Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

79.

Aleksi

Silittelen Joelin kättä ja tuntuu, että aika on kulunut käsittämättömän hitaasti eikä mitään muutosta tuon tilassa ole tapahtunut. Lääkäri kävi hetki sitten tässä meidän luona mutta Joelin tilanne on vieläkin vakaa mutta lääkärit ovat sitä mieltä, että hän kyllä toipuu.

Nostan käteni tuon poskelle ja silittelen hellästi sekä katselen tuon kalpeita kasvoja. Huokaisen syvään ja puristan tuon kättä toisella kädelläni sekä ajatukseni vaeltavat meidän yhteisiin hetkiin joita on paljon ja en haluan vielä menettää häntä sillä en selviäisi siitä.

Ollaan joskus sovittu Joelin kanssa, että hän ei saisi kuolla ennen minua. En ikinä tulisi selviämään siitä enkä usko, että pystyisin jatkamaan elämää samalla tavalla ilman omaa aviomiestäni. Ikävä olisi valtava ja enkä kestäisi katsoa kun lapset ikävöivät isäänsä.

Nyt ymmärrän sen kun mummoni sanoi joskus, että kun olen ollut kauan yhdessä saman ihmisen kanssa niin ymmärrän sen rakkauden määrän. Ennen en ole  osannut ajatella asiaa niin mutta joskus kaikki asiat konkretisoituu vasta kun tapahtuu jotain ikävää..

Pieni hymy nousee huulilleni kun muistelen meidän häitä ja sen jälkeistä aamua kun heräsimme yhdessä hotellista. Sitä onnellisuuden määrää on vaikea edes pukea sanoiksi mutta ehkä he ymmärtävät ketkä on naimisissa tai elävät rakastamansa ihmisen kanssa.

Olen myös erittäin onnellinen meidän naperoista ja molemmat kasvavat niin nopeasti, että pian he ovat aikuisia ja perustavat omat perheensä. Kyllä voisin pitää ne aina isin pikkuisina mutta maailma ei vain pyöri sillä tavalla ja ehkä se on tervettä, että he myös aikuistuvat ja muuttavat joskus pois kotoa mutta en kyllä vielä toivo sen tapahtuvan..

Olli kävelee takaisin huoneeseen ja ojentaa minulle kahvin sekä sämpylän. "Kiitos" mutisen vaikka ei ole nälkä mutta jätkät ovat kyllä siinä oikeassa, että en jaksa jos en syö mitään ja kiusaan sillä asialla vain ja ainoastaan itseäni. Tiedän, että jos Joel olisi tässä ja pystyisi puhumaan niin hän pakottaisin syömään..

——
Pyörittelen tyhjää pahvimukia käsissäni sekä yritän saada ajan kulumaan edes jotakin. Mitään uutisia ei kuulemma lääkäreillä ole, että nyt vain odotetamme Joelin heräämistä ja sen jälkeen lääkärit kuulemma osaavat kertoa enemmän. Pystyykö hän enää puhua?

Kaikki kamalat skenaariot valtaavat mieleni enkä saa niitä pois mielestäni vaikka yritän ajatella, että kyllä Joel herää pian ja hän toipuu entiselleen..

"Aleksi, lähtisit hotelliin nukkumaan" Niko sanoo ja muut myökyttelevät päätänsä tuon ehdotukselle mut minä vain pudistelen päätäni. En halua jättää omaa aviomiestäni nyt yksin. "Joku meistä jää tänne sekä ilmottaa heti jos tapahtuu jotain" Tommi sanoo.

"En jätä Joelia yksin" sanon päättäväisesti ja muut vain huokailevat sekä pyörittelevät päätänsä.

Olen ehkä hyvin itsepäinen mutta minä en edelleen jätä Joelia tänne yksin. Haluan olla tuon vierellä niin kauan kunnes hän herää tai tapahtuu jotain muuta..

Huoneen ovi aukeaa ja meidän lapset sekä Joelin äiti tulevat sisään. Lapset ryntäävät suoraan haliini sekä tunnen kun toisen kyyneliä putoaa omalle paidalleni ja tunnen myös suurta helpotusta kun lapset tulivat tänne myös ja olen kiitollinen Ninalle kun hän lähti keskellä yötä Oulusta hakemaan lapsiamme.

"Miten iskä voi?" Julia kysyy kun erkanemme halista ja Kaspian katsoo minua itkuisilla silmillään. "Pitää odottaa, että iskä herää niin sit kuulemma tiedetää enemmän" kerron ja Julia nyökyttelee päätänsä.

"Tuu tänne" sanon Kaspianille ja levitän käteni ja ei aikaakaan kun tuo kiertää kätensä ympärilleni sekä hän huokaisee tuskastuneen kuuloisesti. Kierrän heti omat käteni tuon ympärille ja silittelen tuon selkää sekä suukotan otsalle. Mikähän hänellä oikein on?

——