Maybe Possibly ✔️

Luku 95 Käärme Kuningas

Keskiviikko 27. Joulukuuta

Hetken ajan vain katselin auton ikkunasta kohti oppilaskunnantaloa, jonka parkkipaikalle Sirius oli parkkeerannut autonsa. Huomasin purevani alahuultani, hänen vetäessään itsekseen syvään henkeä. Kylmyys oli ajanut kaikki juhlijat sisätiloihin, toisin kuin vielä syksyn tullen väkeä oli istunut vilteillä nurmikolla. Olimme viettäneet luonani yön, heti kun olimme palanneet Siriuksen vanhempien luota takaisin, ja ehkä yksi ensimmäisistä yhteisistä päivistämme oli alkanut ja mennyt kohtalaisen hyvin. Ilman riitelyä, krapulaa tai muuta aggressiivista vihaa. Käännyin hiljaa katsomaan Siriusta, joka tarkkaili minua rennosti nojaten käteensä ja kallistaen päätään kyllästyneenä täällä.

''Nyt olemme täällä, kuten halusit'', hän hymähti ja mittaili minun mekkoani päästä jalkoihin, tuhahtaen itsekseen. ''Ja sitten et edes mene?'', virne kaareutui hänen suupieleensä, ja siirsin katseeni polviini, suupieleni taittuessa sivulle alaspäin. Emmin kieltämättä menemistä mukaan juhlimaan, mutta se johtui ainoastaan kaikesta aikaisemmasta, joita oli pitänyt kokea aina Siriuksen takia.

''Ennen kuin me mennään tuonne'', aloitin ja vedin jännittyneenä henkeä. ''Mitä jos Naomi on siellä?'', käänsin katseeni Siriukseen, joka kohotti toista kulmaansa.

''Ja mitä sitten?'', hän tuhahti, ottaen tavaroita autostaan taskuihinsa, suoristaen nahkatakkinsa kauluksia taustapeiliä katsellen.

''Niin, ethän lähde taas hänen mukaansa?'', katselin hänestä muualle arkaillen koko puheenaihetta. Sirius käänsi kyllästyneen katseensa minuun, mutta koska en vastannut hänen silmiensä vaatimaan tuijotukseen, hän laski kätensä polvelleni ja puristi sitä kevyesti.

''Hullu mä voin olla, mutta en mä niin hullu ole'', hän hymyili, minun siirtäessäni katseeni häneen. ''Mennään nyt sitten, että päästään tuolta poiskin. Mä en aio ottaa mitään, jotta voin ajaa meidät pois täältä, joten pidä hauskaa, mutta älä vedä itteäsi kaatokänniin. Mä en halua joutua sun oksentamisen maalitauluksi'', hän virnisti, aikoen nousta autosta. Nappasin hänen nahkatakkinsa paksusta hihasta kiinni ja siirsin inttävän katseeni hänen silmiinsä.

''Ethän sie ole täällä siksi, että myisit jotain? Tai ostaisit? Tai mitään sellaista?'', epätoivoani en voinut peittää ja Sirius kääntyi takaisin puoleeni, katsoen tiukasti, mutta huvittuneena silmiäni.

''Eikö me puhuttu, että se aika on nyt ohi?'', hän kohotti kulmiaan ja minä päästin hänen hihastaan hämmentyneenä irti.

''Tarkoitatko sitä?'', mumisin hiljaa, hänen virnistäessään, mutta koska säälittävä katseeni edelleen piti, hän lopulta naurahti halveksivasti ja työntyi ulos autosta. Hänen käytöksensä ei vakuuttanut minua, mutta päätin luottaa hänen sanaansa, että ne ajat todella olisivat nyt historiaa, ja hän ei enää käyttäisi ikinä mitään, eikä myisi mitään. Nousin hänen esimerkistään perässä autosta, ja lähdin kulkemaan hänen vierellään kohti oppilaskunnantaloa, jonka terassilla vedin vielä syvään henkeä, ennen kuin Siriuksen avatessa oven meille, painoin silmät kiinni ja astuin sisään. Tällä kertaa ensimmäisenä oli vastassa kova musiikin pauhaus, sekä sinne ja tänne laitettuja koristeluja, jotka viittasivat kaikki eri tavoin valmistumiseen.

Eteisen läpi aloin seurata Siriusta, joka ei jaksanut seistä paikallaan, vaan halusi päästä täältä mahdollisimman nopeasti pois, joten mahdollisimman nopeasti halusi kaiken alkavankin. Hän asteli ensimmäisenä olohuoneeseen, jossa väkeä notkui pöydillä, lattialla, sohvilla, hyllyjen päällä ja osa tanssi missä sattui, enkä todellakaan tuntenut kaikkia. Katseeni kuitenkin pysähtyi Samiin, joka nojasi ikkunalla valkeassa kauluspaidassa, musta kravatti kaulassaan ja mustat farkut jaloissaan. Hän osittain nojasi ikkunaan ja jutteli Lolalle, joka pöyhi naama nyrpistyneenä violetteja hiuksiaan, suloisen röyhelömekkonsa kera. Lolan ja minun katseet kohtasi, jolloin hän kohotti kätensä heiluttaakseen minulle, ehkä kutsuna luokseen, joten aion lähteä häntä kohti, mutta Sirius nappasi minua kädestäni.