Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

100.

Aleksi

Makoilen sohvalla Joelin jalkojen välissä niin, että nojaan hänen rintakehään ja tuo blondi mies on kiertänyt kätensä ympärilleni. Viikonloppu alkaa olemaan ohitse ja kahden keskinen aika on vähissä sillä lasten pitäisi palata kotiin pian. Minulla on ollut kova ikävä meidän naperoita mutta kahden keskinen aika oli tullut tarpeeseen. Käytiin eilen illalla kahdestaan ravintolassa kun Joel oli selvinnyt krapulastansa. Sen jälkeen tulimme vain kotiin sekä kävimme saunassa.

Tunnen Joelin hengityksen korvani juuressa ja minulle tulee heti rentoutuneempi olo kun saan olla tuon miehen lähellä. Silloin kun me tavattiin kun olin 13-vuotias niin en olisi ikinä uskonut, että vuosien päästä me ollaan tässä tilanteessa, että meillä on yhteinen koti, ollaan naimisissa ja meillä on kaksi lasta tai olisi kolme jos aikoinaan kaikki olisi mennyt toisin. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen tähän vaikka joskus ajattelenkin, että entä jos meitä olisikin nyt viisi.

Havahdun ajatuksistani kun kuulen, että ulko-ovi aukeaa eli ensimmäinen meidän lapsista tulee kotiin. Se oli meidän nuorin, joka linnoittautui heti ensimmäiseksi alakerran vessaan ja en edes nähnyt pientä vilahdusta hänestä. Käännyn katsomaan Joelia, joka kurtistaa kulmiansa ja ottaa minusta tiukemman otteen. En tiedä, että miksi mutta minulle tulee heti sellainen olo, että nyt ei olisi kaikki hyvin mutta ehkä minun ei kuitenkaan pitäisi heti ajatella kaikista pahinta.

Hetken kuluttua vessan ovi aukeaa ja tuo poika tulee huppu päässä sieltä ulos sekä on lähdössä yläkertaan omaan huoneeseensa mutta estän hänen aikeensa. "Tules isien luo" sanon ja katson tuota oudosti käyttäytyvää poikaa. Seuraan katseellani kun hän istuu varovasti vierelleni ja kyllä minä heti huomaan, että kaikki ei ole hyvin. "Oliko Mallan luona kivaa?" kysyn ja minulla on heti sellainen olo, että Kaspian ei edes ole ollut Heikkisten luona ollenkaan.

Varovasti otan hupun pois tuon pojan päästä ja tuo yrittää heti piilotella kasvojansa mutta minä ehdin kuitenkin huomata hänen mustan silmänsä. "Kaspian?" sanon kysyvästi ja huoli sen kuin vain kasvaa sisälläni. Haluan tietää nyt heti, että mitä oikein on tapahtunut. "Ei mitään" Kaspian vain tuhahtaa ja on nousemassa sohvalta ylös mutta vedän hänet takaisin istumaan. "Nyt kyllä kerrot" sanon tiukasti ja en päästä tuota poikaa lähtemään enää yhtään mihinkään.

"Au.." tuo poika vaikeroi kun vedin hänet takaisin istumaan viereeni sohvalle. En kai minä ollut liian väkivaltainen? "Anteeksi kultapieni" sanon ja silitän tuon vaaleita hiuksia. "Ei se ollut sun syy.." tuo mutisee ja hiljenee. "Onko joku tehnyt jotain pahaa sinulle?" kysyn ja tuo pudistelee vimmatusti päätänsä. Minulla on asian suhteen kuitenkin hieman epäilevä olo mutta en minä voi olla epäilemättä hänen sanaansa. Vai voinko minä sittenkin? En tiedä mitä ajatella..

Vilkaisen Joelia, joka nousee sohvalta ylös ja menee keittiön puolelle kun hänen puhelimensa soi. "Sinähän tiedät, että voit kertoa isille ihan mitä vaan" sanon ja yritän rohkaista häntä, että kertoisi meille mikä on hätänä. En kuitenkaan voi pakottaa häntä kertomaan mutta haluan vain auttaa häntä. "Julia soitti ja pyysi, että mentäisiin koko perhe Porvooseen Aten perheen luokse syömään" Joel sanoo kun hän palaa olohuoneeseen. "E-" sanon mutta Kaspian sanoo muuta.

——

Istuskelen etupenkillä kun olemme matkalla Porvooseen vaikka minua ei kyllä olisi huvittanut lähteä ollenkaan sillä meidän olisi pitänyt selvittää, että mikä meidän pojalla oikein on hätänä mutta Joel ja Kaspian halusivat lähteä. En voinut olla huomaamatta, että tuon pojan kävely oli hieman haastavaa. Kaikenlaiset ajatukset pyörivät päässäni ja en voi olla ajattelematta kaikista pahinta vaihtoehtoa. Tuo poika ei kuitenkaan suostunut enää juttelemaan meidän kanssa.