Maybe Possibly ✔️

Luku 61 Valkea mahdottomuus

Lauantai 9. Syyskuuta

Kitarasoolo tärähti soimaan jossakin vasemmalla puolella, joka sai minut pomppaamaan lähes kattoon asti, jäykistyen säikähdyksestä. Sydämeni hakkasi rinnassani, kun yritin hahmottaa kokonaisuutta siitä, mistä olisi kysymys. Vieressäni kuitenkin lepäsi vatsallaan miehen alku, joka oli naamalleen nukahtanut tyynyyn, ja hänen hengittämisensä kuulosti katkonaiselta. Mutta hän nukkui yhä. Sirius nukkui yhä. Alkoholi oli sen verran päässyt käsiksi minun keskushermostooni, sekä muistiini, että minulta meni hetki ymmärtää, miksi uskalsin nukkua Siriuksen vieressä vain alusvaatteet päälläni. Hymyilin itsekseni, kun saatoin muistaa joitakin paloja eilisestä, vaikkakin ajatus nolotti minua vieläkin. Toivoin hartaasti, ettei Sirius koskaan kertoisi missään muodossa kenellekään ensimmäisestä kokemuksestani hänen kanssaan. Koin oloni todella ahdistuneeksi pelkästä ajatuksesta, vaikkakin olin pitänyt kokemastani.

Lopulta tönäisin Siriusta, jotta tämän puhelin lakkaisi rääkymästä jotakin minulle tuntematonta kappaletta, jossa kitarasoolo jatkui loputtomiin. Mutta Sirius nukkui kuin tukki. Turhautuneena tilanteesta puuskahdin ja heittäydyin hänen ylitseen, aikeissani sulkea herätyksen. Miksi ihmeessä hänellä oli herätys lauantaina? Hemmetti soikoon, lauantaina! Krapula-lauantaina! Mutta koskettaessani sormellani hänen puhelimensa näyttöä, joka välähti täyteen kirkkauteensa näytöstään, tajusin, että hänellä oikeasti soi puhelin. Joku soitti hänelle ja hän kehtasi nukkua, varmasti kehtasi myös toivoa, että soittaja lopettaisi. Ja mieleni teki huitaista itseäni, kun huomasin puhelimen näytöllä vilkkuvan nimen. Olin luvannut jotakin Johnille, ja olin antanut itseni unohtaa jo kokonaan sen. Siriuksen elottomuus kuitenkin vahvisti käsitystäni siitä, etten voisi antaa asian vain olla, joten tartuin puhelimeen ja vastasin siihen.

Tosin en ollut sen pidemmälle ajatellut, mitä sanoisin. Soittajan nimessäkin oli lukenut ''Mutsi'', joten jos nyt päätyisin keskustelemaan ensimmäistä kertaa elämässäni Siriuksen äidin kanssa -mahdollisesti myös viimeisen kerran, olisin ainakin niin tehnyt. Nielaisin, ja puhelimen toisesta päästä kuului jo huhuilua. Naisen ääni oli kuin laulua, se sointui kauniisti, se oli lempeä, rauhallinen, kerrassaan lämmin ja miellyttävä.

''He-heei, tuota Luna tässä, öö Sirius nukkuu vielä'', sain sanottua ja puhelimen toisessa päässä oleva nainen vaikeni. Valuin puolelleni sänkyä ja mittailin hätääntyneellä katseellani Siriuksen hahmoa, joka nosti päätään, katsoen minua hiukset töröttäen jokaiseen suuntaan ja silmäpussit niin tummina, että hän olisi voinut hukkua niihin.

''Luna? Kukahan te neiti Luna mahdatte olla? Tosiaan sitä unista mörökölliä yritinkin tavoitella, olen siis sen vittupää paskahousun äiti, Aurora, Aura riittänee. Joka tapauksessa, voitko tiputtaa hänet sängystä, että voisin keskustella hänen kanssaan?'', nainen kyseli, nauraen lempeästi perään. ''Ei vain, meillä on perhe illallinen ja John niin lupasi meille, että Siriuskin olisi saapunut paikalle'', Aurora huokaisi syvään, ja tiesin hänen leikkisästi hymyilevän puhelimen toisessa päässä. Itse räpyttelin uneliaana hämmentyneenä silmiäni hänen sanoilleen, kunnes muistin, että minun piti puhua hänelle.

Mutta ennen kuin ehdin avata suutani, Sirius kouraisi minulta puhelimen.

''Mitä vittua Luna?'', hän ärähti, aikoen painaa puhelimensa pois päältä.

''Et sulje sitä!'', kiljaisin hänelle, osoittaen vihaisena häntä ja hänen puhelintaan. Sirius piti kädessään puhelintaan, uhkaavasti sormen lähestyessä punaista luuria.

Aurora yritti jotakin puhua välissämme puhelimen toisessa päässä, mutten kuullut häntä selkeästi, ymmärtääkseni hänen sanojaan.