Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

91.

Aleksi

Makoilen sängyssä ja käännän kylkeä. Huokaisen ja hieron rintalastaani. Kipu ei ole kadonnut sekä se on voimistunut hieman. Hamuilen kädelläni yöpöydälle ja nappaan puhelimen käteeni. Avaan whatsappin ja pyydän Joelia tulemaan luokseni yläkertaan.

Hetken kuluttua huoneen ovi aukeaa ja Joel kävelee peremmälle. Hän istutuu sängyn reunalle sekä alkaa silittelemään hellästi kylkeäni. Joel tietää kyllä, että minua sattuu tällä hetkellä todella paljon niin minun ei tarvitse ilmaista sitä hänelle millään tavalla.

Meidän ei tarvitse puhua mitään kun pystytään kyllä kommunikoida niin, että toisen ei aina tarvitse sanoa sanaakaan. Olen iloinen, että aikoinaan me kävimme kaikki asiat läpi kahdestaan ja lapsien synnyttyä me hitsauduttiin vain vielä enemmän yhteen.

Minulla on jotenkin outo olo ja päässäni pyörii eikä oloani helpota yhtään se, että kohta joudumme vielä juttelemaan Kaspianin kanssa. Suljen silmäni mutta kipu on liian kova, että en pysty rentoutumaan sitten yhtään. Joel silittelee edelleen hellästi kylkeäni.

Huoneen ulkopuolelta kuuluu rapinaa ja pian Nipsu hyppää ovea vasten, joka on hieman raollaan. Koira tepastelee huoneeseen sisään sekä alkaa vinkumaan kun hän ei pääse hyppäämään sängylle. Joel nostaa Nipsun sängylle ja tulee nuolemaan kasvojani.

Nostan kättäni hieman ja rapsutan Nipsua leuan alta sekä katselen väsyneillä silmilläni Joelia, joka silittää kylkeä. Hän hymyilee pienesti ja alkaa rapsuttamaan meidän huomionkipeää koiraa. Olo alkaa käydä aina vain huonommaksi ja sydän muljahtelee oudosti.

——
Availen silmiäni mutta kirkas valo häikäisee liikaa ja suljen silmäni uudelleen. Oloni on hieman sekava ja tunnen kun joku pitää minua kädestä kiinni. En ole varma, että olenko edes kotona mutta sillä nyt ei ole mielestäni yhtään mitään merkitystä.

Kuulen hiljaista puhetta ympäriltäni ja yritän availla silmiäni mutta silmäluomet tuntuvat raskailta sekä oloni on edelleen sekava. Räpyttelen silmiäni ja nään vain valkoisen katon. Siirrän katseeni vierelleni sekä tajuan vihdoin, että olen sairaalassa. Ei taas..

Kurkkuni tuntuu kuivalta ja varovasti nielaisen sekä yritän heräillä rauhassa. Huoneeseen kuitenkin heti pamahtaa joku yli innokas hoitaja, joka lässyttää kun jollekkin pienelle lapselle tai koiralle. En ole mikään vähä-älyinen, että minulle voi puhua normaalisti.

Olen kuulemma saanut sydäninfarktin, joka saattoi johtua ainakin osittain stressistä. Pitkään sitä onkin ollut ja huolta omista lapsista. Ei tämä sitten mikään kovin suuri yllätys ollut, että näin kävi. Nyt kaikki on kuitenkin hyvin ja toipuminen voi alkaa.

Minulla on tällä hetkellä vahvat lääkkeet, joka tekee olostani sekavan mutta oloni on kuitenkin parempi mitä se oli ennen leikkausta. Meidän perhe on kyllä saanut tästä sairaalakierteestä jo tarpeeksi. Toivon, että tämä jää tähän eikä kukaan enää joudu tänne.

Huoneen ovi aukeaa mutta sieltä ei tule hoitaja vaan äitini ja isäni. Tunnen kun hengitykseni tihenee sekä sydän alkaa hakata. "Aleksi rauhotu" Joel puhelee ja silittää hellästi olkapäätäni. Kun olen saanut hieman hengitystä tasaantumaan niin suljen silmäni.

——
Toivon, että tuo menneisyyden kamala ihminen on kadonnut tästä huoneesta sillä en halua nähdä häntä ollenkaan. Olen aivan tarpeeksi kärsinyt hänen takia enkä halua, että lapseni ovat hänen kanssaan yhtään missään kontaktissa. En vain yksinkertaisesti halua..

"Aleksi.." kuulen äidin sanovan mutta en aio vastata hänelle yhtään mitään. En edes ymmärrä, että miksi ihmeessä he ovat tulleet tänne kun emme ole olleet missään yhteydessä mummin hautajaisten jälkeen ja ei minulla kyllä ole ollut edes mitään asiaa heille.

"Mä pyysin, että sun vanhemmat tulisi tänne" Joel sanoo ja vilkaisen häntä närkästyneenä. Viha rupeaa kumpuamaan sisälläni. Enkö muka ole tehnyt hyvin selväksi, että en halua nähdä vanhempiani enkä voi uskoa, että heillä ylipäätään oli pokkaa tulla.

"Mä olin ja oon edelleen niin huolissani susta" Joel yrittää sanoa mutta peitän kädelläni hänen suun ja vilkaisen vihaisena vanhempiani. Eivätkö he todella ymmärrä, että nyt olisi korkea aika poistua paikalta.
"En mä tarkottanu mitään pahaa" Joel selittelee..

Lopulta vanhemmat lähtivät pois sekä lapset lähtivät  myös sillä Joel ehdotti, että he menevät meille sekä jäävät yöksi sinne. Olen tällä hetkellä niin vihainen omalle aviomiehelleni, että en pysty edes katsomaan häntä vaikka minun pitäisi ottaa rauhallisesti..

——
Voi ei..😩