', hän lopulta kivahti, heittäen tumppinsa grilliin, kuumien kivien keskelle.