Maybe Possibly ✔️

Luku 73 Pörröhäntäinen

Tiistai 7. Marraskuuta

Aamun sarastaessa jouduin tosissani kamppailemaan itseäni hereille, kun Lola jo puhkui täyttä intoa ja puki päälleen jotakin lämmintä. Olisin halunnut jäädä makuupussin sisälle lämpimään, olin liian väsynyt, eikä kylmä ulkoilma houkuttanut ollenkaan. Hyvä jos olin nukkunut, eikä mikään yksinkertaisesti houkuttanut minua nousemaan ylös. Kuitenkin Lola nappasi makuupussini jalkopäädystä kiinni ja alkoi kiskoa minua ulos teltasta, joten sujahdin pussistani ulos ja aloin itsekin pukea päälleni lämpimämpiä vaatteita, kiroten Lolaa unisena, joka vain virnuili iloisesti ja leveästi. Hänessä ei ollut merkkiäkään väsymyksestä, ei pienintäkään.

Päästyämme ulos teltasta, ohjaajamme ilmoitti menevänsä käymään tukikohdassa, toisinsanoen paikassa, jossa bussi odottaisi meitä, sillä kaikki tärkeimmät tarvikkeet olisivat siellä, kuten ruoat kylmälaukuissa sun muut tavarat, joita voisimme tarvita. Hän jakoi meille eilen valmiiksi paistettuja leipiä, jotka hän oli käärinyt folioihin ja jakoi meille kaikille niitä yhden, sekä yhden omenan ja pullon vettä.

''Teidän tehtävänne on mennä pareittain tutkimaan luontoa, tässä on jokaiselle kartta, johon on merkitty eri pisteitä. Kun saavutte pisteen luokse, kirjoitatte siellä olevaan vihkoon nimenne, jonka löydätte aina linnunpöntöistä, jotka ovat kiinnitetty pisteen osoittamaan puuhun, ja jatkatte eteenpäin'', hän puhui tomerasti, minun sivuuttaessani taas hänen nimensä nimilapusta. ''Jotta porukkamme välinen yhteishenki paranisi, jaan teidät pareihin'', hän ilmoitti hymyillen, mutta enemmän ilkeästi. Lola vaikutti innostuneelta, minun toivoessani, etten joutuisi kenenkään muun kuin Lolan pariksi. Ohjaajamme ei ehtinyt päättää mitään, kun Maxin tyttöystävä ilmoitti kovaanääneen, ettei suostu tekemään mitään, jos ei saisi olla Maxin parina. Huomasin Maxin pyörittelevän silmiään ja ohjaajamme kohautti vain olkapäitään.

''Olkoon sitten niin, lähdette nyt heti liikkeelle. Muut parit ovat sitten Lola ja Orion, sekä Luna ja Will'', hän tokaisi, lähtien itse kohti metsää palatakseen bussille, kun taas muut lähtivät rämpimään alamäkeen. Siirsin katseeni oranssihiuksiseen poikaan, joka lähti Lolan seurassa ja minä jäin hermostuneena katselemaan Williä, joka hymyillen asteli luokseni ja minä enemmän valuin hänen perässään kohti mäkeä, vaikka ajattelin kokoajan saavani vain tilaisuuden, niin kirmaisin takaisin telttaan nukkumaan.

Will jaksoi odottaa minua joka hetki, kun huomaamattanikin hidastelin, rypistäen kartan taskuuni palloksi ja eväät käsissäni. Palelin jo valmiiksi, eikä minun mieltäni lämmittänyt ollenkaan ajatus siitä, että leikkisimme jotakin hemmetin suunnitusta heti aamusta. Vaapuin ankanlailla mäen alas, jalat tömisten mäkeä vasten, lumen nokareiden pilkistäessä sattumanvaraisten mättäiden päällä. Inhosin kylmyyttä ja lupasin itselleni, että ensi kerralla, jos saisin yhtä typerän päätöksen kuin tämän, kuuntelisin Siriuksen mielipiteen. Vaikka se olisi negatiivinen, kuten lähes aina, tai siis aina, hän taisi kuitenkin olla oikeassa. Tällainen ei ollut osa minua. 

"Jos kävellään ripeämmin, pysyt lämpimänä", Will puhui hiljaisen lempeästi, minun luodessani hänelle katseen, että pitäisi päänsä kiinni. "En mä sitä hoputtaakseni sanonut", hän hermostuneena jatkoi, minun ilmeeni nähdessään. Potkaisin kävyn pois tieltäni ja jatkoin hänen vierellään löntystämistä. 

"Mitä sanot, jos laitan vain Lolalle viestiä, että he Orionin kanssa saavat laittaa meidänkin nimemme ja me sillä aikaa menemme johonkin piiloon odottamaan paluuta?", mutisin hänelle ehdotukseni.