Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

10. Poikaystäväksi

Jee kymmenes luku :)) Hei kertokaa mulle mitä TE haluaisitte tässä kirjassa lukea? Ku mul oli tänki luvun kaa vaikeuksia keksiä, että mitä tähän kirjotan. Istuin vaa tuolilla, pää leväten mun kirjotusvihon päällä johon siis oon alkanu suunnitteleen näitä lukuja.

Oon jotenki panostanu tähän nyt aika paljon, ja edellistäkin lukua kehuttiin, vaikka vain täytin sitä ikään kuin kunnes olin sitä mieltä että sanoja on kiitettävästi, vaikkei niitä ollutkaan niin paljon mitä jota luvussa tavoittelen, eli 2000.

Mutta nyt näistä alkupölinöistä vaan tarinaan. Tääki tuli toisaalta lyhyeks mut oisin halunnu tehä lisää wolfstar fluffia mutten vaa keksiny miten ja mul oli tää todella pitkään vaa semmosenaan, joten päätin sitten julkaista tän vaikka tää oli huomattavasti lyhyempi ku olisin toivonu

Sirius Musta pov

Heräsin tuntien jonkun kädet ympärilläni. Avasin silmäni ja katsoin kuka minua piteli. Minua piteli Remus. Hänen kasvonsa olivat erittäin suloiset, kun hän nukkui. Hänellä oli pari hiussuortuvaa kasvoillaan, jotka kurkotin pyyhkäisemään pois. Aloin pohtimaan miten olin päätynyt tähän ihanaan tilanteeseen. Mielessäni välähti todennäköisesti-muisto viime illalta. Taisin olla aika humalassa kun en muistanut kunnolla viime illan tapahtumia.

Remus piteli minua käsivarsillaan, kuin olisin hento ruusu joka voisi särkyä minä hetkenä hyvänsä. Hän piteli minua kuin kaatuisin ja loukkaisin itseni (joka olisi ollut erittäin todennäköistä), jos hän päästäisi irti. Hän piteli minua kuin pahaa ei olisi olemassa hänenkään syleilynsä sisällä vaan hän olisi suojakilpeni maailmaa vastaan.

En voinut enää pidätellä, minun täytyi saada se sanotuksi. "Minä rakastan sinua, Kuutamo. Niin kuin TOSI paljon. Voisitko sinä suudella minua?" Kysyin. Halusin niin kovin tietää miltä hänen huulensa tuntuisivat vasten omiani. Halusin tietää olinko vain kuvitellut kaiken. Minusta tuntui kuin olisin unessa, koska eihän voinut olla mahdollista, että näin julmassa maailmassa oli olemassa tälläistä onnellista autuutta.

Tunsin Remuksen ruumiin jähmettyvän. "Minäkin rakastan sinua todella paljon, Anturajalka. Mutta sinä olet humalassa ja en halua, että joudut katumaan mitään mitä olet tehnyt humalassa, ja-" Remus sopersi. Minua ärsytti, kuinka hän luuli että tulisin katumaan tätä mikä oli aivan senttimetrien päässä. Jos nyt vain olisimme vähän nojautuneet eteenpäin, huulemme olisivat voineet koskettaa. Olisin vähintäänkin tuntenut hänen hengityksensä ihollani.

"Ihan vitun sama" sanoin ja lakaisin hänen puheensa maton alle, jonka päällä seisoimme minä ja Remus. Nojauduin lähemmäs nopeasti, kun vahvatahtoni oli vienyt voiton kärsivällisyydeltä. Huulemme koskettivat ja tunsin kuin olisin saanut aimo annoksen huumeita. Huulemme sopivat täydellisesti yhteen, enkä olisi keksinyt mitään muuta mitä olisin halunnut tuntea tuona hetkenä enemmän.

Liikutimme huuliamme yhdessä, välitimme toisillemme siten nautinnon tunteita. Olisin halunnut sen kestävän ikuisesti, mutta Remus vetäytyi pois. Hän hymyili minulle rakastavasti, joka sai minut haluamaan häntä vain enemmän. Yritin saada lisää suudelmia, jolle hän vain nauroi.

Hän asetti minut sängylleen hellemmin kuin jos olisin ollut minä hetkenä hyvänsä särkyvä vaasi. Nukahdin melkein heti, kun tunsin hänen voimakkaat kätensä ympärilläni.

Hymyilin muistolle. Olin ollut vaihteeksi oikeassa jostakin, vaikka olinkin ollut humalassa: minä en katunut mitä tein Remuksen kanssa.

Nousin hitaasti ylös, varoen olla herättämästä Remusta. Menin oman sänkyni luokse ja otin hiuslenksun, jolla sidoin hiukseni kiinni. Tunsin yhtäkkiä kovaa tarvetta oksentaa, joten juoksin vessaan ja kumarruin vessanpöntön ylle. Oksensin kaiken alkoholin ulos, ja kun sitä ei enää tullut itsestään, tungin sormen kurkkuuni, joka laukaisi oksennus reaktion ja oksensin lisää.