Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

44. Itse teossa

Seittemäs luku tänää wtf
[sanat: 259]

Näin se kaikki päättyisi. Makasin koulun pölyisen huoneen lattialla. Kuolisin serkkuni kädestä. Ei ollut enää toivoa. En pystynyt liikkumaan.

Ovi pamahti auki ja kaksi jalkaparia astui sisään. "Tainnutu!" Siriuksen ääni huusi. "Regulus!" Jamesin ääni huusi. Joku nosti pääni omaan syliinsä, varmaan James. Halusin niin paljon kertoa hänelle, että kaikki oli. kunnossa, mutta en voinut tehdä mitään. "Hengittääkö hän?" Siriuksen ääni kysyi. "E- en halua tarkistaa" James sanoi tärisevällä äänellä.

"Olen pahoillani. Tämä on minun syyni. Minun ei olisi pitänyt jättää häntä yksin" Sirius sanoi. "MITÄ SINÄ OIKEIN AJATTELIT?" James huusi. Hän laski pääni alas ja meni Siriuksen luo. Hän ilmeisesti löi häntä. "En minä tiedä-" "HÄN ON KUOLLUT SINUN TAKIASI!"

"James lopeta" Sirius pyysi. Taistelin ja tein parhaani pysyäkseni tajuissani. He molemmat selvästi itkivät. "MITÄ MINÄ SANON ÄIDILLE JA ISILLE?" "Sano totuus." "En minä voi..."

Jos vain voisin päästää jonkin äänen, niin ehkä se tajuaisivat auttaa. Toivo tuntui kuitenkin olevan mennyttä. Tähän se päättyisi. Toivoin, että he tajuavat oman tyhmyytensä, kun heille selviää, että olin vielä elossa. "Sinun on pakko!"

Halusin itkeä. Minulla oli liikaa, jonka puolesta elää. Ehkä itkinkin, en tiennyt enää siinä vaiheessa paljonkaan. Tunsin kuinka heikkenin hetki hetkeltä.

Joku astui huoneeseen. "Hei Remus sanoi, että lähditte tänne. Meidän piti tehdä se haastattelu- MIKSETTE TE TEE MITÄÄN? REGULUS TEKEE KUOLEMAA ETTEKÖ TE NÄE?" Lily Evans kiljui.

"Hän on jo kuollut Lily, ei ole mitään enää jäljellä" James sanoi. "EIPÄS OLE! ETTEKÖ TE NÄE? HÄNHÄN ITKEE!" Lily huusi. Hän loitsi minut ilmaan ja lähdimme sairaalasiipeen James ja Sirius kannoillamme. Sitten minulla pimeni.