Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

25. Muistot tekevät kipeää

[sanat: 458]

James Potter pov

Käärin Regin joululahjaa koristepaperiin tähtitornissa ja lisäsin päälle vielä muutaman jutun. Lily käveli huoneeseen ja hymyili minulle. "Kenelle tuo on?" hän kysyi hellästi. "Ai, ei kellekkään" sanoin raapien niskaani. Lily kikatti vähän, "Jos niin sanot." Hän käveli luokseni ja katsoi ylös minuun. Hänen poskilleen kohosi hento puna hänen katsellessaan kasvon piirteitäni.

"James, minulla on jotain tunnustettavaa" Lily sanoi. Kuulin jotain ovelta ja katsoin sinne sivusilmällä, mutten nähnyt mitään. "Mitä?" kysyin hämilläni. "Saanko tehdä yhden asian?" tyttö kysyi. Hän nousi varpailleen ja pelkäsin hänen kaatuvan ja satuttavan itsensä, joten otin häntä tukevasti vyötäröltä kiinni.

"Öö, okei?" sanoin, tai ehkä se oli kysymys. Yht äkkiä Lily suuteli minua, eikä minulla ollut käsiä työntää häntä pois. Hän laittoi kätensä olkapäideni yli ja sulki silmänsä. Kuulin askelia, mutten nähnyt mitään tytön tukkapehkon läpi. Työnsin hänet sitten pois. "Kuulitko sinäkin askelia?" kysyin. En halunnut palata äskeiseen.

Tyttö kaivoi taskustaan vaaleanpunaista nestettä täynnä olevan pullon. "Sinun täytyy kuulla harhoja, minä en nähnyt enkä kuullut mitään. Tässä. Kannan aina parannus lientä mukanani kaiken varalta" Lily sanoi ojentaen pulloa. Avasin sen korkin hitaasti ja nuuskaisin sitä. Se tuoksui aivan Reguluksen shampoolle, huispauskentälle ja kirjastolle, mikä toi minulle mieleen Reguluksen. Hymyilin hänet muistaessani. "Kiitos Lily" sanoin ja hörppäsin pullosta. Kiersin korkin kiinni ja annoin pullon takaisin.

Tunsin itseni ääliöksi.

Miksen ollut koskaan aiemmin huomannut, kuinka kaunis Lily oli? Ne vihreät silmät, jotka kimaltelivat kuin smaragdit ja liemuava tukka, johon olisi voinut hukkua. Se vartalokin oli täydellinen. "Kaunis" kuiskasin. "Kiitos" Lily hymyili ja laittoi pullon takaisin mistä se ilmestyikin. En tiennyt mikä minuun meni, mutta tartuin tytön vyötäröltä ja niskasta kiinni vetäen häntä rajusti itseäni päin, niin että hänen tukkansa lensi ilmassa.

Suutelin häntä kaikella sillä intohimolla mitä sisältäni löysin.

Pari päivää kului sumussa, jossa en kyennyt ajatella mitään muuta kuin Lilyä, elämäni naista. Jostain syystä kuitenkin tein tämän pojan, joka taisi olla Siriuksen pikkuveli, niitä samoja asioita. En ollenkaan käsittänyt miksi.

"Me seurustelemme!" maailman kaunein olento kertoi ystävilleni. Näin tämän Siriuksen pikkuveljen huoneessa ja jostain syystä hän näytti masentuneelta. Siriuksen suu loksahti auki, joka oli minusta erittäin kummallista.

Heräsin kiviseltä lattialta ja ensimmäinen asia mitä näin oli Siriuksen pää leijumassa ylläni. "No? Ketä sinä rakastat?" Sirius kysyi. "Regulusta tietenkin" sanoin kuin se olisi maailman selvin asia. Sitten muistot vyöryivät päälleni ja saivat minut paniikin valtaan. "Hän on ennallaan!" kuulin Peterin äänen juhlivan. "Ei vittu" henkäisin. "Muistat vai?" Sirius sanoi katsellen minua. Nyökkäsin. "Häpeätkö?" hän kysyi. "Enemmän kuin ikinä. Ei herran tähden. Missä Regulus on? Hänet on löydettävä ennen kuin hän tekee jotain tyhmää!" sanoin. "Hyvä, että olet tuota mieltä, koska en todellakaan haluaisi alkaa kiljumaan sinulle. Mielummin säästän kiljumisen Evanssille. Hän kyllä vaikutti olevan erittäin pahoillaan" hän sanoi. "Missä Regulus on?!" huusin.

"En minä tiedä! Haetaan kartta ja katsotaan!" Sirius huusi takaisin.