Maybe Possibly ✔️

Luku 98 Juhlija

Torstai 28. Joulukuuta

Yö oli valunut jo pitkälle ja olin noussut seisomaan, jotta voisin vastata Siriukselle, koska hän vaikutti janoavan vastaustani, vaikka kaikki menisi pilalle hänen sen saatuaan. Mutta avatessani suuni, kerättyäni kaiken rohkeuteni, vihdoinkin sanoakseni, että rakastaisin häntä, kuten aiemmin olin yrittänyt, ovi takanani raottui ja tuttu vaaleahiuksinen nuorukainen pisti päänsä välistä katsoakseen meitä. Sirius räpäytti nopeasti silmiään, ja hänen kasvonsa olivat kohtuuttoman neutraalit, kun hän asetti uuden tupakan huulilleen, kun Sam astui pihalle, hymyillen meille. Ehkä hän halusi tarkistaa vain tilanteen, tai sitten hän oli kuullut kaiken?

''Lola ehdotti, että ennen teidän lähtöänne, me pelaisimme viimeisen erän pullon pyöritystä. Eihän sitä tiedä, milloin me seuraavan kerran törmätään?'', Sam hymyili ja mittaili minusta Siriukseen ja takaisin. Katsoin häntä äimistyneenä, kunnes vähän alempaa oven raosta työnsi päänsä Lola, joka hymyili leveästi meille innoissaan. Käännyin katsomaan Siriusta, mutta hän oli jo lähtenyt kävelemään kauemmas meistä, heilauttaen kättään kuin hyvästiksi.

''Etkö sie tule?'', älähdin hämmentyneenä tästä kokonaan entiseen palaneeseen Siriukseen, joka heilutti kättään puolelta toiselle, katsomattakaan meihin, juuri sen merkiksi, ettei aikoisi tulla. ''Sitten kun sie haluat lähteä tai jos muutat mielesi, tuu repimään miuta hihasta!'', huusin hänen peräänsä, ennen kuin käännyin ottamaan käsilaukkuni portailta, mennäkseni sisälle. Kuitenkaan Lola ja Sam eivät heti väistäneet, vaan vilkaisivat huvittuneina toisiinsa.

''Tuo oli itsestään selvää, ei sitä Siriukselle olisi tarvinnut sanoa'', Lola hymyili, minun pyörittäessäni silmiäni ja ahtautuen heidän ohitseen keittiöön, Samin sulkiessa pihalle menevän oven perässään. He tosiaan olivat kuunnelleet meitä. Hymähdin itsekseni, mutta keittiössä en voinut olla katsomatta vaalea hiuksista naista, joka istui lavuaarin äärellä, katsellen ikkunasta ulos.

''Kuura, tuutko sie?'', huhuilin häntä, mutta hän kohotti vain kätensä näyttääkseen keskisormea, katsomattakaan meihin kolmeen. Sam työnsi minua ja Lolaa selistämme kohti olohuonetta, jotta jättäisimme Kuuran yksin, sillä hän ei todellakaan vaikuttanut haluavan ketään seurakseen. Astellessamme Samin työntäminä olohuoneeseen, jossa musiikkia oli laitettu hiljaisemmalle, kun ihmiset näyttivät alkavan olevan sellaisessa humalassa, että olisi parempi yrittää rauhoittua. Rafael yritti riuhtoa Roxannen käsistä melkein tyhjää viinipulloa, mutta tämä sai kaapattua pullon itselleen, juoden sen tyhjäksi ja asettaen sen keskelle, näyttäen sitten kieltään Rafaelille, joka tuhahti itsekseen. Hivuttauduin muiden seuraan istuutuen Lolan ja Samin väliin, Roxannen aikoessa nousta ylös ja mennä etsimään jotakin mielenkiintoisempaa tekemistä, mutta Rafaelin kiskaistessa hänet takaisin, nainen huokaisi syvään ja katseli minua sitten leveästi hymyillen.

Lola ei kuitenkaan istunut kokonaan alas, kun tämä kiirehti eteiseen, josta riuhtoi mukaansa Clauden, joka syvästi kiroten Lolan olemassaoloa joutui mukaan peliin. Eikä myöskään Gaia jäänyt ilman Lolan kitinää, Gaian kuitenkin suostuen tulemaan paikalle, ihan vain Lolan muutaman kerran nykäistessä hänen hihaansa ja anellen. Gaia jäi nojaamaan taaksepäin käsiinsä lattialla minua vastapäätä, hänen katsellessaan itsekseen hymähdellen Lolaa, joka roikkui Clauden kädessä, kun tämä yritti vielä kerran livistää paikalta, ettei joutuisi kiusalliseen peliin mukaan. Kuitenkin koska Gaiakin suostui, Claudenkin oli myönnyttävä lopulta.

''Ootko sä varma, ettei Sirius halua mukaan? Tai käynkö vielä hakemassa Kuuran?'', Lola mumisi vieressäni minulle, minun pudistaessani huvittuneena päätäni. Kuurasta ei olisi varmaankaan enää pelaamaan, mutta enempää en jaksanut ajatella, kun Sam huitoi meitä katselevia Johnia ja Nickyä mukaan. Mittailin punapäistä poikaa arvioivasti, hänen lysähtäessä istumaan Johnin ja Gaian väliin. John vaikutti säteilevän itsekseen ilosta, kun hänetkin haluttiin mukaan ja tämä hymyili leveästi Samille.