27. Keskustelu

99 14 6
                                    

Sori mun kaikki luvut on nykyää kamalan lyhyitä, mutta en haluu käyttää time skippei, jotta teksti olis luontevampaa, nii sit vaa pätkittelen tarinan tämmösii aik lyhyisiin osii
[sanat: 397]

"Miten siinä sitten kävi?" hän kysyi heti kun olin astunut huoneeseen. "Mitä tarkoitat?" kysyin hämmentyneenä ja istuin tavanomaiselle paikalleni. "Mitä tapahtui sen jälkeen kun olit seurannut Jamesia?" Minerva kysyi. "Ahh. Kävelin portaita alas, hän kiskaisi minut salakäytävään, hän osoitti rakkautta ja annoin hänelle anteeksi" kerroin. "Onko kaikki siis nyt hyvin?" hän kysyi. "On" hymyilin. "Onko jotain, jota tahdot tänään erityisesti puhua, vai onko sinulla sellainen tunne, että olemme käyneet kaiken jo läpi, ja voisimme harventaa tapaamisia kerraksi kuussa?" hän kysyi.

"Harvennetaan" sanoin. "Selvä, nähdään siis seuraavan kerran näissä merkeissä kuukauden päästä. Nyt voit mennä" hän sanoi. Nousin tuolilta ylös ja kävelin huoneesta ulos. James odotti minua toisella puolella ja halasi minua heti. Hän suuteli hellästi poskeani ja sitten hän lähti saattamaan minua kohti makuusaliani. James oli alkanut osoittaa rakkautta joka lähteessä torstaista lähin, kun se tapahtui.

Pidimme käsiä yhdessä, kun kuljimme hiljaisilla käytävillä, eikä mukavaa hiljaisuutta rikkonut muu kui vain tuulen äänet ulkona. "En pidä siitä, että meidän täytyy peitellä suhdettamme. Ei meidän tarvitse siitä erityisemmin kailottaa, mutta olisi mukavampaa jos saisin pidellä sinua julkisesti" James sanoi.

Käännyin häneen päin. "Ymmärrän ja minustakin se olisi kivempaa, mutta minua huolestuttaa mitä muut luihuiset minulle tekevät" sanoin. Huoleni oli varmasti ymmärettävissä ottaen huomioon mitä Pimento oli tehnyt muutama viikko taakse päin. "Kukaan ei voi satuttaa sinua niin kauan kuin minussa henki pihisee, muistatko?" James kysyi hymyillen. "Muistan, mutta sanat ovat vain sanoja. Ne eivät suojele minua sen paremmin kuin sinuakaan tosi tilanteen koittaessa. Sanot niitä vain tuodaksesi minulle lohtua" sanoin.

"Ajatteletko tosiaan niin?" James kysyi katsoen mieteskellen eteensä meidän kävellessämme. "En ajattele vaan tiedän" sanoin. "Voin langettaa yllesi suojaloitsun, jos tahdot? Heti kun vain löydä sellaisen..." James ehdotti. Huokaisin, "James, joku olisi jo käyttänyt sitä jos sellainen olisi olemassa! Sehän olisi kuuluisa!"

"Voin pyytää muilta kelmeiltä apua ja voimme kehitellä suojaloitsun!" James ehdotti ja kuulin innostuksen hänen äänestään, vaikka hän yritti salata sitä minulta. "Te olette vasta 15! Teillä ei ole vielä kykyjä sitä varten" sanoin. "Ehdota sinä sitten jotain" James sanoi. "Minä voin muuttaa teidän makuusaliinne? Kysytään vain Minervalta lupa niin homma on hoidettu. Jos joku kysyy, niin sanotaan vain jotain, että tarvitsen veljeni seuraa mahdollisimman paljon näinä aikoina" sanoin.

James huokaisi, "Miksi sinun täytyy olla niin hemmetin viisas?"

Kelmien aikakausi I: Viides kelmiWhere stories live. Discover now