Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

56.

Aleksi

Kävelen sairaalan ovista sisään ja lähden etsimään oikeaa osastoa. Muutamana päivänä olen ollut täällä mutta silti tämä on aina yhtä sokkeloinen paikka.

Tänään pitäisi olla se päivä kun Joelin pitäisi päästä kotiin mutta lääkäri käy tarkistamassa hänen olonsa vielä ja määrää mahdollisia lääkkeitä kotiin jos vielä tarvitsee sekä mahdollinen kontrollikäynti, että onko parantanut leikkauksesta hyvin:

Löysin vihdoinkin oikean paikan ja avaan huoneen oven. "Moi rakas" Joel sanoo hymyillen ja hän istuu sängyn reunalla. "M-mitä sä siinä istut? Eikö sun pitäisi levätä?" kysyn ja katselen kun Joel on iloisen oloinen. "Mulla ei oo mitään kipuja enää ja pystyn istuun ihan normaalisti" Joel sanoo hymyillen.

"Hyvä mutta muista, että oot silti vielä toipilas" muistuttelen mutta minusta tuntuu siltä, että hän ei kuunnellut mitään mitä sanoin. Ehkä annan hänen vain iloita siitä, että häntä ei satu enää vatsaan ja leikkaushaavaan ylipäätään.

Istudun alas ja huokaisen syvään.

"No mikä sun mieltä painaa?" Joel kysyy ja kääntyy katsomaan minua. "Julia ja Kaspian on kinastellu nyt muutaman päivän koko ajan" huokaisen ja Joel katsoo minua hieman hämmentyneenä. "Mistä? Tai siis eihän ne oo oikein ikinä kinastellu mistään" Joel sanoo ja vaikuttaa mietteliäältä.

"En tiedä.." huokaisen ja nautin nyt siitä kun meidän lapset ei ole koko ajan kinastelemassa keskenään. Sain ihan tarpeeksi siitä ja he eivät lopettaneet sitä vaikka käskin niin saavat nyt kinastella keskenään kotona.

"No mä selvittelen sitä kun päästään kotiin" Joel sanoo ja nyökkään. Hänen pitäisi kyllä levätä mutta Kaspian on aina kuunnellut paremmin Joelia kun minua.

"Kyllä sä tänään kotiin pääset" lääkäri sanoo kun hän tuli katsomaan, että kaikki olisi hyvin. "Kirjotan reseptin särkylääkkeisiin mutta pieni kipu haavan kohdalla on ihan normaalia. Jos tulee jotai isompaa niin olkaa yhdessä tänne ja varataan muutaman viikon päähän kontrolliaika" lääkäri sanoo ja Joel nyökyttelee vain päätään.

——
Autan aviomieheni nousemaan autosta ylös ja hän katselee ympärilleen. "Ihanaa olla taas kotona" hän sanoo. "Joo tosi ihanaa.. Lumityöt on tekemättä ja sisällä odottaa kaksi riitapukaria" mutisen ja avaan kotioven.

"Mä sanoin, että hoidan ne kaks teiniä" Joel sanoo ja riisuu takkia pois päältään. "Sopii yrittää.." sanon ja riisun itsekin takin pois päältäni sekä potkin kengät pois jaloistani.

Nipsu juoksee portaita alas ja alkaa heti pyörimään Joelin jaloissa. Kaspian löntystelee portaita alas ja kävelee keittiöön. "Moro Kaspian" Joel sanoo ja tuo poika vain nyökyttelee päätään. "Missä Julia on?" Joel kysyy ja Kaspian vain kohauttaa harteitaan.

"Ootteko te riidelly?" Joel kysyy ja istutuu sohvalle. Kaspian ei vastaa mitään vaan lähtee takaisin ylös.

"Mä sanoin.." sanon ja istudun aviomieheni viereen. Joel huokaisee syvään. "Niin sä taisit sanoa.." hän mutisee ja ottaa kaukosäätimen käteensä. "Onko se tyttö edes kotona?" hän kysyy. "Mä käyn kattoo ja samalla pyydän Kaspianin meidän kanssa alas" sanon ja Joel nyökkää.

Kävelen portaat ylös ja koputan meidän tyttären huoneen oveen. Kun en saa mitään vastausta niin avaan oven mutta huoneessa ei ole ketään.

Vilkuilen hieman ympärilleni ja huomaan, että tuon urheilukassi ei roiku naulakossa niin kun aina. Hän on saattanut lähteä Aten luokse. Täytyy soittaa tuolle  kohta mutta ensin täytyy selvittää, että mistä nuo kaksi ovat oikein riidelleet.

"Aleksi! Äkkiä alas!" Joel huutaa ja lähden kiireesti alas katsomaan, että mikä tuolla on oikein hätä.

"Sattuuko sua johonkin?" kysyn huolestuneena kun tuo seisoo keskellä olohuonetta puhelin kädessään.
"Meidän täytyy nyt mennä" tuo sanoo ja lähtee kävelemään eteiseen päin. "Mihin?" kysyn ja en nyt oikein ymmärrä, että mistä on oikein kyse.

"Sairaalaan!" Joel sanoo ja pukee takkia päällensä.
"Mihin sua sattuu??" jatkan kyselyä mutta tuo ei vastaa kysymykseeni ollenkaan. "JOEL!" huudahdan ja tuo vihdoin kääntyy katsomaan minua.

"J-juliaa on sattunut.." Joel sanoo ja tunnen kun koko kroppani alkaa tärisemään.

——