Maybe Possibly ✔️

Luku 57 Pirulainen

Torstai 7. Syyskuuta

''Onko mamma koskaan puhunutkaan miusta, pikku Lunaliini?'', Kuura avasi keskustelun välillämme, kun olin kiivennyt hänen seuraansa puumajaan, jossa katselin tyhjiä kaljapulloja yhdessä nurkkauksessa. Kuura istui tyynyn päällä, ja ojensi minulle toista, ettei tarvitsisi puisella, likaisella ja tikkuisella lattialla istua. Hän ojensi minulle heti perään viinapulloa, kun olin istuutunut tyynyn päälle, mutta nyrpistin lievästi nenääni, joten hän pyöritteli silmiään minulle ja siirtyi hyllykön luokse, josta otti limsapullon kaveriksi. Hän nappasi kädestäni enempiä kysymättä tyhjäksi kaatuneen juomani, jonka olin noukkinut maasta, kun Kuura oli minutkin kaatanut maahan aiemmin terassin portaikolta. Katselin, kuinka hän teki sekoituksensa tölkkiini ja ojensi sitä minulle hymyillen. Jäin vain sanattomana katsomaan hänen hymyään, yrittäen tulkita sitä. Mutta huomatessani mutaa tölkkini suukohdalla, irvistin.

''Oi hyvänen aika'', hän irvisti minulle, pyyhkien likaa hihaansa ja ojentaen sen sitten minulle, nyt jopa tyrkyttävästi. ''Alkoholi puhdistaa ne pöpöt kuitenkin, anna nyt mennä vaan'', hän huokaisi, kun näytin vieläkin epäilevältä. Lopulta päätin kohauttaa olkapäitäni ja kulauttaa hänen sekoituksensa kurkustani, yskähtäen sen vahvuutta ja maiskutellen suutani. Se ei varsinaisesti ollut pahaa, mutta hyvinkin vahvaa. Kuura virnisti minulle, napaten sitten pitkän kulauksen viinapullostaan, raakana. Jäin hänen suoristustaan äimistyneenä katsomaan, mutta saatoin kyllä muistaa, kuinka hyvin hän silloin Lukenkin luona oli vetänyt, nyt kun tiesin sen naisen olleen hän. Unohtamatta niitä kaikkia kertoja, jolloin olin kuullut hänen alkoholi ongelmistaan sun muista.

Mutta hänen käyttämänsä nimitys, Lunaliini, syöpyi mieleeni. Äiti oli ainoa, joka kutsui minua sillä nimellä. Kuura vaikutti kuitenkin uteliaalta ja halusi tietää kysymykseensä vastauksen, joten mietin, miten saisin jotenkin pidettyä henkeni, kun kertoisin hänelle, ettei minulla ollut mitään tietoa hänestä. Koko asia tuli minulle yllätyksenä, mutta sen verran humalassa olin, etten oikeastaan osannut ottaa koko asiaa todesta. Toisaalta kaikki viime aikoina tapahtunut oli tuntunut olevan vain pitkää unta, josta en välttämättä koskaan heräisi. Aloin kuitenkin tottua siihen.

''Ei, ei hän ole puhunut siusta koskaan. Miun on pakko sanoa, etten tunne siuta, muista siuta ja ainoat asiat, jotka tiedän siusta, olen kuullut Gaian tai muun porukan kautta'', huokaisin hermostuneena, Kuuran kohottaessa toista kulmaansa huvittunut virne naamallaan. Hän ei kuitenkaan tuntunut yllättyneeltä.

''Älä sano, että sie kuulut hyvinkin siihen porukkaan nykyään ja olet osana sen toimintaa?'', hän naurahti halveksivasti ja jotenkin minulle tuli tunne, että minun olisi puolustettava ystäviäni, mutten uskaltanut oikeastaan niin tehdä. Oikeastaan pitäisikö minun mieltää heidät ystävinäni, vihollisinani vai perheenäni? Kuura kuitenkin tietäisi minua paremmin mitä oli ennen, minä tiesin vain sen, mitä olisi nykyään. ''Miten ihmeessä sie olet siihen päätynyt mukaan?'', hän kysyi, nojaten toisella kädellään polvensa kautta leukaan, huulipunan korostaen hänen hymyileviä huuliaan. Hymy ei kuitenkaan ollut lempeä, se näytti enemmän siltä, että hän nauraisi minulle ivallisesti, vaikkakin samalla oli todella utelias.

''Meistä tuli kämppiksiä Naomin kanssa..'', meinasin aloittaa, mutta Kuura irvisti kärsivästi.

''Ihmekkös sitten tuo, hän tietysti tehnyt siun elämästä helvettiä?'', minua vanhempi neiti naurahti, ja mulkaisin häntä. Mitä hän muka Naomista tietäisi? Tai siis mitä minä en tietäisi? Miten hän kuitenkin tiesi niin hyvin, että osasi oikein nimetä, että juuri Naomi olisi tehnyt elämästäni kauhunäytelmän?

''Kyllä'', mutisin hänelle, Kuuran kulauttaessaan pullostaan juomaansa, minun seuratessa hänen esimerkkiään tölkkiäni kohden.

''Laittoiko se siulle jonkun raiskaamaan siut, että sopisit ryhmään, jotta olisit kokenut kaiken saman kuin muutkin?'', Kuura kysyi, ja katsoin äimistyneenä häntä. Miten hän yhtäkkiä pystyi pomppaamaan suoraan ongelmamme ytimeen, ilman, että olin koko asiaa maininnut? Oliko se oikeasti jokin käsite ja rituaali asia, että Kuurakin olisi kokenut saman? Ehkä Naomi oli aiheuttanut hänellekin jotakin?