Family Life || Aleksi x Joel [VALMIS]

71.

Daniel

Makoilen sairaalasängyllä ja lasken kattoviivoja sillä ei minulla ole parempaakaan tekemistä. Äiti silittää hiuksiani ja välillä hän on puhelimellaan. Isä lähti jo kauan sitten pois eikä ole tullut takaisin. Minulle on ihan sama vaikka tuo ei tulisi enää koskaan takaisin.

"Yrittäisit kulta nukkua" äiti sanoo ja silittelee vielä hiuksiani. Minua ei nukuta yhtään ja haluaisin vaan Kaspianin takaisin tänne mutta isä käski hänet pois ja en tiedä edes hänen snapchattia, että voisin jutella hänen kanssaan.

Minua ei väsytä ollenkaan ja aloitan viivojen laskun uudelleen. Puhelimeni on jossain niin en voi pelata tai edes katsoa mitään sarjaa. Huoneen ovi aukeaa ja isä astelee peremmälle. Hän näköjään käynyt jossain muuallakin kun kaupassa sillä tuskin hänellä menee muutamaa tuntia pelkästään kaupassa.

"Rakkaalle smoothie" isä sanoo ja silittää vain äidin hiuksia. Pyöräytän vain silmiäni ja siirrän katseeni pois vanhemmistani. Et sitten minulle voinut tuoda mitään? En ole syönyt tänää muuta kun aamupalan..

"Ja sulle mä toin hesburgerista jos pystyt syömään" isä sanoo ja kaivaa paperipussista tuplajuustoaterian Coca-Colalla sekä jälkiruoaksi jäätelön minun lempi kastikkeella eli kinuskilla. Älä yritä hyvitellä sitä kun käskit Kaspianin lähtemään pois täältä.

——
"Yrittäisit syödä nyt vähän" äitini sanoo ja silittelee hiuksiani samalla kun hän juttelee minulle. Ei mulla ole yhtään nälkä vaikka tiedän, että minun pitäisi nyt syödä mutta minulla on huono-olo.

"Mökötätkö sä nyt sen pojan takia?" isä kysyy ja äiti pudistelee tuolle päätään. Miksi ihmeessä tuo haluaa aina karkottaa kaikki ystävät pois luotani? Haluaako tuo, että masennun uudelleen ja palaan osastolle?

Huokaisen syvään ja yritän pidättää kyyneleitä sillä en halua alkaa itkemään vanhempieni edessä.

"H-haluisin olla nyt yksin.." mutisen ja en vain pysty katsomaan vanhempiani ilman, että alkaisin itkeä. En vain yksinkertaisesti pysty näyttää tunteitani kun nuo kaksi ovat vierelläni. "Totta kai kulta" äiti sanoo ja nousee ylös.

Hän viittoo isän mukaansa ja annan itselleni luvan itkeä vasta kun ovi on mennyt kiinni. Kyyneliä valuu poskiani pitkin kun mikäkin vesiputous mutta pakko on saada paha olo sisältäni pois..

Kukaan ei ole koskaan osannut ajatella miksi kotona on vaikeaa mutta suurin syy on siihen, että isä ei ole juuri ikinä kotona eikä meidän välit ole maailman parhaimmat sillä hän vähättelee jatkuvasti kaikkea mitä ikinä keksin tehdä..

Haluaisin vanhempana olla ammattilainen sählyssä mutta isän mielestä se on vain ajan tuhlausta. Hänen mielestä täytyy hankkia jokin oikea ammatti.

——
Pyyhin kyyneliäni tähän sairaalan rumaan asuun ja samassa huoneen ovi aukeaa ilman, että siihen ensin koputetaan. En ole kotona mutta jotain yksityisyyttä olisi ihan kiva saada. Se on kuitenkin äiti, joka astuu huoneeseen sisään ja on huolestuneen näköinen.

"Soitin opettajallesi ja sain Kaspianin vanhempien yhteystiedot heidän luvalla. Soitin heille ja Kaspian tulee kohta käymään täällä" äitini sanoo hymyillen.
Katson tuota hämmentyneenä mutta kuitenkin pieni hymy nousee huulilleni.

"Äiti näki, että se on sulle todella tärkeä" äiti sanoo ja silittää hiuksiani. "Isä lähti jo edeltä kotiin mutta äiti jää tänne ja voin jäädä yöksi myös jos haluat" äiti sanoo ja nyökyttelen vain päätäni.

Äitini istuskelee vieressäni ja hän juttelee minulle kaikesta mahdollisesta mutta tuon lause keskeytyy kun huoneen ovi aukeaa ja Kaspian sekä ilmeisesti hänen vanhempansa tulevat.

Hymy nousee heti huulilleni kun nään tuon pojan.
"Me mennään tohon ulkopuolelle kahville niin olkaa vaan ihan rauhassa. Paina tuota nappia jos tulee jokin hätä" äiti neuvoo ja silittää olkapäätäni ennen kun hän poistuu noiden kahden miehen kanssa.

"V-voisiks sä tulla mun viereen?" kysyn ja Kaspian nyökkää hymy huulillaan. Teen hieman tilaa ja tuo käy makuulle viereeni. "S-saanks mä halin?" kysyn ja Kaspian kierähtää kyljelleen sekä kiertää käden varovasti ympärilleni.

Hymy nousee huulilleni ja painan pääni tuon päätä vasten.

——
Pieni kurkistus Danielin elämään😕❤️‍🩹