[sanat: 471]
Aamulla olin jo paremmassa mielentilassa. En enää itkenyt ja pystyin ajattelemaan selvästi. Siispä me menimme kolmisin kirjastoon, jossa valitsimme nurkkapöydän. "Anteeksi" Sirius sanoi. "Olet sanonut tuon jo ihan tarpeeksi monta kertaa" sanoin. "Sinä et tunnu uskovan sitä" Sirius vastasi.
"Sinä et usko, että uskon sen, koska et anna itsellesi anteeksi" sanoin, "Sinä et halua antaa itsellesi anteeksi, että satutit minua, etkä siksi halua minunkaan antavan. Elät valheessa painaaksesi itseäsi alas. Hassua, koska valheen tarkoitus on olla mukavampi, tehdä todellisuudesta kiltimpi, ei kurjentaa sitä. Uskot omaan aatteeseesi liikaa. Virheet voi antaa anteeksi."
Katsoin häntä silmiin. James silitti selkääni hiljaa. Sirius katsoi minua takaisin suu hieman raollaan, kuin hän olisi hämmästynyt. "Ei virheitäni pahemmin ole annettu anteeksi" Sirius sanoi. "Miten niin? Ainahan me olemme sinulle antaneet anteeksi" James sanoi. Sirius ei sanonut mitään. Hän vain katsoi kenkiään, mutta ei itkenyt. Katsoin häntä.
"Hän taitaa sanoa, että kotona hänelle on suututtu jos hän teki virheen, kuten minullekkin. Luulen, että teidän kanssanne hän on yrittänyt olla täydellinen, jottette jättäisi häntä" tulkitsin, "Remus on tainnut saada hänet tuntemaan rakastetuksi omana itsenään." Sirius nyökkäsi pienesti.
"Oletko nykyään oma itsesi?" James kysyi. "Olen, mutta tämä keskustelu ei ole vain minusta, jos saan huomauttaa" Sirius sanoi katsahtaen meitä. Hän sitten katseli vasemmalla puolellaan olevasta ikkunasta ulos nojaten leuallaan käteensä. "Minä annan sinulle anteeksi, kai sinä sen tiedät?" kysyin kääntäen taas keskustelun suunnan. "No olet tehnyt sen aika selväksi tässä muutaman minuutin aikana" Sirius sanoi.
"Et vastannut kysymykseen" sanoin. "Ehken halua vastata siihen" Sirius sanoi. "Tiedätkö sinä mikä vastaus olisi?" kysyin. Sirius jätti kysymykseni huomiotta, joka oli minulle vastaus. "Miten saan sinut uskomaan?" kysyin. "Jätinkö sinuun jäljen?" Sirius kysyi. "Et, potku ei ollut tarpeeksi kova" valehtelin.
Sirius katsoi minua silmiin katsoakseen jos valehtelin. Hymyilin hänelle rauhoittavasti ja rakastavasti. Tälläisiä asioita tehdään rakkaudesta, ajattelin. Minähän valehtelin hänelle, koska rakastin isoveljeäni. Se oli siis täysin oikeutettua. "Mutta sinähän yskit verta?" Sirius kysyi. James lopetti silittämisen ja veti minut sen sijaan syliinsä sohvalla, jolla me kaksi istuimme. Sirius istui erikseen omalla tuolillaan.
"Niin yskin, mutta se johtui siitä, että olin purrut vahingossa kieleeni todella kovaa, joten se vuoti verta. Potkusi ei tehnyt mitään, siksi en päästänyt ääntäkään. Yskin vain vuotavaa verta pois" valehtelin. Välillä ihmettelin itsekkin, miten sujuvasti osasin valehdella. "Miksi sitten olit niin vihainen aiemmin?" Sirius kysyi.
"Minä olin vain huonolla päällä" sanoin. En ollut aikoihin päästänyt niin huonoa tekosyytä suustani. "Sinä vertasit minua Bellatrixiin, kysyit miksi aina kiusasin sinua. Et ole sellainen, joka tekee sellaista vain, koska on huonolla tuulella" Sirius sanoi vakavana. "Minä..." yritin.
"Valehtelet" Sirius sanoi. "Nytkö vasta huomasit?" James kysyi. "Turpa kiinni ei meistä kaikki osaa lukea häntä kuin kirjaa" Sirius sanoi, "Regulus, kerro totuus. Oletko oikeasti antanut anteeksi?" Sirius kysyi. "Olen" sanoin.
"Mistä tiedän ettet valehtele?" Sirius kysyi. Mietin hetken. "Käytä totuuslientä" sanoin. "Annatko siihen luvan?" James kysyi. Nyökkäsin, "Jos se saa hänet uskomaan minua."
YOU ARE READING
Kelmien aikakausi I: Viides kelmi
Fanfiction[TÄMÄ ON KELMIEN AIKAKAUSI-SARJAN ENSIMMÄINEN OSA] TÄMÄ EI OLE ONESHOT KIRJA JA LUVUT ON LUETTAVA JÄRJESTYKSESSÄ [Kirjassa on 51 683 sanaa sisältäen joka luvun] Regulus Mustan neljäs vuosi alkaa Tylypahkassa ja tuo mukanaan uusia tunteita tiettyä op...
