Maybe Possibly ✔️

Luku 97 Hymy

Torstai 28. Joulukuuta

Siirryttyäni takapihan portaille istumaan, laskin käsilaukkuni jalkojeni väliin portaalle ja nojauduin polvieni ylle, juoden mukiani tyhjemmäksi. Kaikki oli taas mennyt niin sekavan typerästi, kuten aina tuntui menevän. Ja aloin oikeasti nähdä totuuden Gaiasta, vaikka se oli vienyt useamman viikon ja liian monet yöuneni. Huomaamattani kasvoilleni karkasi kyynel, jonka pyrin pyyhkäisemään huolettomasti ja nopeasti pois. Ei nyt ollut oikeaa hetkeä itkeä. Gaia oli pelannut sen verran hyvin alusta alkaen, että minun tulisi taputtaa käsiäni ja myöntyä hänen tahtoonsa. Olin jo arvailemassa mieleni kanssa, mitä hän mahtoi tarkoittaa milläkin sanallaan. Mutta tiesin, että jos en nyt suostuisi tähän kaikkeen hänen laatimaansa esitykseen, hän vielä tekisi jotakin, joka satuttaisi minua hyvin paljon. Hän keksisi jonkin uuden keinon häätää Siriuksen luotani ja olisin lopulta yksin täällä jumissa.

Juomani loputtua litistin nyrkkiin kuppini ja samaisella hetkellä, kun heitin sen maahan viereeni, takaovi selkäni takana raottui. Siirryin sivummalle istumaan portaissa, etten olisi sen jonkun tiellä, joka halusi ulos tulla. En voinut olla miettimättä, että ketkä muut olisivat antaneet kaikkensa ja periksi Gaialle, jotta tämän suunnitelma onnistuisi. Olisikohan hän mahdollisesti jopa usuttanut Maxin perääni, jotta heille luvattaisiin Sirius, mutta suunnitelma olisi vain mennyt pieleen ja täten Sirius olikin selvinnyt kaikesta. Kiitos Kiran. Mies palasi mieleeni ja nojasin käteeni hiljaa huokaisten. Oli vaikeaa hahmottaa selkeästi koko kuviota, mutta vihdoinkin tiesin, mitä tulevaisuuteni toisi. Se toisi työpaikan, kotiseudultani, johon jäisin. Palaisin sinne, missä kaikki oli ollut hyvin ja johon kuuluin. En kuulunut kaupunkiin, en kuulunut tähän maailmaan. Oli ylipäätänsä ollut tyhmää kuvitellakaan jotain sellaista, että kykenisin tähän. Että voisin olla onnellinen Siriuksen kanssa, kun hänestä tulisi johtaja ryhmälle. Vedin mekkoani alemmas peittämään polviani, jotka hytisivät kylmästä.

Kuitenkin se joku, joka oli oven avannut, ei kulkenut takapihalle ohitseni, vaan istuutui viereeni portaalle. Hän asetti tupakan huuliensa väliin ja sytytti sen, ojentaen sitten minulle tupakka-askiaan ja sytytintä. Tein hänen esimerkkinsä mukaisesti työtä, ja ojentaessani hänen tavaroitaan tälle ihmisille takaisin, hahmotin vasta sitten vieressäni olevan miehen olevan Sirius. Hän puhalsi renkaita ilmaan, niin että leuka poksahteli. Käänsin katseeni takaisin takapihalle, pois hänestä. Ja huomasin nyt vasta miten todellisuudenkuvani oli alkanut vääristyä alkoholin takia, oli vaikeaa erottaa asioita jotka olivat kauempana.

''Ootko sä miettinyt, miltä musta tuntuu, jos sä noin vaan lähet meneen?'', Sirius hymähti, lopettaen leukansa pois paikoiltaan naksuttelun, ja kääntyi katsomaan minua ärtyneesti. Vilkaisin häntä, mutta yhtä nopeasti käänsin pääni muualle, keskittyen vetämään savuja keuhkoihini.

''Siulla on paljon muutakin ajateltavaa'', sanoin hänelle hiljaa, hämmentyneenä ylipäätänsä vieläkin siitä, että vieressäni oleva ihminen todella oli Sirius. Olisin voinut olla varma, että hän olisi vain suuttunut käytöksestäni, käynnistänyt auton ja lähtenyt pois paikalta, odottaen, että juoksisin itkien hänen autonsa perään ja pyytäisin anteeksi. Mutta hän edelleen katsoi minua odottavasti kuin vaatien minua jatkamaan lausettani.

''Viimeisien kuukausien aikana, sä olet ollut aivan vitun raskas ja ärsyttävä murhe mun elämässäni. Ei ole jäänyt paljoa aikaa ajatella mitään muuta'', hän hymähti, kääntäen katseensa pois minusta. ''Mutta jos sun lopullinen valinta on nyt Gaia, ja sä lähdet sen mukana muualle, sano se suoraan. En mä jaksa alkaa juosta sun perässä, jos sulla on jo selvät sävelet ja suunnitelmat, joista et voi mun kanssa edes puhua'', Sirius kääntyi katsomaan minua uudelleen, vaatien minua sanomaan asian. Mutta minusta ei ollut sanomaan mitään sellaista.