Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

1: Tylypahkan pikajuna

Uusi kirja, taas... Tästä saattaa tulla aika pitkä, tai sit ihan lyhyt. En vielä tiedä.

James Potter pov

Työnsin kärryäni eteenpäin, äidin hössöttäessä ympärilläni. Tylypahkan noitien ja velhojen koulun uusi lukukausi oli alkamaisillaan. Tämä lukukausi olisi minun viidenteni.  Tää vika lause särähtää mullaki korvaan mut annetaan olla pls.

Minä, äitini ja isäni juoksimme puomin läpi, laiturien 9 ja 10 välistä ja päädyimme laiturille 9 3/4. Kiinnitin huomioni ensimmäisenä punaisena loistavaan Tylypahkan pikajunaan. Käännyin katsomaan vanhempiani. Äidin silmät olivat kostuneet, vaikka hän hymyilikin minulle ja isä hymyili minulle hänen olen ylpeä sinusta poika- hymyään. Sitten isä katsoi minua hänen en halua pöllöä koulusta heti ensimmäisenä päivänä- katseellaan. Nyökkäsin hänelle, mutta virnistin huvittuneesti, -koska tiesin että isä tulisi samaan sen pöllön- joka sai isäni pyöräyttämään ihan yhtä huvittuneesti silmiään. Kättelimme isän kanssa hyvästiksi ja kumarruin suudellakseni äitini kättä, mutta hän vetäisikin minut halaukseen.

"Minun tulee ikävä sinua, Jamie." Äitini nyyhki. Taputin häntä lohduttavasti selkään ja katsoin isääni pyytäen apua katseeni välityksellä. Meidän perheessämme käytöstavat olivat tärkeät, emmekä me halailleet yleensä näin pitkään ja voimakkaasti kuin nyt. Ei, en sano ettemme ikinä halaisi, mutta äitini rutisti minua suunnilleen niin lujaa, että ihmettelin miten en vielä ollut pyörtynyt.

"Euphemia," Se on äitini nimi. "anna pojan hengittää, hän tulee taas jouluna." Isäni sanoi, ja kiersi kätensä äidin harteille joka sai äidin päästämään minusta irti. Äiti kaivoi taskustaan nenäliinan ja taputteli sillä hellästi silmäkulmiaan.
"Tiedän, minä vain-" Äiti huokaisi. "Se on ihan tyhmää, onhan tämä jo viides vuosi. Mutta meidän pojastamme on tullut huispauskapteeni ja- Ja hän on niin hyvä tapainen ja- Ja meidän täytyy taas päästää hänestä taas irti." Enenpää äiti ei kyennyt sanomaan ennen kuin hän purskahti kyyneliin.

Kun äiti taas rauhoittui, jätimme hyvästit ja vein arkkuni junaan. Olin yleensä kelmeistä ensimmäinen, joka oli vaunussamme -koska, minä ja perheeni tulimme aina puolituntia ennen kuin juna lähti, kun taas muut kelmit eivät. Remus tuli vartin ennen, Sirius kymmenen minuuttia ennen ja Peter silloin kun juna oli vielä juuri juuri laiturilla-. Nyt kuitenkin näin Peterin kyyhötämässä kelmien vakituisen vaunun penkillä. "Hei, Pete!" Huikkasin iloisesti, samalla kun nostin arkkuni matkatavara hyllylle. Peter nosti päänsä ja katsoi minuun. "Ai. Hei, James." Hän sanoi poissa olevasti. "Mikä painaa?" Kysyin. Olin oikeasti huolissani hänestä. Miksi hän oli ajoissa? Ja miksi hän vaikutti niin surulliselta? Peter huokaisi ja alkoi selostaa tarinaansa siitä, miksi oli ajoissa, ja mitä hänen äitinsä oli hänelle kertonut.

Peter Piskuilan pov

Kaksi tuntia aiemmin

"Peter! Tule alas, minulla on sinulle kerrottavaa!" Kuulin äitini huhuilevan. Kävelin portaat alas alakertaan ja istuin nojatuoliin äitiäni vastapäätä. "Niin?" Äiti näytti surulliselta katsellessaan minua. "Voi Pete. Asiani koskee Penelopea, hän karkasi viime yönä. Hän jätti sinulle kirjeen, tässä, ota se." Äiti sanoi ja ojensi minulle kirjeen, jossa oli riveittäin Penelopen tuhruisella käsi alalla kirjoitettua tekstiä. Aloin lukemaan kirjettä:

Peterille.

Pikkuveli hyvä, olen pahoillani että lähden kertomatta. Tiedän, että ymmärät kun selitän, ja siksi jätän sinulle tämän kirjeen.
En enää kestä olla äidin seurassa. Häntä on kuitenkin mahdoton vältellä tässä talossa. Siksi lähden. Elä syytä itseäsi, olet minulle rakas, ja uskon että minä olen myös sinulle rakas. Kuten tiedät, äiti on panostanut minua hakemaan taikaministeriöön, mutta en halua sinne. Hän on yrittänyt pakottaa minut avioon sen naapurin miehen kanssa. En tahdo sitä. En ole laisinkaan kiinnostunut hänestä, enkä tahdo saataa itseäni onnettomaan elämään. Tiedän, että ajattelet minun olevan itsekäs kun karkaan välttääkseni onnettoman elämän. Mutta kun kasvat, tulet vielä ymmärtämään että mikään ei ole pahempaa kuin elää onnettomana. Elä kerro äidille, mutta olen ostanut talon, ja aion muuttaa maaseudulle, kauas kaikesta. Rauhaan ja hiljaisuuteen. Pöllösi löytää kyllä luokseni, kerroin sille minne menen. Voit siis pitää yhteyttä kanssani, jos vielä tahdot tämän jälkeen. Kerro äidille hyvästit puolestani, en jätä hänelle mitään. Olen pahoillani, jos toivoit jäähyväisiä tässä kirjeessä, mutta niitä en aio sinulle antaa, koska toivon ettei minun ikinä tarvitse.