Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

50. Riita

Pitkä luku, mut suosittelen silti et lukee putkee.
[sanat: 1093]

En kertonut Minervalle. Tiesin ja ymmärsin, miksi Sirius oli niin huolissaan. En kuitenkaan halunnut Minervan tietävän asiasta, joten en kertonut hänelle. Kun jotenkin maanantaina Sirius oli saanut korviinsa tämän tiedon, hän ei ollut ollenkaan iloinen.

"Mehän puhuimme tästä jo! Sinun on pakko kertoa hänelle" Sirius huusi 6:lta illalla makuusalissa, jossa oli paikalla vain me kaksi. "En minä halua" sanoin. "En minäkään haluaisi taas käydä tätä keskutsleua, mutta tässä sitä taas ollaan" Sirius sanoi. Hänen turhautumisensa paistoi kuin aurinko, enkä voinut olla huomaamatta, että pelkäsin tätä hänen äkkinäistä mielialan vaihdosta.

"Mikä sinua oikein vaivaa?" Sirius kysyi. "Paljon aisoita. Lähdenkö luettelemaan?" kysyin. "Älä. Mikset sinä vain voi tehdä niin kuin olen sinulle monta kertaa sanonut?" Sirius kysyi. "Mikset sinä tehnyt niin kuin vanhemmat sinulle monta kertaa sanoivat?" esitin vasta kysymyksen. "Älä esitä minulle vasta kysymyksiä!" Sirius käski.

"Vastaa siihen" sanoin. "Minä kysyin ensin!" Sirius sanoi. "Kysymykseni on vastaukseni, etkä saa siitä mitään irti jos et vastaa" sanoin tyynesti. "Kyllä sinä tiedät miksen heitä totellut! He käyttivät mustaa magiaa! Heidän käskynsä olivat naurettavia! En minä halunnut tulla heidän kaltaisekseen, toisin kuin eräät..." Sirius sanoi.

Auts, se sattui. "Minä en vain uskaltanut vastustaa heitä, kuten hyvin tiedät" sanoin tyynesti. "Sinä katsoit vierestä kun he kiduttivat minua!" Sirius huusi. "Et sinäkään paljonkaan tehnyt minua pelastaaksesi, kun makasin vieressäsi tekemässä kuolemaa" huomautin rauhallisesti. "Se oli eri asia! Minä luulin, että olit kuollut!" Sirius puolustautui.

"Luuletko tosissasi, että oli helppoa katsoa vierestä, kun omaa isoveljeäni kidutettiin?" kysyin. "No et sinä erityisen paljon tehnyt sitä pysäyttääksesikään" Sirius sanoi. "Minulle oli yhtä kidutusta katsoa. He tiesivät sen erittäin hyvin ja käyttivät sitä minua vastaan. Etkö muka ole sitä tajunnut? Miksi veikkaat, että hyväksyn kivun, mutta vaadin sen itselleni, enkä muille?" kysyin huokaisten.

"Älä keksi teko syitä! Olet ihan kuin he, myönnä se!" Sirius sanoi. En olisi uskonut, että neljä sanaa olisi voinut tuntua niin samalta kuin läpsäisy poskelle. Ajatteliko hän tosissaan noin?

Lähdin enää sanaakaan sanomatta, vaikka Sirius yritti huutaa perääni. Astuin ulos oleskeluhuoneen muotokuva-aukosta ja lähdin käytävälle. Oppilaita oli yhä käytävillä, mutta he olivat lähinnä palaamassa illalliselta. Kävelin ympäriinsä päämäärättömästi. Jossain vaiheessa oppilaat ympärillä katosivat ja tuli kylmyys, joka tuntui, kuin olisin astunut ulos linnasta.

En ollut koskaan aiemmin käynyt tässä osassa linnaa. Joka paikassa oli hämähäkin seittejä. Olin aika varma, että tämä alue oli linnan käyttämätöntä aluetta. Olinkin aina ihmetellyt, miten koko linna oli muka saatu käyttöön.

Pimeys vajosi ympärilleni, kun pääsin paikkaan, jossa valot eivät toimineet. Kokemus oli mielenkiintoinen ja jännittävä.

"En odottanut näkeväni sinua täällä yksinäsi" hyytävä ääni sanoi. Otin sisään terävän henkäyksen, joka kuitenkin potkaistiin pian ulos sisuksistani, kun minut kaadettiin maahan.

Siitä oli jo yli kuukausi kun tämä oli alkanut. Sitä oli vaikea uskoa. "Siitä on jo hetki kun viimeksi olemme tavanneet. Kuljet nykyään sen kuraverisen kanssa" hän sanoi. "Älä hauku Lilyä" sanoin. "Ahh, mitä ajattelit tehdä asialle?" hän kysyi ja potkaisi minulta ilmat pihalle. En tiennyt mitä olisin tehnyt, jos mitään oli edes tehtävissä. Ottaisin vain sen, mitä hän pakolla minulle antaisi ja häipyisin sitten.

Hän langetti tavan omaisen kirouksen ylleni, mutta en päästänyt ääntäkään. Olin jopa oppinut olla sätkimättä, mikö oli huima saavutus. "Wow" hän sanoi, "minähän olen kyennyt opettamaan sinua paremmin kuin omat vanhempasi! Eikö olekkin huvittavaa? Voi, he ovat minusta vielä ylpeitä" hän hihitti. En sanonut mitään. Annoin vain olla. Minähän ansaitsin tämän. Minähän olin kuten he, aivan kuten Sirius sanoi. Annoin hänen saada nautintonsa ja lähteä kun hän kyllästyi.

