Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

68.

Daniel

Kaaduin koulun portaissa ja onneksi Kaspian sattui olemaan lähellä ja tuli auttamaan minua. Nyt minä olen sairaalassa tutkimuksissa ja käteni sekä jalkani kuvattiin äsken. Lääkäri ehti jo sanoa, että käteni on murtunut ja se täytyy kipsata. Jalasti me odotamme vielä tietoa mutta toivon, että sekin ei ole murtunut.

Kaspian on joku uusi oppilas meidän koulussa sillä me ei olla aiemmin nähty toisiamme. Makoilen nyt sairaalan sängyllä ja käteni on tällä hetkellä tuettuna sillä se kipsataan aivan pian. Minulla on vähän outo olo ja oksensin ambulanssissa. Ilmeisesti minulla on myös aivotärähdys tämän käden murtuman lisäksi.

Katselen sairaalan kattoa ja huokaisen syvään sekä
hengittelen rauhassa sillä käteeni sattuu tosi paljon. En tiedä, että mikä lääkärillä oikein kestää sillä en kestä tätä kipua enää. Huoneessa on syvä hiljaisuus enkä oikein tiedä, että mistä voisin keskustella tuon pojan kanssa.

Siirrän katseeni vieressäni istuvaan Kaspianiin, joka pelaa puhelimellaan Geometry Dashia. Hymy nousee huulilleni kun katselen tuota blondia poikaa. En voi käsittää, että miten hänellä on noin siniset silmät ja voisin tuijotella niitä vaikka koko loppu elämäni.

Kaspian nostaa katseensa pois puhelimestaan ja me jäädään vain tuijottamaan toisiamme. Tuon silmiin voisi vain hukkua ja nyt minun tekisi mieli vetää tuo poika itseäni vasten mutta käteni on liian kipeä niin en pysty sitä tekemään. Ehkä joskus saan sen vielä tehdä ja kutsua häntä poikaystäväkseni..

——
Makaan sairaalasängyllä sillä joudun jäämään yöksi tänne aivotärähdyksen takia. Käteni kipsattiin äsken ja sain lisää kipulääkettä. Sen takia oloni on vähäsen outo mutta ainakaan käteni ei ole enää kipeä.

"Otatko jaffaa ja possumunkkia?" Kaspian kysyy ja pitää käsissään jaffapulloa sekä possumunkkia. Tuo oli ilmeisesti käynyt sairaalan kahviossa sillä välin kun lääkäri kävi katsomassa, että minulla on kaikki hyvin eikä mitään kipuja enää ole.

Jään taas vain tuijottamaan Kaspianin silmiä sekä katseeni vaeltaa tuon kroppaa pitkin. "Daniel?" tuo huhuilee ja heilauttaa kättään kasvojeni edessä.

"Aa sori.." mutisen ja tunnen kun poskiani alkaa taas punoittamaan. Kaspian naurahtaa ja pudistelee huvittuneen oloisesti päätään. Tuo ojentaa minulle munkkia ja haukkaan pienen palan siitä. "S-sulla on sokeria tossa" Kaspian sanoo ja pyyhkäisee sormella sokeria pois suupieliltäni.

Sydämeni alkaa aina hakkaamaan kun katselen tuota poikaa ja oikeastaan olen aika iloinen, että tuo tuli auttamaan minua kun kaaduin sillä en varmaan olisi päässyt juttelemaan hänelle vaikka me nähtiin myös terveydenhoitajan odotushuoneessa mutta silloin luulin, että hän on yhdessä sen tytön kanssa..

Kaspian auttaa minua juomaan limpparia ja katsoo minua hymyillen. Tuolla on ihanan viekas hymy ja en vain pääse yli hänen merensinisistä silmistä.

"Sulla on myös sokeria tossa" sanon ja pyyhkäisen sokeria pois tuon suupieliltä. Jäämme tuijottamaan toisiamme silmiin mutta se keskeytyy kun huoneen ovi aukeaa ja vanhempani pamahtavat sisään.

"Voi kultapieni" äiti henkäisee ja ryntää luokseni. Isä sen sijaan katsoo Kaspiania todella arvioivasti mutta tulee sitten luokseni. "Sun opettaja ja lääkäri soitti" äiti sanoo ja nyökyttelen vain päätäni.

——
Vanhemmat ovat kyselleet minulta kaikenlaista sekä myös lääkäriltä, joka kävi luonani äsken vanhempien pyynnöstä. Kai he olivat huolissaan, että minulle jää jokin aivovamma tämän aivotärähdyksen takia. Äiti on aina ollut todella rakastava ja isän kansss meidän välit ovat kireät sillä hän on paljon poissa kotoa sillä hän on asianajaja ja hoitaa kaikki kamalimmat rikos asiat. Joskus mietin, että miten hän pystyy nukkua yönsä hyvin..

Isä on aina ollut sitä mieltä, että minusta tulee myös joku asianjaja, lääkäri tai jokin muu korkeassa virassa oleva henkilö. Hän ei ole koskaan välittänyt siitä mikä minulle on tärkeää tai mitä haluaisin edes tehdä.

"Kukas se sinä olet?" isä kysyy ja katselee Kaspiania taas arvostelevasti. "Se on Kaspian ja se autto mua ku kaaduin portaissa" kerron ja isä nyökyttelee vain päätään. "Ihana kun autoit. Suuret kiitokset" äitini sanoo ja hymyilee lempeästi.

"Eikös Kaspiania kaivata jo kotona?" isäni kysyy ja minua ärsyttää kun hän yrittää vihjailla, että tuon täytyisi lähteä kotiin. "E-ehkä joo.." Kaspian mutisee ja kerää tavaransa sekä poistuu tästä huoneesta.

Huokaisen syvään ja siirrän katseeni kattoon. Isä on niin ärsyttävä kun hän vain tulee aina paikalle sekä häätää kaverini aina pois. Toivottavasti Kaspian ei nyt ajattele, että olisin myös kauhea ihminen..

Muistan aina sen kun isä yritti saada minut ja hänen työkaverinsa tytön ystävystymään. En minä halua sellaisia pissistä kaveriksini. Sitä paitsi minä pidän Kaspianista oikeesti..

Isän puhelin soi ja tuo poistuu hetkeksi aikaa tästä huoneesta. Työ on aina ollut hänelle tärkeämpää kun minun hyvinvointini.

——
🙁❤️‍🩹
Ensimmäinen luku Danielin näkökulmaa!