Maybe Possibly ✔️

Luku 36 Jumalankaltainen

Torstai 31. elokuuta

Havahduin valveilla kylmältä laatoitetulta lattialta ja hetken ajan minun oli pohdittava missä olin, kunnes nostaessani pääni, paukautin takaraivoni lavuaariin ja vinkaisin lysähtäen takaisin lattialle. Kellon ajasta minulle ei ollut pienintäkään käsitystä, mutta alhaalta kaikui jo rauhallinen musiikki, ja joku oli tuonut minulle uuden vesilasin vessaan. Nojauduin vessan seinää vasten, yrittäen pyörittää mielessäni, miten olin tänne päätynyt, mutta ainoa järkevä ratkaisuni oli, että olin yöllä taistellut vastaan huono-oloa ja päätynyt oksentamaan vessaan. Nousin haparoivasti ylös lattialta, tavoittaakseni katseeni peilistä huomaten edelliseltä yöltä saamani kolhun silmäkulmassani, johon oli yön aikana muodostunut ilkeän näköinen rupi. Päätin pestä kasvoni ja kuivauksen jälkeen mittailin tummia silmän alusiani, todeten, ettei millään olisi enää mitään väliä. Koin menettäneeni kaiken ja kaiken sen, mitä satuin muistamaan, pahensi vain oloani. Siriuksen kanssa kokemani riita oli johtanut minut oppilaskunnantalolle, jossa yöllä olin kohdannut Naomin ja Clauden, jonka jälkeen seuraavana aamuna olin yrittänyt puhua Siriukselle.

Olin kimpaantunut kaikesta turhasta, pilannut mahdollisuuteni onnelliseen elämääni ja koin, etten juuri nyt kaivannut mitään muuta kuin jonkun lämpimän sylin johon turvautua ja painautua halaukseen. Koin taas sen tunteen, että kaipasin olevani kotona. Ehkä minun olisi vain aika uskoa Naomia, sekä Siriusta, Samia ja aivan kaikkia muitakin, jotka olivat hokeneet minulle, että palaa tyttö kotiin. Ehkä niin vain olisi parempi. Huomasin alahuuleni väpättävän, kun katselin itseäni vielä peilistä. Mutta ennen sitä, minun olisi kohdattava totuus vielä kerran itseni ja muiden kanssa. Olin päättänyt luovuttaa, mutta halusin tehdä sen kunnialla. Halusin ensin hoitaa asiat kuntoon, jotta voisin palata tavalliseen elämääni kotiin.

Askeltaessani varovasti kohti alakertaa, hieman huterin jaloin, tavoitin eteisessä seinällä olevan kellon, joka osoitti jo kahta päivällä. Mietin hetken, että tältäkö se tuntui, kun Sam oli puhunut elämänsä ohi nukkumisesta. Minulla oli kerrassaan hämmentynyt ja huumattu olo, ja molemmistahan minulta löytyi valtavasti kokemusta viimeisten kolmen viikon ajalta. Sipsuttaessani samoissa vaatteissani alakertaan, huomasin heti Gaian, joka mietteliään näköisenä sääti radion kanssa, josta selvästi oli tulossa jotakin sellaista, jota vanhempani olivat nuorempina kuunnelleet ja varmasti vielä tänä päivänäkin kuuntelisivat. Laskeuduin alimmalta rapulta ja lähdin kulkeutumaan olohuoneeseen, jossa tervehdin seinää vasten nojaavaan Samiin, joka hymyili minulle vastaukseksi. Gaia kuitenkin läimäisi mieltyneenä käsiään yhteen, pyörähtäen meidän puoleemme, mukamas hyvin innostuneena ja iloisena. Päätin siirtyä istumaan olohuoneessa olevaan samettiseen nojatuoliin, katsellen Gaiaa huvittuneena.

''Sam kultaseni, rakkaimpani ja parhaimpani, saanethan minulle luvan?'', Gaia hymyili Samille, kun radiosta pärähti soimaan jotakin vanhaa, jos minulta kysytään muistoja herättävää iskelmää. Sam nyrpisti kuitenkin nenäänsä ja peruutti kauemmas Gaiasta pudistellen hurjasti päätään. ''Mitä ihmettä? Pientä kunnioitusta nyt edes! Eihän se nyt homoa ole, tule nyt vain tanssimaan kiltisti, hyvin voit ottaa naisen askeleet!'', Gaia tuntui oikein nauttivan siitä, kuinka vaivaantuneeksi Sam meni ja kuinka paljon tämä yritti pyrkiä karkuun takana olevan seinän ja lähestyvän Gaian välistä.

''Pyytäisit nyt vain Lunaa!'', Sam kivahti ärtyneenä, katse maassa ja Gaia räpytteli hetken yllättyneenä silmiään. Ennen kuin itse ehdin ymmärtää tilannetta, Gaia oli iloisen hymynsä saattelemana tullut luokseni ja tarttui käteeni, kiskaisten minut tomerasti ylös tuolista. Säikähtäneenä hoipertelin hänen perässään pöydän päähän ja pidin käsiäni äimistyneenä itseni suojana, rintakehääni vasten, kun Gaia oli päästänyt minusta irti.