Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

27.

Aleksi

Vilkaisen kelloa ja alan pikku hiljaa huolestumaan sillä Kaspianin piti tulla kotiin jo tunti sitten. Olen laittanut hänelle viestiäkin mutta en ole saanut mitään vastausta. Sovittiin, että hän tulisi suoraan kotiin koska lupasin hänelle, että menisimme kaksin käymään kaupoilla sekä syömässä.

Yritän soittaa hänelle vielä mutta nyt puhelin on kokonaan kiinni. Ehkä hänen akkunsa on loppunut ja hän on jäänyt juttelemaan jonkun kaverinsa kanssa. Jokin ääni kuitenkin sisälläni sanoo, että kaikki ei olisi hyvin mutta toivon, että hän tulisi mahdollisimman pian ennen kun teen poliisille katoamisilmoituksen.

Pyörittelen vihkisormusta sormessani ja ajatukseni vaeltavat koko ajan Kaspianissa. Viimeisen parin viikon ajan kaikki asiat ovat menneet hyvin ja hän on ollut todella reipas. Vaikeuksia on ollut mutta niistäkin on selvitty ja Kaspianilla on aina meidän tuki. En koskaan jättäisi häntä yksin missään asiassa ja haluan, että hänellä on rakastava ja turvallinen koti jossa hänellä on aina vanhemmat odottamassa.

Omat vanhempani ja etenkin isä eivät ole tukeneet minua sillä tavalla kun olisin toivonut. Isä on vain syytellyt ja arvostellut minun vanhemmuuttani vaikka en ole pyytänyt mitään neuvoja sen suhteen. Olen ollut isä jo 16-vuotta ja tunnen lapseni sekä aviomieheni läpikotaisin.

Isälläni on myös jotain Joelia vastaan eikä kukaan meistä ymmärrä, että mitä. Rakastan aviomiestäni ja ainakin minä olen iloinen jos omat lapseni ovat onnellisia. En tuomitse lapsieni tekoja sillä he ovat melkein aikuisia ja osaavat ajatella omilla aivoillaan sekä he ovat äärimmäisen fiksuja ja vastuullisia.

Tietenkin meillä on ollut omat haasteet Kaspianin kanssa mutta vaikeuksien kautta voittoon.

——
Kello lähenee jo ilta seitsemää eikä tuosta pojasta ole kuulunut vieläkään mitään. Alan nyt toden teolla huolestumaan ja olen melko varma, että kaikki ei ole nyt hyvin, että meidän pojalle on sattunut jotain.

Minun on pakko lähteä etsimään poikaani sillä en vaan voi istuskella kotona. "Joel, lähdetään" sanon ja nousen sohvalta ylös. "Meidän on pakko lähtee etsimään Kaspiania" sanon ja kävelen eteiseen.

Julia jäi Nipsun kanssa kotiin sillä emme viitsi jättää pentua vielä yksin kotiin ja ollaan käyty vain meidän pihapiirissä hänen kanssaan. Julia olisi halunnut lähteä mukaan etsimään pikkuveljeään mutta jos hän meneekin kotiin niin sitten siellä on joku odottamassa.

Kävimme läheisessä puistossa sekä kaupassa jossa osa lähialueen nuorista viettää aikaa. Seuraavaksi kävisimme koululla ja sen jälkeen en tiedä mistä etsimme. Jos koululta ei löydy mitään niin meidän on pakko soittaa poliisille ja tehdä katoamisilmoitus.

"Mennään tuolta" sanon ja kierrämme pienen metsän takaa, joka johtaa koulun jalkapallo kentän reunalle. Minulla on rinnassani outo tunne ja ihan sellainen fiilis, että kaikki ei todellakaan ole hyvin.

Lähden juoksemaan kun nään jonkin mytyn kentän reunalla koivujen läheisyydessä.

"Kaspian!" huudan kun pääsen lähemmäksi. Joel juoksee luokseni ja auttaa minua kääntämään tuon pojan. Sydämeni pomppaa lähes kurkkuun kun nään tuon pojan kasvot jotka on pahoinpidelty rajusti.

"Tosi heikko" Joel sanoo kun hän kokeili tuon pojan pulssia. "Soita apua!" huudan ja tunnen kun kyyneliä alkaa valumaan poskiani pitkin. Huomaan, että hän on oksentanut ja huojennun sen verran, että hän ei ole tukehtunut omaan oksennukseensa.

Joel soitti ambulanssin ja ilmoitti, että he ovat matkalla. Joel riisuu takkinsa ja asettelee sen poikamme päälle.

"Rakas, koita kestää vielä hetki" sanon ja silittelen hänen jääkylmää poskea. Lämpimät kyyneleet valuvat poskiani pitkin ja pian ne alkavat jäätymään kun täällä on pakkasta mutta nyt en välitä itsestäni.

Kuulen kun jostain kuuluu ambulanssin sireenien ääni...
——