Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

26. Tuttu asetelma

Jamesin pov on sit jo päättynyt ihan vaa in case joku ei tajunnu
[sanat: 600]

Oli jo ilta ja siitä oli muutama tunti kun olin nähnyt Jamesin viimeksi. Istuin tähtitornissa, vaikka siellä olo tekikin kipeää. Katsoin tähtiä, jotka näin talvella näkyivät jo aikaisin. Kylmä ilma osui kasvoihini, joka siirsi kyynneleitäni hiukan sivuun. Hengitin sisään tärisevän hengityksen ja päästin sen ulos. "Regulus, rauhoitu... Tiesit, että niin kävisi" mutisin itselleni.

"Regulus?" tuttu ääni kysyi. Hätkähdin ja nostin katseeni taas eteen sylistäni mihin se oli vahingossa pudonnut. Äänen omaaja huokaisi ja käveli luokseni istuen sitten jälleen viereeni ja katsoen kanssani tähtiä. "Tuttu asetelma" äänen omaaja hymähti. "Minerva- aivan. Hehheh, ei tässä mitään. Kaikki on hyvin, erinomaisesti jopa" sanoin ja pyyhin hihallani kyyneliäni. Se oli omastakin mielestäni maailman paskin yritys olla vakuuttava.

"Miksi itket?" Minerva kysyi hellästi. "James... Lily käytti Jamesiin lemmenjuomaa ja he alkoivat siten seurustelemaan. Se varmaan päättyy, koska Sirius ei ollut kovin iloinen. Tiedän kuitenkin paremmin, koska näin heidän ensimmäisen suudelmansa, eikä Potter ollut silloin lemmenjuoman alaisena. Se tapahtui täällä itseasiassa" kerroin. Annoin kyynelten sitten vain tulla. "Olen pahoillani" Minerva sanoi. "Älä ole" sanoin, "ei se ollut sinun syysi." "Pystytkö asumaan heillä?" hän kysyi.

"Olen varma, että Sirius arvostaa päätöstäni, ihan sama mikä se on. Mia ja Monty myös varmasti arvostavat minua, joten uskoisin olevani turvassa" järkeilin. "Se on hyvä kuulla" Minerva sanoi. "Milloin muuten joululoma alkaa?" kysyin. "Olemme ajatelleet aloittaa sen tänä vuonna aikaisin. Enää kuukausi" hän sanoi. "Se on liian paljon aikaa pojan välttelyyn" sanoin. "En voi antaa sinulle loputtomiin vapaata, tiedäthän?" Minerva kysyi. "Tiedän, mutta se on kovin sääli" huokaisin.

"Onko kukaan kysynyt lehtiartikkelista?" hän kysyi. "Ei" sanoin poissaolevasti. "Sehän on hyvä. Aivan ja joululomalla meillä ei ole Sunnuntaita, joten siitä on kuukauden loma" hän sanoi. "Onko loma tosiaan niin pitkä?" kysyin hämmästyneenä. "Sehän on teidän ensimmäinen lomanne, joten siitä teimme pitkän" hän sanoi.

Äännähdin ymmärryksen merkiksi.

Jotkut astuivat huoneeseen, mutten vaivautunut katsomaan. "Reg" Siriuksen ääni sanoi. "Hei Siri" sanoin katsomatta häneen, koska nyt arvasin kuka hänen kanssaan oli. "Voi Regulus, minä-"

"Älä, Potter. Säästä se hänelle. Minun ei tarvitse kuulla sitä. Ole hyvä ja mene pois" sanoin. "Anna hänelle mahdollisuus! Hei professori" Sirius sanoi. "Iltaa Sirius" Minerva sanoi. "Ei hän ansaitse sitä!" sähähdin taivaalle. "No- Hyvä on, olet oikeassa. Hänellä kuitenkin on sanottavaa" Sirius sanoi. "Kutsutko sinä tosissasi minua nyt sitten Potteriksi?" Jamesin murtunut ääni kysyi. "Sirius, sano hänelle kyllä" sanoin. "Minä en ryhdy teidän pöllöksenne!" Sirius sanoi.

Käännyin raivokkaasti heihin päin, mikä taisi olla virhe, koska nyt he näkivät kyyneleeni. Nojasin selkäni tolppaan ja katsoin uhmakkaasti murtunutta Jamesia. "Mahdatko sinä edes rakastaa minua, kun et anna minulle mahdollisuutta?" James mutisi. Suuni loksahti auki. "NO EI KU VITTU TOLLE MÄNNYLLE TÄSSÄ ITKEN" kiljuin ja osoitin erästä mäntyä.

James kääntyi ja lähti portaikkoon. Nousin raivokkaasti ylös ja lähdin perään. "ET SAATANA VOI OLLA TOSISSASI!" kiljuin hänen peräänsä. "Sinä itse sanoit sen!" Jamesin itkuinen ääni kuului jostain. "TÄMÄ EI OLE REILUA! SINULLA EI OLE OIKEUTTA HEITTÄYTÄ HANKALAKSI" huusin ja kävelin raivokkaasti portaita alas sinne missä luulin hänen olevan.

Yht äkkiä puserostani tartuttiin ja minut kiskaistiin johonkin salakäytävään. Ovi sulkeutui takanani ja minut painettiin seinää vasten. Huulet koskettivat intohimoisesti omiani ja kädet tutkivat vartaloani ja nostivat minut ilmaan seinän ja Jamesin väliin. Suutelin takaisin, mutten tehnyt mitään kyynelille, jotka valuivat poskillani. James erkani ja suuteli kyyneleeni hellästi pois. "Olen pahoillani ja toivon, että tiedät sen" hän mutisi ennen kuin suuteli niskaani.

Itkin surusta ja onnesta yhtä aikaa siinä mieheni käsiteltävänä. "Minulla oli sinua vain niin ikävä ja minä luulin, että-" kuiskasin. "Shh... Tiedän. Kaikki on nyt hyvin. Ei mitään murehdittavaa" hän kuiskaili, "Rakastan sinua." "Minäkin sinua" sanoin. Suutelimme sitten taas.