Maybe Possibly ✔️

Luku 23 Suostuvainen

Perjantai 24. Elokuuta

Ovikellon soidessa jatkuvalla tahdilla ja äitini laukatessa ovella loputtomasti toivottamassa vieraita tervetulleeksi, pyörin itse peilin edessä punaisen mekon kanssa, joka on ihoni myötäinen, paitsi alemmas mentäessä se on röyhelöisempi. Minulla on jotenkin ylipukeutunut olo ja oveni auetessa toivon hartaasti, että tulija olisi äitini, mutta se onkin Christian, pikkuveljeni.

''Miksi siulla on tollanen päälläsi?'', hän kysyy tullen nyppimään röyhelöitäni. Mulkoilen häntä, sillä hän puki ajatukseni juuri sanoiksi, enkä olisi halunnut kuulla, että pikkuveljenikin ihmettelee hienoa pukuani. Christianilla on kyllä kaulassaan kravaatti, sekä valkoinen kauluspaita, mutta mustissa farkuissa on reikä polvessa.

''Sirius antoi sen miulle, eikö olekin hieno?'', kysyn häneltä, yrittäen pitää malttini ja hymyillä lempeästi. Christian mittailee minua päästä jalkoihin ja kohauttaa olkapäitään.

''Ei niin nätti kuin Fionan mekko'', hän tokaisee saaden otsaani kolme ryppyä.

''Onko Fiona jo tullut?'', kysyn, vaikka minun pitäisi olla innoissani ystäväni saapumisesta, veljeni kommentti saa minut enemmän inhoamaan hänen näkemistään.

''Joo tuolla se on Jackin kanssa. On mummikin siellä'', hän jatkaa ja vilkuilen hermostuneempana kuvajaistani peilistä. Ehkä tämä ei olekaan hyvä idea.

Yritän korjata vielä kerran olematonta meikkiäni, joka koskee vain kulmiani ja ripsiäni, mutta veljeni lopulta nyppii minua taas hameeni röyhelöistä, että voisimme mennä jo. Lopulta huokaisen ja päätän lähteä huoneestani, seuraten häntä käytävää pitkin, ohitse hänen huoneensa, olohuoneeseen, jossa mummi ja eno katselevat televisiota, mummin motkottaen oluesta, joka enollani on kädessä. Huomatessaan minut mummin silmät leviävät ja hän yrittää kovasti huitoa minua heidän luokseen, mutta samalla huomaan Fionan ja Jackin juttelemassa kahdestaan olohuoneen ikkunarivin luona.

''Ompa mummin kulta kauniina'', mummini visertää ja tökkäisee enoani kyynärpäällään, joka hymyillen nostaa minulle oluttölkkiään. Hymyilen heille, lähtien sitten Jackia ja Fionaa kohden. Fionalla on lyhyt mustavalkoinen mekko, kädessään viinilasi ja Jackillä on valkoinen paita, sekä farkut jalassa. Tuttuun tapaansa hän ei ole laittanut puvun vaatteita päälleen, vaan näyttää ilman niitäkin hyvältä. Fionan pitkät ruskeat hiukset ovat hieman kiharat ja tämän kirkkaan siniset silmät kääntyvät minuun, kun tulen heidän luokseen.

Jackin hiukset ovat tutusti hänen otsaltaan jollakin lakalla väännettyinä päälaelle ja hänen harmaat silmänsä leviävät yllätyksestä. Vastaan Fionan hymyyn hymylläni ja halaan häntä, vaikka hetki sitten ajattelinkin toisella tavalla hänestä, olen nyt vain iloinen nähdessäni hänet.

''Siitä tuntuu olevan ikuisuus kun me ollaan siut nähty'', Jack mumisee ja hymyilee sitten, kun halaamme toisiamme.

''Miten teillä on täällä mennyt?'', kysyn ja Fiona pyörittelee viiniä lasissaan mietteliäänä.

''Ei täällä nyt mitään ole tapahtunut, kuten ei koskaan ennenkään'', hän kohauttaa olkapäitään ja ennen kuin hän ehtii kysyä minun kuulumisiani, kiellän häntä tekemästä niin. En todella halua kertoa heille, miten kamalaa minulla on ollut, vaan haluan keskittyä viikonloppuuni täällä.

''Ajateltiinkin, että nyt kun olet maisemissa, voisimme koota vanhan porukan kasaan ja mennä lammelle'', Jack jatkaa hymyillen, saaden minut räpyttelemään silmiäni ihmeissään.