Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

16. Euphemia

Shout outit @Unsmair665 ja @Hawkeeee (en ymmärrä miks toi tägäys ei toimi mut anyways)!!

!Tän luvun tavat jolla kuvailen pyörtymisestä perustuu mun omiin kokemuksiin! (kyllä, olen pyörtynyt)

Aattelin muutes tehä sillee, et pyrkisisin julkaisemaan ainaki joka viikonloppu ja jos oon kirjottamis tuulella nii ehkä kans arkena. Kuulostaako yhtään järkevältä?

Hehee en vaa malttanu oottaa tän julkasuu nii saatte tän nyt tällee tuoreena! Tuoreena eli tässä yhteydessä julkaistu heti kirjoittamisen jälkeen.

[sanat: 1002]

Regulus Musta pov

Räpyttelin silmiäni hämmentyneenä. Tuntui kuin olisin juuri herännyt jostain hassusta unesta. Makasin jonkun epäkotoisalta tuntuvan sängyn päällä. Kaikki huone kalut olivat valkoisia. Seinät oli maalattu keltaisiksi ja lattia oli tehty tammipuusta. Huone näytti sairaala huoneelta, ehkä juuri sitä se olikin. Huoneessa ei kuitenkaan ollut muita. Nousin istuma-asentoon katsoakseni ympärilleni lisää.

Sängyn vieressä oli pieni taso, jonka päällä sauvani makasi. Jätin sen siihen makaamaan. Huoneen seinällä oli kello, joka kertoi minulle, että kello oli 16:28.

Olin kovin utelias kuulemaan, miksi olin tuolla mystisessä huoneessa. Yritin muistaa.

"Kidutu!"

Muistin kivun. Muistin piinaavan kivun, joka poltti sisus kalujani, ja joka sai minut kiljumaan kuin hullu. Kivun, jonka olin tuntenut niin useasti aiemminkin. Kidutus-kirous ja sen tuottama kipu. Mutta en minä ollut kotona, enhän? Enkö ollut koulussa? Ai niin, olimme ministeriössä selvittämässä asoita.

Muistin ja muistin kaiken.

Sirius.

Veljeni oli kuullut sen, kun sanoin Jamesia poikaystäväkseni. Hänen täytyy vihata minua. Ei ole muita vaihtoehtoja. Ei hän. Ainoa biologinen perheenjäseneni...

"Regulus?" naisen äänikysyi. Katsoin äänen suuntaan. Minusta noin metrin päässä istui kaunis, noin 50-vuotias nainen. En ollut nähnyt häntä aiemmin. "Voi sinua, näytät niin kamalan kalpealta! Mitä sinä ajattelet, kultaseni?" nainen kysyi. Hän katsoi minua huolestuneilla silmillä. Hän siirsi tuolinsa aivan sänkyni viereen ja katsoi minua sitten taas. "Siriusta..." mutisin.

Nainen laski kätensä hellästi poskelleni ja silitteli peukalollaan sitä. Katsoin häntä surullisesti. Nostin oman käteni hänen kätensä päälle ja pidin sitä siinä hellästi. "Voih. Elä huolehdi hänen hyväksymisestään nyt. Tässä hetkessä sinä olet tärkein. Sinun pitää antaa kehosi ja mielesi toipua. Tietäisitpä kuinka paljon Sirius ja James ovat murehtineet! Minerva antoi teille kaikille lomaa järkyttävän kokemuksen tähden. Teillä on nyt siis viikko vapaata, eikö olekkin kivaa!" nainen hymyili minulle pirteää yrittäen.

"Missä he ovat?" kysyin. "Lähetin Montyn viemään heidät meille, mutta James käski minua vahtimaan sinua tässä. Voi häntä raasua! Ainakin sain tässä virkattua muutaman tunnin! Kuule, pitäisikö meidän pyytää pari parantajaa tänne katsomaan sinua?" nainen kysyi. "Ei vielä, minulla on vielä kysymyksiä" pyysin. Laskin oman käteni syliini ja hän laski oman kätensä myös omaan syliinsä.

Nojauduin taaksepäin nojatakseni vasten tyynyjäni. "Anna tulla sitten! Ei, odotas. Asentosi näyttää kovin epämukavalta, annas kun minä..." nainen sanoi. Hän asetti kasvoilleen keskittyneen ilmeen ja kaivoi sauvansa esiin. Hän osoitti sillä tyynyäni. "Isonnus" nainen loitsi. Tyyny kasvoi kaksin kertaiseksi. Nainen laittoi sauvansa tyytyväisen näköisenä takaisin mekkonsa suojiin ja kääntyi hymyillen taas minuun. Hymyilin hänelle kiitollisesti. Asetuin parempaan asentoon nojatakseni tyynyyn.

