Maybe Possibly ✔️

Luku 100 Sirius

Torstai 28. Joulukuuta

Se mitä näin silmieni edessä; henkeään epätoivoisesti haukkova nainen, suoraan sylissäni, oli kaikin mahdollisin tavoin epätodellista. Oksettavaa nähdä joku noin heikkona ja huonossa tilanteessa. En rohjennut muuta tehdä kuin katsella tätä kaunista ja herkkää olentoa käsissäni, se ei ollut aitoa. Mikään ei ollut enää aitoa, ei edes kostea nurmikko polviani vasten, kun lepäsin polvillani maassa. Katseeni lopulta irtautui Lunan pehmeistä huulista kauemmas, jossa näin tumman hahmon, joka piteli kädessään puhelinta, juuri puhelun lopettaneena. Oliko tuo mies, paskamaineisin, kurinpitäjäksi kastettu, isoveljeni todellakin halukas soittamaan apua? Aika tuntui pysähtyneen, enkä oikeastaan osannut enää itselleni kertoa, miksi Gaia hymyili. Luna yski sylissäni, minun yrittäessäni kääntää häntä makaamaan kyljelleen, mutta itsepäisesti hän antoi minun vain pidellä hänen päätään polvieni päällä.

Miksi Gaia hymyili tällaisella hetkellä, kun pieni ihminen yritti epätoivoisesta pitää itseään tajuissaan? Naisen keho polvillani tuntui jo kylmältä. En oikeastaan ollut varma, yritinkö minä tässä hengittää vai Luna. Takaani joku paiskasi oven auki, mutta omat silmäni olivat turhankin keskittyneinä katsomaan Gaian saatanalliseen katseeseen. Syöpäläiseen, loiseen, jonka hymy kasvoilla vain venyi venymistään. Hän nautti joka hetkestä. Yritin osata ymmärtää häntä, kuten ne sadat kymmenet tunnit, jotka jouduin viettämään hänen läsnäolonsa yhteydessä. Ne kerrat, kun hän oli hylätty hullujen keskuuteen, mutta jossa minä olin käynyt. Missä vitussa se kiitos seisoi? Tuollako parasta aikaa? Ikinä en vain ollut löytänyt vastauksia hänen mieleensä, hänen sanoihinsa tai tekoihinsa. Hän oli pohjaton, sieluton, paholainen kalterien takaa, jonka olisi pitänyt jäädä istumaan vuosiksi tyrmäänsä. Mutta jokin yliluonnollinen voima soi hänelle mahdollisuuden aina olla jäämättä kiinni. Siksi Gaia oli paras, hän oli mafian pomo, jumala maailmassamme, joka iski puukon niiden selkään, jotka eivät kunnioittaneet häntä tarpeeksi. Narsistinen paska, siirsin katseeni Lunaan, Gaian luokse juosseista ihmisistä ja hänen viitatessaan kädellään meitä kohti.

Todellisuuden kuva alkoi vilistä silmissäni, kun kaksi miestä repäisi minut irti Lunasta. Lunan kellahtaessaan kyljelleen maahan, likaiseen, mudan ja tahmean nurmen peittämään maahan. Ei kenenkään noin kauniin pitäisi joutua kaatumaan niin saastaiselle maalle. Mutta se sai myös varjoissa uinuneen ketun liikkeelle, kun Gaia askelsi luoksemme. Yritin saada sanottua hänen, pienen enkelini nimen, mutta miehet painoivat minut alemmas. Painaen kasvoni mutaan, jota sävähdin kiroten. Lola ja Sam vedettiin sivuun, Lolan ollessa hysteerinen ja Samin ristiessä kätensä epäuskoisena.

''Mitä helvettiä te luulette tekevänne? Irti, saatana!'', ne ainoat, jopa säälittäväksi luettavat sanat sain äristyä huulteni välistä. Samalla kun kipeästi toisen miehen polvi iskeytyi selkääni ja kädet kierrettiin selkäni taakse. Säälittäviä ihmisiä, säälittävää syöksyä selästä ylivoimalla. ''Säälittävät kusipäät, päästäkää nyt irti!'', karjuin, yrittäen riuhtoa itseni vapaaksi.

''Sirius Darkness, teidät on pidätetty epäiltynä Luna Wolfin murhasta, huumeiden hallussapidosta ja veropetoksesta'', kuului naisen ääni luettelevan sanojaan minulle, kun eteeni askelsi kolmas vieras henkilö. Vasta silloin sain kohotettua päätäni saastaisesta maasta, kohdatakseni mustahiuksisen naisen silmät, kun tämän sinivalkeat silmät olisivat voineet niellä minut pohjattomaan tyhjyyteen. Sinisessä puvussaan oleva poliisi. Vasta sillä hetkellä ymmärsin tilanteen, vielä viimeisen kerran katsoessani kaunista enkelimäistä ja viatonta naista maassa, jota Gaia nosti käsivarsilleen, kahden muun vieraan ihmisen pyöriessä heidän ympärillään.