Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

62.

Aleksi

Timeskip muutama viikko

Istun meidän työhuoneessa, joka on ollut vähäisellä käytöllä viime aikoina. Arki on rullannut omaa tahtia eikä aikaa juurikaan ole jäänyt työasioille vaikka ne pitäisi tietenkin myös hoitaa. Nyt yritän saada pari rästiin jäänyttä hommaa hoidettua.

Julia on vieläkin sairaalassa mutta paraneminen on lähtenyt hyvin käyntiin mutta muuten hän ollut tosi maassa koko ajan eikä ole jaksanut jutella. Kaspian puolestaan on aloittanut vihdoin uudessa koulussa ja on hyvin päässyt arkeen kiinni.

Säikähdän kun Joel ottaa kuulokkeet pois korviltani ja alkaa hieromaan hartioitani.

"Mitäs sulla on mielessä?" kysyn ja tallennan yhden tiedoston, että se ei katoa mihinkään. Tuo ei vastaa mitään niin käännyn tuolillani ja hämmennyn vielä enemmän kun tuo ei ole enää koko huoneessa.

"Rakas?" huudan mutta en saa mitään vastausta ja työhuoneen ovi on auki. Tiedän kyllä, että se oli Joel sillä hänen tuttu partaveden tuoksu sekä tunnistan kyllä hänen kädet. Sen verran monta kertaa hän on hieronut minua.

"Huhuu?" sanon ja kävelen työhuoneesta pois mutta tuota miestä ei näy missään. Kierrän koko yläkerran läpi ja suuntaan sitten alakertaan. Kävelen narisevat portaat alas ja nään, että Joel makaa sohvalla ja on kietonut kädet vatsansa ympärille. Kurtistan kulmia mutta kävelen kuitenkin tuon luokse.

"Rakas? Kaikki hyvin?" kysyn ja olen nyt ihmeissäni sillä juuri tuo oli yläkerrassa mutta yhtäkkiä katosi.

"Yhtäkkii alko kramppaa ihan helvetisti" tuo sanoo ja on hyvin kärsivän näköinen. "Mitä sä oot syöny tänään?" kysyn ja silitän tuon hiuksia.

"Sitä mitä syötiin eilen" tuo sanoo ja tuskastuneen kuuloisesti huokaisee. "Ei se kyllä vanhaa voi olla kun eilen tehty" sanon mietteliäästi mutta tuo mies nousee salamana ylös ja juoksee vessaan. Ei mene kauaa kun kuulen oksentamisen ääniä. Kävelen tuon perässä vessaan ja ihan ensimmäisenä laitan hänen hiukset kiinni.

Kyykistyn hänen taakseen ja silittelen tuon selkää pitkin vedoin. "Anna vaa kaiken tulla ulos nii sun olo helpottuu" sanon tuolle oksentavalle miehelle.

——
"Mulla on niin huono-olo" tuo valittaa ja istumme vieläkin vessan lattialla. "Voi kulta" sanon ja silitän tuon selkää. Jos vain voisin niin ottaisin pahan olon pois häneltä ja siirtäisin sen itselleni.

"Jaksatko nousta ylös? Autan sut sänkyyn ja tuon jotain juotavaa sekä ämpärin" kysyn mutta Joel pudistelee vain päätään. Puhelimeni soi ja kaivan tuon kapistuksen housujeni taskusta.

Huokaisen syvään kun olen lopettanut puhelun ja lasken tuon kapistuksen käsistäni. "Kaspian on kans oksentanut koulussa. Sen opettaja soitti niin mun on pakko lähtee hakemaan se kotiin" sanon ja Joel vain nyökkää. "Autan sut sänkyyn niin lähen sitten" sanon ja alan nostamaan tuota lattialta ylös.

Yläkertaan pääseminen oli melkoista taistelua mutta lopulta saim tuon miehen makaamaan sänkyyn.

Levitin sängylle pyyhkeen, että sotkua ei tulisi ihan niin paljoa. Jätin ämpärin sängyn viereen ja Joel onneksi nukahti melkein heti kun pää osui tyynyyn.

Ajan koulun parkkipaikalla ja nousen autosta ylös. Kaspian oli viety terveydenhoitajan luokse, että ei oksentaisi enää luokassa. Nyt on kyllä norovirusta liikkellä, että on suuri ihme, että ollaan vältetty se tähän asti. Toivon, että me ei olla tartutettu Julialle sitä kun eilen illalla käytiin sairaalassa.

Koputan terveydenhoitajan huoneen oveen ja pian tuo vähän vanhempi nainen avaa minulle oven.

Kävelen peremmälle ja poikani makaa vuoteella sekä oksentaa jatkuvasti. Päässäni pyörii jo nyt miljoona eri skenaariota siitä, että miten ihmeessä pääsemme tuon pojan kanssa kotiin tai edes autolle asti.

Terveydenhoitaja auttoi minua, että saatiin Kaspian autoon ja nyt lähden ajamaan kotia kohti. Ojennan tuon syliin muovipussin ja emme pääse edes koulun pihasta pois kun tuo oksentaa. Minua säälittää niin Kaspianin kun Joelinkin puolesta.

"Ihan pian ollaan kotona" sanon ja Kaspian mutisee vain jotain mistä en saa mitään selvää.

——