Kelmien aikakausi I: Viides kelmi

40. Pimeys hyökkää päälle

What the heck miten ollaa jo tässä menossa? Tammikuussa! Wtf? Kohta on jo helmikuu ja sit maalis, huhti ja touko ja sit tää kirja loppuu!! Sit kyl alkaa uus, but still!!

Pistänkö enää sisältö varotuksii? Ku oon kuitenki varottanu ihmisii et lukee tän omal vastuul? Ku musta ne vähän kertoo liikaa sisällöstä
[sanat: 280]

Kävelin käytävällä odottaen, että muiden koulu päivä päättyisi. Yht äkkiä minut kiskaistiin hihasta johonkin huoneeseen. Huone oli täysin pimeä, enkä nähnyt mitään. Yht äkkiä joku löi minua kylkeen. "Mitä vittua?" rääkäisin ja hieroin kylkeäni. "Aiotko olla yhtä heikko nyttenkin?" liian tuttu ääni kysyi.

"Mitä tarkoitat?" kysyin muka hämmentyneenä. "Kidutu!" hän loitsi. Kaaduin maahan. Tuttu tajunnan sumentava kipu valtasi ruumiini ja aloin kiljumaan samalla hyytävällä tavalla kuin kaksi kuukautta sitten. "Kestä se!" hän käski ja potkaisi minua kylkeen. "Lopeta!" huusin. "Terveisiä äidiltäsi huora!" hän huusi ja potkaisi minua uudestaan. Huusin kivusta.

"Arvaa mitä Walburga kertoi kun kävin katsomassa häntä siellä kylmässä kivisessä selissä mihin SINÄ JA SIRIUS HÄNET LÄHETITE?" hän sylkäisi minun ja veljeni nimet ulos suustaan. "No mitä?" kysyin huutaen heti perään kivusta. Hän lopetti kidutus-kirouksen, jotta lopettaisin huutamisen.

"Hän kertoi minulle, että sinä olet munanimijä ja sinulla on poikaystävä! Kuinka sinä julkeat häpäistä suvun näin?" hän kiljui. Hän potkaisi minua taas. Huusin. "Kestä kipu tai Potter kärsii sen sinun puolestasi!" hän uhkasi. Menin hiljaiseksi. Hän nauroi ja potki minua ikuisuuden. En päästänyt pihahdustakaan, en edes itkenyt. "Jos kukaan saa tietää, Potter ei elä enää seuraavaan aamuun!"

Lopuksi hän sylkäisi päälleni ja lähti.

Nousin vaivalloisesti ylös. Mustelmia varmasti oli, mutta jos vain käyttäisin pitkä hihaisia vaatteita, ne eivät näkyisi.

Tiistaina hän tuli taas. Ja keskiviikkona. Ja torstaina. Ja perjantaina. Ja lauantai aamuna. Loppuisiko tämä koskaan?