Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

22. Lily Evans ja mustasukkaisuus

Mun pitäis lukee tohon yhtee kokeesee mut oh well...
[sanat: 585]
Kävelin käytävää maanantai iltapäivänä, odotellessani että Jamesin, Siriuksen ja Remuksen koulupäivä päättyisi. Ulkona oli äärimmäisen kylmä ja lumi alkoi muuttua melkein yhtä kovaksi kuin jää. Se oli minusta sääli, koska vaikkakin ulkona säilyi yhä sanoin kuvaamaton kauneus, ulkona ei voinut olla, koska oli niin liukasta. Lisäksi lumesta ei voinut tehdä mitään, vaan se oli ja pysyi kiinteästi paikallaan. Olisi siihen toki voinut taikaa käyttää, mutta se ei olisi ollut sama asia.

Katsoin ikkunoista tuota talvista maisemaa aina kuin satuin kävelemään ikkunan ohi. Taulut olivat minulle kohteliaita ja puhuivat niitä näitä. Lähinnä ne toki puhuivat omista elin ajoistaan, mutta se ei minua haitannut. Katsoin käytävällä olevaa kelloa ja näin, että kolmikolla olisi enää yksi oppitunti ennen kuin heidän koulunsa päättyisi. Huokaisin syvään.

Katsoin taas maisemaa ja hymyilin muistaessani, kun Sirius ja James tekivät lumiukon. Törmäsin johonkin ja käännyin katsomaan eteeni. Tytöllä oli kirkkaan oranssit, pitkät ja tuuheat hiukset, jotka peittivät nyt hänen naamansa. "Anteeksi" sanoin ja menin kyykkyyn poimiakseni kirjoja, mitä tyttö oli maahan pudottanut. Keräsin kirjoja syliini ja annoin ne sitten tytölle. Yksi oli kuitenkin vielä lattialla ja otin sen käteeni.

Kesäviiniä

Annoin sen sitten tytölle kasan päällimäiseksi. "Olen lukenut tuon kirjan" sanoin. "Ai, kiva. Olen juuri viemässä näitä takaisin kirjastoon. Kiitos" tyttö sanoi. "Voin tulla mukaasi, minulla ei ole mitään tekemistä tuntiin. Odotan vain, että veljeni ja hänen ystäviensä koulu loppuu" sanoin. "Tule vain" tyttö sanoi, "Voisitko pitää näitä hetken? Laitan vain hiukseni poninhännälle, kun en näe täältä mitään!" tyttö pyysi. "Toki" sanoin ja otin kirjat tytöltä.

Tyttö vapautti pompulan ranteeltaan ja sitoi sillä hiuksensa nätin sotkuiselle poninhännälle. "Evans! Hassua etten heti tunnistanut" naureskelin. "Ah, Musta. Mikä sinun nimesi olikaan?" hän kysyi. "Regulus, mutta voit sanoa lyhenpänäkin. Esimerkiksi Reg" sanoin. Evans otti kirjat sylistäni ja aloimme yhdessä kävellä kohti kirjastoa.

"Ainiin se olikin. Sano minuakin ihan vain Lilyksi" Lily sanoi. "Ihan miten tahdot. Eikö Kesäviiniä muuten ole jästikirja?" kysyin. "On, mutta minä olen jästisyntyinen. Olen aika yllättynyt, että sinä olet lukenut sen" Lily sanoi. "Luit varmaan lehden artikkelin?" kysyin. "Joo, valitettavasti. Olen pahoillani" hän hymyili myötätuntoisesti. "Elä ole. Olen nyt paremmassa paikassa, ihan tosi. Potterit ovat tosi mukavia" sanoin. "Asutko sinä nykyään Pottereilla?" hän kysyi yllättyneenä. "Joo" sanoin. "Onnekas" Lily mutisi. "Mitä tarkoitat?" kysyin.

Lily katsoi ympärillemme ja sitten taas minuun. Hänen poskillaan oli hento puna ja hän hymyili tyttömäisesti. "Elä kerro kellekkään, mutta saatan ehkä olla ihastunut Jamesiin... En ole aivan varma, mutta tiedän hänen olevan hieno poika!" Lily sanoi hymyillen. Tunsin rinnassani jonkun kumman tunteen, jota en ollut tuntenut aiemmin. "Niinkö?" sanoin vaisusti.

"Niin! Eikö ole ihanaa, että taidan olla löytänyt itselleni sen oikean! Onko sinulla ketään kiikarissa?" Lily kysyi. "En taida kaivata mitään sellaista juuri nyt" sanoin. Viittasin sillä sinkkuna olemiseen ja siihen, että etsitään sitä oikeaa. Luulin kuitenkin, että Lily luuli minun tarkoittaneen parisuhteita. "Aivan, anteeksi" hän sanoi. Hän taisi yhä kirjastossakin ajatella Jamesia, koska hän näytti räjähtävän innostuksesta minä hetkenä hyvänsä.

Pääsin tytöstä viimein eroon ja menin Jamesin luokan eteen odottamaan. Kului vain hetki, ennen kuin luokan ovi aukesi ja oppilaita ryöppysi ulos. Otin Jamesia ja Siriusta ranteista kiinni ja vein heisät nopeasti erääseen suureen salakäytävään, jotta kukaan ei häiritsisi meitä. "James olin juuri Evansin- anteeksi, Lilyn kanssa käytävällä ja menimme yhdessä kirjastoon. Hän kertoi minulle, että sinä olet ihana poika -jota ei tietenkään ole kiistäminen- ja että hän on ihastunut sinuun!" parahdin.

"Et kai ole mustasukkainen?" Sirius kysyi. "No en!" sanoin. "Voi Regulus" James nauroi, "Tiedäthän, että olen sinun ainiaan?" "Tiedän..." sanoin. "Kaikki on hyvin" Sirius sanoi.