Maybe Possibly ✔️

Luku 3 Epäonnistunut

Torstai 16. Elokuuta

En tiedä, oliko se hyvä idea lähteä Samin kanssa pikaruokalaan, mutta halusin tietää, mitä asiaa Naomilla minulle olisi. Vatsani oli myös sitä mieltä, että ruoan aika olisi hyvä, joten en voinut kieltäytyä tarjouksesta, kun Sam lupasi ostaa minullekin jotakin syötävää. Hänen käytöksensä kyllä hämmästytti minua, sillä harvoin kukaan halusi olla minulle näin mukava. Etenkään ilman mitään syytä. Mutta koska en voinut kieltäytyä tarjouksesta ja olin istuutunut hänen autoonsa, saatoin vain toivoa, ettei Naomin seurassa olisi Siriusta. En kaivannut hänen näkemistään uudelleen, etenkin, kun hän oli hyvin omituinen tapaus. En halunnut tehdä ennalta oletuksia tai tuomita ketään, koska he olivat 'erilaisia' minulle, mutta Sirius saisi nyt olla poikkeus. Samin kusipää maininta, sai mieleeni Siriuksesta entistäkin inhottavamman kuvan.

Istuessani Samin autossa, katselin hänen Audinsa sisustusta, jossa kulki upeat puiset koristeet. Ovissa, konelaudalla ja radion ympärillä juoksivat tammiset kuviot, jotka viehättivät silmiäni. Mutta peilistä roikkuva hajuste, jossa poseerasi nainen, oli inhottava. Toisaalta jokaisen töyssyn tullessa naisen kuva kääntyi ja toiselta puolelta kurkisti mies, joka oli vähintäänkin yhtä vähäpukeinen kuin nainen. Vilkaisin hieman epäilevästi Samia, mutta tämä oli keskittynyt saamaan melkein tehtaalta tulleen Audinsa liikkeellä pitämisessä, joten päätin olla mainitsemasta hänen seksuaalisesta suuntautumisestaan. Ehkä Sirius oli hänelle ostanut näinkin oudon hajusteen, ihan vain, että Samia voitaisiin homotella? Huvittunut hymy koristeli kasvoillani ja päätin antaa asian olla. Se oli Samin asia, ei minun.

''Mikä sua niin kovin hymyilyttää?'', hän kuitenkin päätti kysyä, vilkaistessaan minua ja lepuuttaessaan kättään vaihdekepin päällä. Ilmeeni vakavoitui, sillä tajusin tyhmän virneeni seuranneen minua jo hetken ajan. Pudistin hennosti päätäni, eikä Sam asiaan puuttunut sen enempää, joten nojasin viileään ikkunaan, antaen katseeni lipua maisemissa. Opiston ympäristö oli syrjemmällä kaupungista, mutta pikaruokala paikka sijaitsi niin keskellä ihmisten päivää kuin olla ja voi, joten tunsin oloni hieman ahdistuneeksi. En sano, etten pitäisi siitä, että olisi ihmisiä ympärilläni, mutta en ollut kovinkaan innokas juuttumaan ruuhkaan tai olla kiljuvien lasten keskellä odottamassa ruokaa ravintoloissa. Toisaalta olin kasvanut maalla, joten ihmismäärä oli jonkin verran matalampi kuin kaupungeissa. Asia oli hyvä jättää sen piikkiin ja mittailin kohoavia kerrostaloja, kun saavuimme keskustaan.

Auto liukui parkkipaikalle, jossa opistolaiset olivat surkeita parkkeerajia. Autot olivat huonoissa riveissä, vinoittain, ulkona ruuduista. Ihan kuin joku olisi ängennyt autonsa nopeasti ruutuun, kuten lukiolaisilla oli tapana kirjoittaa äidinkielen esseekokeessa kuin mottona olisi: pitää saada nopeasti sivumäärä täyteen, ja lähteä takaisin kotiin nukkumaan. Eikä minkä tahansa kuppilan parkkipaikalle, vaan sellaisen, jonka katolla oli suloinen kahvikuppi, joka pyöri hiljaista vauhtia. Rakennuksessa oli leveät ikkunat, jotka ylettyivät lattiasta kattoon ja saatoin jo huomata yhdessä nurkassa istuvan Naomin. Nappasin laukkuni jalkojeni vierestä ja olin jo valmiina juoksemaan sisälle, ettei Sam alkaisi puhua jotakin muuta, mutta epävarmuus valtasi mieleni. Kun katselin Naomia, näin hänen heiluttavan puhuessaan tuttuun tapaansa käsiään ja hänen kasvoillaan kierteli valloittava hymy. Hänen vieressään sohvalla istui lyhyet ja ruskeat hiukset omaava poika, jonka kasvonpiirteet muistuttivat aasialaisen kulttuurin ihmisiä. Pojan sylissä keikkui tyttö, jolla oli pitkät mustat hiukset ja hän nyökytteli aina välillä Naomille, vaikkei vaikuttanutkaan kovinkaan kiinnostuneelta.

''Keitä he ovat?'', piipitin hiljaa Samille, joka vilkaisi minun osoittamaani suuntaan sammuttaessaan autoa. Hänen katseensa pysytteli hetken tytössä ja huomasin hänen hengityksensä katkeavan, kunnes hän veti raskaasti henkeä ja tuhahti. Sam ei aikonut vastata minulle, mutta arvasin, ettei kaksikko ollut pojan mieleen. Ilmeisesti kaksikko oli pari ja yritin mittailla Samista, mitä tunteita tämä tavoitteli, mutta tämän silmät olivat niin pohjattomassa vedessä, etten osannut sanoa. Ehkä surua tai vihaa? En osannut kuvitella Samia vihaisena. Enkä halunnutkaan ajatella.