Maybe Possibly ✔️

Luku 58 Lapsellinen

Perjantai 8. Syyskuuta

Samin saapuessa takapihalle luokseni, en voinut katsoa tätä suoraan silmiin, koska aiemmin kohtaamani tilanne hänen kanssaan painoi edelleen jossakin päin takaraivoani, ja tilanne huvitti minua turhankin paljon. Olin todella lapsellinen ajatusmaailmaltani ilmeisesti, mutten olisi koskaan uskonut yllättäväni Samia tilanteesta, jossa tämä olisi omissa kutomispuuhissaan jonkun toisen kanssa. Etenkään Alexin kanssa. Kyllähän minä tiesin, että Sam oli aikoinaan ottanut Alexin luokseen asumaan, kun toisella oli ollut vaikeaa, mutten ollut osannut laskea siihen mitään sen suurempaa ajatusta. Tai siis en ollut ajatellut, että Samilla olisi tunteita toista miestä kohtaan? Se tuntui hassulta, jotenkin oudolta, etenkin kun minun naamaani hierottiin sitä asiaa, että hän olisi ollut minusta kiinnostunut.

''Sori oikeesti siitä, että jouduit näkemään sen'', Sam hymähti, ojentaen minulle tölkin, jonka väänsin auki hymyillen hänelle huvittuneena. Hän laski kätensä selälleni, lähtien ohjaamaan meitä pihakeinuun talon takareunamalle, minun nauttiessani hänen suomastaan lempeästä hellyyden osoituksesta. ''Ei sen ihan niin pitänyt mennä'', hän hieraisi selvästi jostakin hermostuneena kylkeäni sormenpäillään, minun vilkaistessani häntä, ennen kuin asetuin istumaan keinuun, hänen valuessa minua vastapäätä. Vanha, puinen ja päältä sata kertaa valkoiseksi maalattu keinu, jossa pienikin nojaaminen eteen tai taakse sai sen valumaan jompaankumpaan suuntaan.

''Itse mie olin tyhmä, kun en tajunnut koputtaa'', virnistin hänelle, nauttien alkoholin kutkuttamasta juomastani, jonka hän minulle oli lahjoittanut. Sam kohautti vastaukseksi olkapäitään, avaten oman juomansa. Häntä todella näytti painavan jokin, ja hän pyöritteli pitkään juomia käsissään. Hänen tuskastunut olotilansa tarttui minuunkin, ja huomasin katselevani jalkojani. Samilla oli päällä suloinen haalean sävyinen kauluspaita ja musta housut, vaikka käteen tatuoitu kellonkuva pysytteli tarkasti silmissäni.

''Miten olet voinut? En päässyt katsomaan siuta. Tai ei kukaan oikeastaan kertonut minulle, mihin siut oli viety'', huokaisin, tuntien sen totuuden, että olin aivan syöpäläinen ystäväksi. Samista varmaan tuntui, että vaadin hänen kaiken huomionsa, mutten antaisi mitään vastineeksi. Kieltämättä siltä minustakin alkoi tuntua. Yritin katsoa häntä silmiin, mutta Sam kohautti taas vain olkapäitään, kasvoillaan poissaoleva ilme. Olin ollut varma, että hän olisi kuollut. Muttei hän tuntunut edes haluavan avata tilannetta minulle.

''En saisi ottaa tätä, mutta eipä tätä kestä selvinpäinkään'', hän hymähti, minun kohottaessani toista kulmaani, kun hän kaatoi juomaa alas kurkustaan, ennen pyyhkäisi hermostuneenoloisena leukaansa.

''Kestä mitä? Sam, kaikki ei taida olla kovinkaan hyvin?'', kysyin häneltä, Samin puraistessa alahuultaan. Hänen silmänsä tuntuivat olevan jonkinlaisen syvän usvan peitossa, mutten vain ymmärtänyt häntä. Hän oli hermoissaan kuin pieni lintu, joka pian putoaisi oksalta ensi lennolleen, jos ehtisi ajoissa vetää siipensä esille.

''En mä tiedä''.

Ja välillemme laskeutui hiljaisuus. Sam puhui sekavia, ja hän tuntui olevan muutenkin todella sekava. Katselin hänen tärisevää jalkaansa, ja hänen silmiään, jotka vaelsivat hitaina ympäristöä.

''Oon iloinen, että sie oot kunnossa. En ole eläessäni kokenut mitään yhtä hirveää tunnetta ja tilannetta'', huokaisin, laskien käteni hänen kätensä päälle, peittäen hänen rystysiinsä asti tatuoitua kellonkuvaa. Sam ei tuntunut huomaavan elettäni kuin vasta useamman sekunnin jälkeen, kun hän kääntyi katsomaan kättäni. Mikä häntä vaivasi? Mitä tuossa vaaleahiuksisen miehen päässä liikkui? Liikkuiko siellä yhtään mitään?