Maybe Possibly ✔️

Luku 46 Luovuttanut

Sunnuntai 3. Syyskuuta

Pehmeää. Makasin onnellisena parisängyssä, kaiken pehmeän ympäröimänä ja kääntyessäni vatsalleni, ymmärsin makaavani sängyssä yksin. Raottaessani silmiäni, tunnistin tutuksi käyneen ympäristön turhankin hyvin, mutta en ollut ollenkaan siellä, missä olin muistelevinani. Pomppasin istumaan sängylläni ja aloin heti etsiä puhelintani, mutta kylläkään minulla ei ollut sitä. Äimistyneenä annoin katseeni kiertää oven vieressä olevalle vaatekaapille, ja sisustukseen, joka ei ollut sellainen kuin juuri nyt toivoin. Heitin peiton pois päältäni ja nappasin vaatteeni huoneen kulmassa olevan tuolin päältä, kiskoen vaatteet nopeasti päälleni, avaten huoneen oven. Käytävän huoneiden ovet olivat kiinni ja yritin vain etsiä sitä jotakin. Tartuin kädelläni kaiteeseen ja ryntäsin rappuset alas, vaikka päässäni jyskytti ja vatsassani tuntui kierivän mehiläisparvi pesänsä kanssa. Mitä ihmettä minä täällä tein?

Kiskoin paitani helman suoraksi ja yritin tavoittaa oppilaskunnan talossa edes yhden tutun naaman, mutta keittiö, sekä olohuone olivat tyhjillään. Eteisen kello osoitti kahtatoista päivällä, mutta samaisella hetkellä kuulin kahvinkeittimen porisevan. Siirryin takaisin keittiöön ihmeissäni, kun takaovi aukesi ja Sam pysähtyi niille sijoilleen huomatessaan minut. Ristin käteni, kun lopultakin löysin jonkun ja Sam hymyili minulle, siirtyen hakemaan kahvia kuppiin, viitoten minuakin ottamaan. Siirryin hänen vierelleen ottamaan kahvia, kun hän jo lähti kuppinsa kanssa takaisin takaovesta ulos. Minulle tuli heti tunne, että Sam yritti vältellä minua. Nappasin kaapista kupin itselleni ja kaadoin kahvia, kaataen sen jälkeen maitoa ja lähtien hämmentyneenä kulkeutumaan takaovelle, jota raotin. Sam istui takapihan grillikatoksessa, hörppien kahviaan ja selaten puhelintaan. Halusin selvittää mistä oli kyse, joten nappasin jonkun tohvelit keittiöstä jalkoihini ja sattumanvaraisen valtavan nahkatakin päälleni, ja lähdin harppomaan pihan poikki kahvikuppi kädessäni Samia kohti.

''Mitä sie täällä istut?'', kysyin käheällä äänellä, Samin hymyillessä minulle ja osoittaen sylissään olevaa lehtiötä.

''Päätin tulla tekemään kuviksen projektiin harjoituskuvia tänne, kun sisällä tuntuu niin ahdistavalta'', hän tokaisi, vaikka en ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti ahdistavalla. Sisällä olisi lämmin. Laskin kahvikuppini tiilistä kasatun grillin reunalle. Tuntui vaikealta puhua Samin kanssa, ilman, että jännittäisin. Kaikkea oli paljon tapahtunut, hänen yrityksensä tuhota Sirius, vaikka en sitä ymmärtänytkään. Mudan kuolema, Gaia ja aivan kaikki.

''Sun tavarat Siriuksen luota on Gaian huoneen vaatekaapissa. Aattelin vain mainita, mikäli et huomannut'', hän lisäsi pian, laittaen puhelimensa taskuunsa. Olin ärtynyt siitä, että tavaroitani oli haettu minulta kysymättä Siriuksen luota, sillä olisin halunnut ne oikeasti itse hakea. Samin sanominen tuntui minusta siltä, että hän yrittäisi estää minua tapaamasta tai näkemästä Siriusta. Minun olisi joka tapauksessa päästävä mahdollisimman pian selvittämään koko asia Siriuksen kanssa, jotta voisimme oikeasti päättää yritämmekö me vai heitämmekö koko jutun vain viemäristä alas. Minä tiesin vihdoinkin mitä halusin ja olin varma siitä, että Sirius haluaisi myös.

''Mitä mie teen täällä?'', kysyin Samilta, joka katsahti minuun vaisuna.

''Mun mielestä sun on parempi olla täällä, kun Sirius ei osaa huolehtia susta'', Sam sanoi hiljaa ja naputteli nyt kynällään lehtiötään. Miten koko asia oltiin voitu kääntää Siriuksen syyksi? Räpyttelin hämmentyneenä silmiäni Samille, vaikkakin hämmennys alkoi muuttua kiukuksi.