Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

63.

Kaspian

Istun luokan perällä ja yritän keskittyä tuntiin, joka on edennyt jo puoleenväliin asti. Tämä on viimeinen tunti ennen koetta ja tämä on ollut pelkkää kertausta mutta osaan nämä asiat jo niin aikaa on jäänyt myös vähän muuhunkin kun opiskeluun.

Vilkaisen toiselle puolella luokkaa ja huomaan, että Adele nojaa käsiinsä ja on surullisen oloinen. Ehkä voisin mennä juttelemaan hänelle kun tunti loppuu sillä en ole hirveästi tutustunut vielä muihin minun luokkalaisiin vaikka tietysti olen vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanan eikä olla Adelen kanssa snäppäilty enää sillä hän jätti minut luetulle mutta hän näyttää siltä, että kaikki ei olisi hyvin.

Tunnen kun vatsassani alkaa vääntämään ja tunnen kun huono-olo tekee tuloaan. Kävin kyllä syömässä kun meillä oli ruokailu niin ei tämä oikein siitä voi johtua mutta ehkä tämä on ohimenevää tai ainakin toivon niin.

Koulun kellot soivat merkiksi, että tunti on päättynyt ja välitunti alkaa. Laitan kirjan ja penaalin reppuun. Heitän repun selkääni ja ehdin ottamaan muutaman askeleen kun oksennus lentää lattialle enkä millään pystynyt estämään tuota.

——
Havahdun siihen kun isi silittää hiuksiani samalla kun oksennan vatsalaukkuani tyhjäksi. Silmäni ovat sumeat kaikesta tästä itkemisestä mutta tajuan kyllä, että olen terveydenhoitajan huoneessa.

"Pystytkö kävelemään?" isi kysyy mutta pudistelen vain päätäni. Jalkani ovat aivan spagettia ja oloni on kerta kaikkiaan kamala.

Isi auttaa minut istumaan ja pitelee käsissään pussia sekä selkeästi odottaa, että lähtisimme kotiin mutta en tiedä, että kykenenkö kävelemään. Muutaman kerran vielä oksennan ja tunnen kun isi ja tuo vanha terveydenhoitaja ottavat minut käsikynkkään.

Istun autossa ja pitelen käsissäni muovipussia jonka isi antoi minulle. Kuulen kun tuo kiittelee hoitajaa avusta ja tulee sitten itsekin istumaan autoon.

"Ajan suoraan kotiin mutta sano jos sun olo käy vielä huonommaksi" isi sanoo ja käynnistää auton. Nyökyttelen vain päätäni ja yritän keskittyä siihen, että en oksentaisi tämän matkan aikana ollenkaan.

"Ihan pian ollaan kotona" isi sanoo ja mutisen vain jotakin sillä oksennus hiipii taas kurkkuani pitkin ylös.

Isi auttaa minua kävelemään sisälle ja ohjaa minut heti vessaan. Avaan pöntön kannen ja oksennan taas. Kyyneliä valuu silmistäni ja vatsaani sattuu. En halua olla kipeenä ja olo on järkyttävä.

——