Luku 32 Pettäjä

308 27 17
                                    

Maanantai 28. Elokuuta

Kun hämärä oli laskeutunut maahan, Sam oli jättänyt minut Siriuksen talon tai oikeastaan kerrostalon, jossa tämän asunto sijaitsi, edustalle. Tunsin pientä pelkoa, jopa ahdistusta, kun nousin Samin autosta ulos, Samin vielä kurottuen pelkääjänpuolelle, jotta voisi tavoittaa minun katseeni. Vilkaisin häntä vielä empivästi, koska en ollut sittenkään aivan varma oliko hyvä ajatus, että hän heitti minut Siriuksen luokse, jos otetaan tosiaan vielä se huomioon, että kello olisi yli 11 illalla.

''Luna, muista, että voit aina soittaa mulle, tapahtui mitä tahansa'', Sam sanoi minulle, hymyillen vielä, vaikka en osannut tulkita hymyä. En tiennyt oliko se enemmän osaa ottava vai huolestunut puolestani, mutta se tuntui siltä kuin hän yrittäisi kannustaa minua. Nyökkäsin hänelle vaisusti, sulkien oven itseni ja laukkuni perässä, ennen kuin käännyin vetämään syvää henkeä ja siirryin ulko-ovelle soittamaan Siriuksen summeria. Sen sijaan, että hän olisi vastannut puhelimeen ja avannut oven, ovi pärähti soimaan ja tilanteesta hieman hämmentyneenä astelin käytävälle, josta suuntasin kohti hissiä.



Katselin kauan itseäni hissin peilistä, yrittäen asettaa korvani taakse hiuskiekuraani. Kuitenkin, mitä kauemmin katsoin itseäni peilistä, aloin nähdä itseni aina vain vastenmielisempänä. Kuvottavalta ja petolliselta otukselta, ja kerroksen vaihtuessa aina uudelleen ja uudelleen, aloin pelätä, että Sirius olisi aiheuttanut minulle tämän. Uuden ulkomuodon, joka oli koonnut korkeat ja jäiset muurit ympärilleni, joissa olisi juuri Siriuksen muovaama halkeama itseään varten. Vedin jälleen syvään henkeä, kun hissin ovet aukesivat ja käännyin kulkeutumaan käytävälle Siriuksen oven taakse, jonka hän oli jättänyt raolleen minua varten. Raottaessani ovea, katsahdin hänen koiraansa, joka raotti unisena silmiään eteisen lattialla ja nenääni kantautui kitkerän imelä tuoksu olohuoneesta. Suljin oven perässäni ja laskin tavarani eteiseen, siirtyen olohuoneeseen, jossa Sirius istui nojatuolilla television vieressä, katseli hänen toisessa kädessä olevaa kaljapulloaan ja suupielessään polttamaansa sätkää.

Ainoa asia, mitä osasin tehdä oli nyrpistää nenääni inhosta. Sirius tervehti minua nyökäten minulle päätään ja siirryin olohuoneen oviaukkoon nojaamaan, katsellen häntä mietteliäänä. En tosin tiennyt aionko edes sanoa mitään mistään, olin jo opistolla yrittänyt selittää sitä näytelmää, mutta häntä ei ollut kiinnostanut se. Annoin lopulta katseeni vain liu'uta pois Siriuksesta sohvapöydälle, josta nopealla laskemisella saatoin laskea kahdeksan pulloa, mutta lopulta hänen polttava katse palautti minut takaisin häneen. Kuinka paljon hän oli taas juonut? Aloin pikku hiljaa epäillä, että hänellä olisi juomisen kanssa ongelma, toisaalta hänellä tuntui olevan kaiken kanssa ongelmia.



''Ajattelit sä selittääkin tän, että oot nyt vasta täällä?'', hän hymähti, juoden uudelleen pullostaan, katsoen minua piinaavasti. Räpäytin hämilläni silmiäni, kunnes ymmärsin, että hän oli tainnut tosiaan odottaa minua kotiinsa. Enkä ollut varma, miksi olin yrittänyt paeta sitä vastuuta palata hänen luokseen selvittämään asioita.

''Olin kuppilalla'', sain sanottua, johon hän vain hymähti uudelleen vastaukseksi. Katselin, kuinka hän onki lattialta stereoihinsa menevän johdon ja kytki sen puhelimeensa, alkaen etsiä jotakin kappaletta, jonka voisi haluta kuunnella. ''En ajatellut olevani tervetullut tänne'', mumisin, vilkuillen arasti häntä.

''En mä kyllä odottanutkaan sun tulevan, kun olit niin kova tyttö taas selittelemään kaikkea'', hän totesi, heilauttaen minua kohti pulloaan, painaen sormellaan puhelimestaan jotakin raskasta musiikkia soimaan. Säpsähdin sitä, kuinka kovalla musiikki oli, jopa enemmän kuin hänen syyttäviä sanojaan. Sirius oli kuitenkin tuttuun tapaansa sulkeutunut omaan kuoreensa ja laski puhelimensa vain edessään olevalle sohvapöydälle, katsellen minua sumein silmin.

Maybe Possibly ✔️Donde viven las historias. Descúbrelo ahora