Nousin vaivalloisesti ylös ja pyyhin pölyä vaatteiltani. Katsoin rannekelloani, joka näytti kellon olevan jo 20.00. Lähdin tarpomaan kohti rohkelikon oleskeluhuonetta, enkä kiinnittänyt mihinkään muuhun huomiota. Kävin nopeasti eräässä käytävän vessoista pakottamassa kasvoilleni hymyn kärsivän irvistyksen tilalle ja menin sitten oleskeluhuoneeseen.

Oleskelu huone oli jo tyhjä, mutta kun pääsin makuusaliin, kaikki olivat vielä hereillä. "Regulus! Anna anteeksi! Missä sinä oikein olit? Sait minut huolesta kipeäksi! Älä enää mene ulos yksinäsi! Löysikö hän sinut?" Sirius puhui syöksyen halaamaan minua. Minun teki mieli irvistää, koska Sirius osui haavoihin, joita olin juuri saanut, mutta pakotin rauhallisen hymyn kasvoilleni.

"Olen ihan kunnossa, ei mitään hätää. Hän ei löytänyt minua, kaikki on hyvin" rauhoittelin häntä hymyillen hänelle tekohymyäni. Remus ja Peter vaikuttivat tyytyväisiltä nähdessään minut. Ilmeisesti heitä oli valaistu tiedolla minun kiusaamisestani. James kuitenkin katsoi minua epäuskoisena. Nähtävästi hymyni ei ollut kaikille sitä, miltä yritin saada sen näyttämään.

"Regulus olen pahoillani! En olisi saanut sanoa sinulle niin! Se oli absoluuttisen typerää!" Sirius miltei itki. "Ei se haittaa" sanoin.

Nukkumaan mentäessä James halusi välttämättä, että nukuin hänen kanssaan. Suostuin, etten näyttäisi liian epäillyttävältä. James sulki verhot ja langetti vaimennous-loitsun. "Tiedän, että valehtelit. Näin silmistäsi kipusi, kun Sirius halasi sinua" James sanoi vakavana. "Tiedän, että tiedät. En ole sokea, näin kyllä ilmeesi" huokaisin. "Miten se tapahtui?" hän kysyi.

Emme olleet makuulla vielä, vaan istuimme. "Kertoiko Sirius meidän riidastamme?" kysyin, "Se kaikki alkoi siitä." "Ei yksityiskohtaisesti. Hän vain sanoi, että te riitelitte, ja että hän sanoi jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt sanoa" James kertoi. "No me riitelimme siitä, että minun pitäisi tehdä miten hän käskee. Se ajautui siihen, että syytimme toisiamme kauheista asioista menneisyydessä. Se päättyi siihen, että hän sanoi, että minä..." jätin lauseen lopun roikkumaan ilmaan, ilman että tartuin siitä kiinni kertoakseni sen.

"Että sinä..." James auttoi. "Että minä olen kuten he. Vanhempani siis. Lähdin ja menin harhailemaan linnaan. Päädyin jonnekkin pimeään ja kylmään paikkaan, josta hän löysi minut. Hän teki sessionsa ja olin oikein innoissaan, kun en liikahtanutkaan enkä päästänyt ääntäkään. Eikä minua haitannut. Tarkoitan, eikö kuitenkin se, mitä Sirius sanoi ole totta. Minä olen kuten he. Minussa on samaa verta. Minut on kasvatettu väkivallalla. Ja no tarina päättyy siihen, että tulin takaisin."

James tarttui minua olkapäistä. "Sinä et ole kuten he, ymmärätkö? Lupaa minulle, että et usko tuommoista potaskaa" James käski. "Mutta-" James suuteli minua vaimentaakseen minut. Jamesin suudelma oli voimakkaampi kuin vaimennous-loitsu minun kohdallani.

"Lupaa" James sanoi. "Lupaan" huokaisin. "Hyvä, nyt anna minun nähdä jäljet. Äläkä uskottele minulle ettei niitä ole, minä näin tuskasi" James sanoi. Otin paitani pois ja annoin hänen tutkia. James ei henkäissyt, mikä oli helpotus. "Minua ärsyttää kuinka sinä voit vain lukea minua kuin avointa kirjaa. Ja kuinka tiedät aina miten riisua minut aseista, vaikka kuinka käytän sanojani" huokaisin. James naurahti samalla kun loitsi haavojeni yllä parantaakseen ne.

"Se on minun velvollisuuteni" James sanoi. "Niin Siriuskin sanoo" sanoin. "Se olikin Siriuksen vastuulla, ennen kuin me aloimme seurustelemaan" James sanoi. "Ethän ikinä jätä minua" pyysin.

James pysähtyi hetkeksi ja katsoi minua silmiin. Hän suuteli minua hitaasti ja ahnaasti, mutta kuitenkin niin hellästi. Irtaannuimme yhtä hitaasti, kuin jos olisimme olleet hidastus-loitsun alaisena. "En tietenkään jätä" James hymyili ja jatkoi.