Maybe Possibly ✔️

Luku 67 Kalastaja

Sunnuntai 10.Syyskuuta

Pidätin edelleen henkeäni, en osannut sanoa mitään, enkä tehdä mitään. Vapisin kautaaltani ja yritin hokea, että Johnin tulisi mennä veteen. Siriuksen pää ei ilmestynyt pinnan yläpuolelle, ja tumppi lainehti aina vain kauemmas nuorukaisen putoamiskohdasta. Mutta John vaikutti olevan yhtä hyytynyt paikalleen, eikä kyennyt tekemään muuta kuin tuijottamaan häkeltyneenä suu avonaisena tilannetta. En olisi koskaan voinut uskoa, että hän tekisi näin. Vedin uudelleen henkeä ja kyyristyin polvilleni laituria vasten, hitaasti liukuen lähemmäs reunaa.

Luna, sinä osaat uida. Se, ettet näe pohjaa, ei ole pelottavaa. Mene, olet tehnyt tämän ennenkin. Viimeksi rapakossa kotiseudulla, uit ja sukelsit hienosti. Alitajuntani yritti selvästi kannustaa minua, kun sydämeni hakkasi rinnassani lähestyvän paniikin alla. Muistutin kiroten alitajunnalleni, että olen kännissä, tottakai silloin tein paljon asioita, joita pelkäsin, koska pelko ei ollut enää silloin läsnä. Tietysti minä osasin uida, tietysti jopa mennä vähän pinnan alle, mutta pelkäsin liikaa.

''Sirius! Nouse jo ylös! Tuo ei ole hauskaa!'', huusin ja löin kädelläni veden pintaa, tuntien kuinka ahdistuksesta silmäni alkoivat polttaa. Käteni tärisi ja hakkasin uudelleen, ja pian taas uudelleen, aina vain uudelleen pintaa rikki. ''Sirius!'', kiljuin lopulta, saaden Johnin heräämään omasta kuplastaan. John alkoi riisua takkiaan päältä, ja jotakin epäselvää itsekseen hokien, hän alkoi lähestyä laiturin päätä, laskeutuakseen alas Siriuksen perään.

''Hän pilailee vai mitä? Hän on uinut jo johonkin kauemmas ja nauraa meille? Eikö niin?'', huusin vihaisena Johnille, joka ei katsonut minua päin, ei sanonut mitään. Laskeutui vain pohjattomaan syvään veteen kaiteita pitkin, yrittäen paikantaa pinnasta missä oli kohta, johon Sirius oli uponnut. ''Vai mitä John!?'', huusin hänelle.

''Mihin vittuun se kivi putosi?!'', John tiuskaisi takaisin, saaden minut värähtämään. Kivi? John piti toisella kädellään laiturista kiinni ja huitoi kädellään pintaa, yrittäen paikantaa Siriusta.

''Siun pitää sukeltaa! Ei täältä pinnalta mitään näe!'', ärähdin hänelle, Johnin läiskäyttäessä vettä päälleni.

''Vittu pää kiinni ja tee niin itse, jos on valittamista! Mihin vittuun se putosi, mikä kohta?'', John ähisi takaisin, minun väistyessä kauemmas ja puristaen paidan helmastani sydän sykkien kurkussani vettä. Laituri pian kopisi tiheään tahtiin, ja veden pinta rikkoutui, kun hahmo loikkasi veteen. John heittäytyi sivuun, yskien vettä ja jääden kanssani katsomaan, miten hahmo katosi syvemmälle.

Eikä kauaa, kun uskalsin taas hengittää kun Siriuksen hahmo ilmestyi pintaan, ja tämän perässä keuhkonsa täyteen ilmaan veti nainen, jonka hiukset lensivät märkinä vasten kasvoja. Huomasin itsekin vetäväni henkeä, samalla kun John kiipesi takaisin laiturille. Sanattomana katselin, kuinka nainen nosti pidempää miehen alkua vedestä, potkien jaloillaan vauhtia ja heitti tätä kohti laituria, Johnin kaapatessa kiinni Siriuksen paidan selkämyksestä, ja he saivat tämän laiturille. Huomasin kynsieni eksyneen huulilleni ja nipistäväni itseäni.

''Siirryhän vähän John-kultaseni'', nainen hymyili Johnille, joka siirtyi salaman nopeasti, kun nainen otti käsillään kiinni laiturista ja repi itsensä ylös, ketterästi ja helposti. ''Sirius, kuuletko?'', hän huhuili vanhempaa veljeä, kääntäen tämän kyljelleen ja takoen ensin tätä selkään, sitten kääntäen kasvoja ja lopulta nainen veti syvään henkeä, ennen kuin polvellaan potkaisi toista vatsaan. Samaisella hetkellä Sirius oksensi vettä, kärsivän huudon kera. Mutta minun katseeni oli lasittunut Auroraan, joka veti hiuksiaan taaksepäin hymyillen helpottuneena ja taputtaen Siriuksen olkapäätä.