Maybe Possibly ✔️

Luku 51 Kylmettynyt

Keskiviikko 6. Syyskuuta

Ihmettelin edelleen, mikä tämä koko tilanne olisi, että Rafael istui keittiössä itkemässä ja juomassa kahvia, Gaia olisi makuuhuoneessa puhumassa puhelimeen ja minä puolestani istuin tämän tuntemattoman Alexin seurassa. Vaikka ymmärsinkin, että hän oli eksynyt oveni taakse, koska luuli Samin edelleen asuvan siinä, ja samalla ihmettelin, miksei Sam ollut maininnut siitä mitään minulle. Aloin myös miettiä jälkeenpäin Samin lausahdusta edeltävänä päivänä siitä, että miksi minulle on annettu tämä asunto. Mutta olihan jonkun ollut pakko tässä asua hänen jälkeensä, koska ovessani luki Darkness, ja olihan minulle tietysti paljastanut se, että tämä oli Gaian asunto. Jos olin oikein ymmärtänyt Gaian puheesta, hän aikoisi jutella vanhempieni kanssa puhelimessa paremmin vuokrasta ja kaikesta muusta, mutta jotenkin minulle tuli tunne, ettei hän puhuisi isäni kanssa, sillä hän nauroi makuuhuoneessa. Ellei sitten hän ollut juuri ystävystynyt isäni kanssa turhankin hyvin.

Ojensin Alexille kahvia, joka istui sohvalla, samalla kun asetti olkalaukkunsa viereensä ja tarttui kahvikuppiin. Hän lämmitteli sitä vasten sormiaan, kunnes kohotti katseensa takaisin minuun. Olin yrittänyt soittaa Samille aivan liian monta kertaa, mutta hän ei vain vastannut. Miksi hän ei vastannut? Jotenkin minulle alkoi tulla pahatunne siitä, että Sam liittyisi jollakin tavalla Sallyn kuolemaan ja sen ajatteleminen puri minua suoraan sydämestä. Alkoi tuntua, että vuotaisin verta sisältäpäin. Se oli minun syyni, että Sally olisi tehnyt itsemurhan. Minä idiootti olin mennyt puhumaan siitä Gaialle. Aloin nyppiä hermostuneena alahuultani, vaikka yritin pysyä rauhallisena ja katsella vain Alexia, joka hörppi hymyillen kahviaan.

Olin mokannut Siriuksen kanssa, hän ei enää halunnut minua, eikä yrittää mitään kanssani. Samin kanssa olimme myös saaneet sukset ristiin, mutta jostakin hän repi aina uskollisuutensa takaisin ja seurasi minua kuin hai laivaa. Tai siis joku muu olisi lyönyt jo hanskat tiskiin ja toivottanut hyvää loppu elämää, mutta Sam ei ollut sellainen. Vaikka minä vihasinkin häntä, vähintäänkin yhtä paljon kuin muitakin tässä kaupungissa, hain silti aina hänestä turvaa ja lohtua. Ei jumalauta miten säälittäväksi olin tekeytynyt. Kaiken tämän jäävuoren huipuksi olin päättänyt ,että minähän kasvatan pallit ja huolehdin itsestäni, olen itsevarma ja en enää yritä mitään turhaa, vaan annan tuulen viedä mukanaan. Vertasinko itseäni juuri roskaan, jonka tuuli vain vei? Mutta miten menettelisin Gaian kanssa? Aikoisiko hän seuraavaksi tehdä minulle jotakin vai pitäisikö minun puuttua hänen tilanteeseensa jotenkin? Ei se nyt tervettä ollut laittaa vain muita hoitamaan toiset pois tieltä! Ensin meinasi Sam ampua Siriuksen, uskon sen olevan Gaian kehotus, vaikka Gaia pitikin suuren esityksen Sebastianin kanssa Siriuksen parvekkeella, ja uskon myös, että Gaia on laittanut jonkun Sallyn itsemurhan taakse. Ja jotenkin ajatukseni alkoivat vain pyöriä Samin ympärillä, vaikken halunnut uskoa sitä, että Sam olisi kaiken takana vain koska olisi koira, jota muut voivat juoksuttaa ja käyttää ulkona.

Mutta katsoessani Alexia, jos en tuntisi Samia, ei tämä poika olisi sohvallani. Eikä Gaia makuuhuoneessani. Eikä myöskään Rafael olohuoneessani. Jos en olisi sanonut Samille, että voin lähteä hänen kanssaan kuppilaan, jossa tapasin osan ensimmäisen kerran, en olisi tässä pisteessä. En tietysti voisi laittaa kaikkea Samin syyksi, hänhän oli aina se ainoa, joka kuitenkin halusi olla rinnallani. Mutta sisälläni kupli epätoivo jälleen ja aloin olla varma, että ottaisin vielä pikalipun kotiin, vaikka kuinka yritin vakuuttaa itselleni, että olisin kypsä aikuinen.

''Luna? Joku soitti summeria?'', keittiöstä kuului tyytymätön ääni. Havahduin ajatuksistani ja Alex katsoi minua hieman vaivaantuneena. Hymyilin pahoittelevasti, kun ymmärsin tuijottaneeni häntä kokoajan. Nousin tuolista ylös, lähtien siirtymään etuovelle, miettien, että tulisiko seuraavaksi poliisi, rehtori vai kuka hemmetti sieltä nyt tulisi? Jokin pieni toive sisälläni ajatteli, että oven avatessani, oveni taakse olisi ilmestynyt Sirius. Mutta avatessani oven, edessäni seisoi väsynyt nuorukainen, jonka silmäpussit voisivat hukuttaa hänen silmänsä ja valkea nahkatakki päällään, hän yritti hymyillä minulle, vaikka vetiset silmät kertoivat, ettei hän osaisi juuri nyt. Hetken ajan tuijotin tätä suu auki, kunnes jokin sisimmässäni vain napsahti.