Maybe Possibly ✔️

Luku 45 Armoton

Lauantai 2. Syyskuuta

Seisoimme Luken kanssa hississä, matkalla hänen asuntoonsa, joka näytti sijaitsevan kolmannessa kerroksessa. Hän katseli minua mietteliäänä peilin kautta, ja taisi selvästi punnita, saisiko vielä Siriukselta turpaansa, kun otti minut seuraansa tai olisiko koko asia edes ollut hyvä ajatus. Jotakin hän tuntui salailevan, raapiessaan toisen kätensä kämmentä hermostuneena, mutta hissin ovien auetessa, hän heilautti kättään vasemmalle ja minä seurasin häntä. Asuntojen ovet olivat todella harvakseltaan ja mitä lähemmäs saavuimme käytävän päähän, alkoi kuulua musiikin hakkaavaa ääntä seinissä. Luke avasi oven ja teki kädellään merkiksi, että minä menisin ensin sisälle. Vedin henkeä, kerätäkseni itsevarmuuttani edes sen pienen hiiren verran, ennen kuin astuin hänen kämppäänsä sisälle.

''Luke, hei!'', kuului naisen huudahdus ja minun astuessani ensin eteiseen riisumaan kenkiäni, nainen pöllähti paikalle, jääden katsomaan minua äimistyneenä silmien pupillit lautasen kokoisina. Luke katsahti takaani naiseen, jonka oranssit pitkät hiukset olivat kiharoina ja tumma meikki teki hänestä lumoavan. ''Siis hetkonen, mikä homma?'', oranssipää kysyi, heilauttaen käsiään nauraen minua kohti ja kohottaessani katseeni, jäin hämmentyneenä tuijottamaan Roxannea, jolla oli turhankin paljastava punertava ihonmyötäinen mekko ja kauniisti laitetut pitkät kynnet.

''Luna sattui tulemaan vastaan ja eiköhän täällä aina ole tilaa yhdelle'', Luke kohautti olkapäitään, hymyillen minulle. Saatoin etsiä hänen hymystään kannustusta jäädä, sillä koin jotenkin Roxannen nähdessäni, ettei olisi hyvä ajatus jäädä pidemmäksi aikaa. Jotenkin aloin heti pelätä, että myös muita olisi täällä. Roxanne kuitenkin nyökytteli ja ojensi minulle, häntä ainakin pään verran lyhyemmälle käsiään, leveä ja lämmin hymy kasvoillaan.

''Tottakai, tottakai. Luke, tuo viiniä jostakin varastostasi, mä otan tän pienen'', Roxanne hihkaisi ja hän tuntui säkenöivän itsevarmuutta ja energisyyttä. Aivan toista luokkaa, mitä hänet olin ryhmän keskuudessa nähnyt. Hän tarttui minua käsistäni ja lähti taluttamaan minua pois eteisestä, suoraan kaksion olohuoneen kulmassa olevan pienen pöydän äärelle, jonka vieressä oli ovi parvekkeelle. Hän tönäisi minut kihertäen tuoliin, minun lähes lentäen sen kanssa naamalleni, Roxannen kävellen paljain varpain omalle tuolilleen, minua vastapäätä. Hämmentyneenä tästä räpyttelin jopa arkana silmiäni ja annoin hämärässä silmieni tutkia muita ihmisiä, etenkin kun vain harvat pienet valot ja kynttilät olivat päällä. Luken katseen tavoitin, kun hän meni istumaan sohvalle, kahden muun nuoren miehen vierelle, napaten näiltä sätkän, polttaen sitä.

''Luke, sitä viiniä saatana!'', Roxanne karjaisi tälle, Luken osoittaessaan vain Roxannen takana olevaa kaappia kohti, selvästi kykenemättömänä enää nousemaan ylös. Roxanne tuhahti selvästi ärsyyntyneenä siitä, että kaikki pitäisi tehdä itse, kun hän asteli kaapin luokse, joka muistutti isovanhempieni aikaista lasivitriiniä, josta Roxanne alkoi sivellä pulloja mietteliäänä.

''Mitä me otetaan?'', puuttui pian keskusteluumme minua hieman pidempi nainen, jonka ääni sammalsi jo, ja tämän päässä oli musta huppu. Hän asteli Roxannen luokse, työntäen porkkanapään sivuun ja napaten rommipullon, sekä jonkinlaisen viinapullon, Roxannen nyrpistäen nenäänsä ja napaten punaviiniä, vaikkakin hän huokaisi, kun lueskeli viinin etikettiä. Ilmeisesti Roxannen mielestä ei ollut riittävän hyvä, mutta ei hän halunnut alkaa nirsoilemaan liikaa, ja niin hän meinasi siirtyä takaisin minua vastapäätä, mutta tämä uusi olento oli jo istuutunut siihen. Roxanne laski pullonsa pöydälle ja lähti hakemaan itselleen sohvalta kaksi tyynyä, Luken yrittäessä jotakin selittää Roxannelle, jota en tietenkään enää kuullut musiikin takia.