"No niin, annas tulla" nainen kehotti. "Kuka on Monty?" kysyin. "Ah, minun aviomieheni vain" nainen hymyili. "Entä kuka sinä olet?" kysyin tuumailevasti. "Voi olenpas minä töykeä, kun en edes esittäytynyt! Voi anteeksi! Koko nimeni on Euphemia Potter, mutta sano minua vain Euphemiaksi tai äidiksi" nainen esittäytyi. "Oletko sinä Jamesin äiti?" henkäisin. "Olen" Euphemia hymyili. Minäkin hymyilin.

"Kutsun nyt parantajat, käykö?" Euphemia kysyi. "Joo" sanoin. Hän nousi ylös ja kävi hihkaisemassa jotain käytävään. Pian parantaja tuli huoneeseen. Euphemia käveli hänen perässään luokseni. Kun parantaja näki tyynyn, hän mulkaisi Euphemiaa. Euphemia vain virnisti pienesti ja sanoi, "poika paran asento näytti kovin epämukavalta." Näin Jamesin hänessä.

Parantaja nyökkäsi. Hän tuli sänkyni viereen. "Päivää, teen nyt muutaman loitsun, jotka saattavat kutittaa" hän sanoi. Hän sitten heilutteli sauvaansa ylläni ja ilmeisesti sai siitä jotain tietoa irti, koska hän nyökytteli ja mutisi hyväksyviä sanoja. Hän sitten lopetti ja katsoi Euphemiaa. "Te olette hänen huoltajanne, ettekö?" parantaja kysyi. Ai niin, Euphemiahan olisi nyt käytännössä äitini. Hän ei vain olisi virallisesti, mutta asuisin tästä lähin heidän luonaan. "Olen" Euphemia sanoi. "Poika ei saa ylirasittaa itseään muutamaan päivään ja pitäkää huoli, ettei hän koe oloaan ikäväksi. Muuten hän on vapaa lähtemään" parantaja hymyili.

"Loistavaa, tules Regulus!" Euphemia sanoi hymyillen. Nousin ylös sängystä. Parantaja lähti ja Euphemia jäi odottamaan käytävään. Vaihdoin vaatteet. Menin käytävään, jossa Euphemia odotti. Lähdimme yhdessä kävelemään ulos sairaalasta ja sitten ilmiinnyimme kivan näköisen talon pihalle. Talo oli omakotitalo ja aika syrjässä.

Kävelimme yhdessä sisään. Kuulin askelia juoksevan eteiseen ja yht äkkiä ilma oli isketty ulos keuhkoistani ja minua halasivat lujaa kaksi käsiparia. "Pojat! Ettekö näe, ettei hän voi hengittää? Herran jestas" Euphemia naureskeli. Sirius ja James höllensivät otettaan ja alkoivat yhdessä tarkistaa, että minulla oli kaikki tallella. Eteiseen käveli heidän perässään mies, joka oli vähän Euphemiaa vanhempi. Hän suuteli Euphemiaa hellästi ja hymyili sitten minulle. Hän laittoi käden Euphemian harteiden ympärille. "Tervetuloa, Regulus" hän sanoi. "Kiitos" sanoin.

Sitten minut olikin jo kiskottu ylös portaita huoneeseen, jonka veikkasin olevan Jamesin. Istuin lattialle ja he tulivat aivan viereeni. "Mistä puhumme ensimmäisenä?" Sirius kysyi. "Onko sinulla jotain minua ja Jamesia vastaan?" kysyin ilmeettömänä. Hän katsoi minua suu auki. "Minulla" hän osoitti itseään," teitä vastaan?" hän osoitti meitä vuorotellen, "Ei ikinä!"

Huokaisin helpotuksesta. "Toivon vaan, että vietätte molemmat vielä aikaa minunkin kanssa eikä vain keskenänne. Olen myös loukkaantunut, että kerroitte vasta kun oli pakko" Sirius sanoi. Nyökyttelin. "Anteeksi, olin vain todella hermostunut sinun reaktiostasi" sanoin. "Ei se mitään" Sirius sanoi.

Sitten aika vain lensi ohitse ja yht äkkiä olikin jo aika mennä nukkumaan. Siriuksella oli oma huoneensa ja minä nukuin Jamesin kanssa. Me makasimme hänen sängyssään. Hänen kätensä olivat ympärilläni ja hän silitteli hiuksiani. Omat käteni olivat tiukasti hänen ympärillään.

Kello oli suunnilleen 21:00. "Miten voit?" James kysyi. Avasin aiemmin suljetut silmäni ja vilkaisin häntä. Hän hymyili minulle hellästi. Suljin taas silmäni ja otin taas saman mukavan asennon. "Ihan okei, entä sinä?" kysyin. "Loistavasti nyt kun sinä olet siinä käsilläni" hän sanoi. Naurahdin. "James! Edes hetki ilman flirttailua" pyysin. "Ei, ei ole mahdollista" hän virnisti. Räpäytin silmiäni ja näin hänen virneensä, jolle hymähdin. "Tiedän, mutta aina saa toivoa" sanoin. Hän suuteli otsaani, jonka jälkeen olimme molemmat hiljaa.

Vaivuin syvään uneen rakkaani käsivarsille. Tämä oli se mihin kuuluisin, mihin olin aina kuulunut.