Maybe Possibly ✔️

Luku 47 Salaperäinen

Viikko 4, Maanantai, 4. syyskuuta

Vaikka en olisi halunnut, eikä olotilani olisi sitä sallinut, istuin Samin ajamassa autossa, matkalla kampukselle. Upea maanantai kertoi, että kirjallisuuden luento alkaisi puolentunnin kuluttua ja Sam halusi liiankin kovasti päästä hakemaan aamukahvinsa vielä opiston omasta kahvilasta, jonka takia olimme varanneet aikaa. Tosin minä olin meistä myös ollut se, joka oli aikaa hukannut lusimalla sängynpohjalla huonon olon takia. Lopulta Sam oli uhannut paukauttaa tyhjän viinipullon päähäni, jos en nousisi ylös. Ilmeisesti oli Samin tehtävänä pitää minusta huolta, kun Gaia olisi töissä jossakin ja jotakin, mitä minulle ei ollut kerrottu ja varmaan ei kuitenkaan kerrottaisi. Kuuntelin tylsää musiikkia, joka pauhasi radiosta, Samin hieroessa toisella kädellään hiuksiaan kasaan ja kiroten itsekseen aamuruuhkaa, joka tuntui tukkivan kaikki paikat ja etenkin meidän reittimme kampukselle.

''Että sä oot tyhmä. Kuka täysjärkinen menee juomaan Gaian viinipullon'', Sam mutisi minulle, samalla kun minä suoristin toppiani ja kohautin hänelle olkapäitäni.

''Se oli oikein maukasta'', tokaisin yksinkertaisen vastauksen, kääntyen katsomaan maisemia. Sam mulkaisi minua ja olisi varmasti vielä halunnut sanoa jotakin, josta välillemme olisi puhjennut riita, mutta tukki turpansa. Toisaalta aivan loistava idea, jotta en menettäisi tätäkin ihmissuhdetta totaalisesti, kuten alkoi tuntua kaikkien muidenkin kanssa. Paitsi minulla olisi vielä Lola, joka ei tuntunut koskaan polttavan hermojaan tai suuttuvan mistään. Joten minun olisi vain hillittävä itseni, etten jäisi yksin tähän maailmaan muiden leikkikaluksi.

Puhelimeeni pärähti viesti, samalla kun Sam taputteli rattia musiikintahdissa.

''Muistatko, kun puhuimme omasta kämpästä? Nyt olisi löytynyt siulle sellainen, se on hyvin lähellä koulua, sitä vastapäätä on sellainen kahvila. Laitan pian osoitteen perässä, mene asuntoesittelyyn kahdelta, tapaat vuokraisännän silloin ja mikäli asunto on mieluisa, laita viestiä niin maksamme asuntosi vuokran ja vakuuden äitisi kanssa''. -Isä-

Jäin suu auki katsomaan puhelimeni näyttöä. Se tuntui epäuskoiselta. Olivatko vanhempani todella valmiita noin vain auttamaan minua? Ehkä elämäni ei ollutkaan vielä ohi! Sam huomasi ilmeeni ja kohotti uteliaana toista kulmaansa.

''Mitäs nyt?'', hän kysyi, hidastaen vauhtia ja asettaen vilkun raksuttamaan.

''Miulla on tapaaminen vuokraisännän kanssa, vanhemmat ovat järjestäneet miulle mahdollisen asunnon!'', huomasin hihkaisevani ja Samin kulmakarva tuntui nykivän, kun hän katsoi minuun. En tiedä ärsyttikö häntä, että muistutin lasta, joka olisi kasvanut kultalusikka takamuksessa vai eikö hän olisi halunnut minun muuttavan omilleni. Ehkä molemmista.

''Sehän on hyvä juttu. Voisin lähteä sun mukaan sinne? Tiedä millaisia yllätyksiä siellä tulee vastaan, joten ehkä parempi, että kerrankin ajatellaan järkevästi ja otat mut mukaan'', Sam ehdotti, väläyttäen kasvoilleen hymyn ja aloin epäillä omaa teoriaani, jossa hetki sitten epäilin häntä. Vastasin hänen hymyynsä ja nyökkäsin tyytyväisenä vastauksen, samalla kun Sam ajoi auton parkkiin. 

''Taitaa olla tosiaan parempi niin, että mieluummin ollaan sitten yhdessä pulassa kuin erikseen'', hymähdin hänelle vielä, Sam sammuttaessa autoa naurahtaen.

''Eiköhän joku sitten meidät pelasta'', hän tokaisi, vaikka kumpikaan ei tiennyt, että kuka jaksaisi vaivautua sellaiseen.

''Ainakin Lolan seurassa on turvallinen olla'', tokaisin hänelle, Samin nauraessa huvittuneena heitolleni.