Life is like one variable // Joleksi

2. "Hei tää heräs!"

Timeskip pari päivää

Joelin pov:

Herään kun joku hyppää päälleni. "No hyvää huomenta" sanoo ylipirteä Eemil. "Huomenta vaan sullekki" sanon ja vedän peiton korvilleni mutta Eemil vetää sen pois. "Ootko sä menossa kattoo tänää sitä poikaa sairaalaan?" hän kysyy. "Enhän mä ees tunne sitä?" vastaan hänelle. "Silti, sen jälkeen ku tulit sieltä et oo noussu kertaakaan tosta sängyltä. Oikeesti käy siellä, huomaan et sua vaivaa tää asia ja sua pelottaa jos se ei herää." Eemil sanoo. Onhan se totta en ole kertaakaan noussut tästä tai edes puhunut kenellekkään."Okei, mä meen." Vähän ajan päästä nousen ylös sängyltä, kävelen vaatekaapilleni ja vaihdan vaatteet. Menen alakertaan jossa veljeni tekee minulle aamupalaa. "Millo ne yhet tulee takas?" kysyn Eemililtä. "Ne on Oskarin luona vielä kolme viikkoo" "Okei" vastaan ja alan syödä. Vanhempamme siis lähti meidän veljen luokse Helsinkiin. Kun saan syötyä menen eteiseen laittamaan kengät ja takin, sitten lähden sairaalalle. "Heippa" Eemil huutaa. "Heippa" huudan hänelle takaisin.

Kävelen sairaalan käytäviä kohti pojan huonetta. Vihdoin löydän sen, avaan oven ja menen sisään. Huomaan pojan isän olevan siellä. "Aa sori, en tienny et täällä ois joku. Mä voin kyllä lähtee" sanon ja käännyn ovea päin. "Eiku jää vaa, mä olin just muutenki lähössä" hän sanoo ja nousee tuolilta. "Etkö sä oo mulle vihanen?" kysyn hämmentyneenä. "En. Et sä mitään pahaa halunnu, sehän oli vahinko" hän sanoo ja lähtee. Kävelen tuolille jossa pojan isä hetki sitten istui. Istun alas ja alan varovasti silittämään pojan vaaleita hiuksia. Hänellä on naamassa paljon pieniä ja vähän suurempia ruhjeita. Hetken päästä otan pojan kädestä kiinni ja päätän avata suuni. "Sä tuskin kuulet mua, mut haluun pyytää sulta anteeks. Mun ois pitäny huomata sut ja jarruttaa ajoissa. Mun takia sä nyt makaat siinä, sulla voi olla vaikka kuinka pahoja murtumia ja mulle ei käyny mitään. Mä tekisin mitä vaan että oisin siinä sun paikalla, mä satutin ihan viatonta ihmistä jota mä en ees tunne." Samassa tunnen kun hän puristaa pienesti kättäni. "Hei kuuleks sä mua. Avaa sun silmät jos kuulet." Hän avaa silmiään. "Hei ei mitään hätää, mä haen lääkärin" Nousen tuolilta ja päästän irti pojan kädestä. Avaan oven ja huudan lääkärin perään. "Hei tää heräs!" Lääkäri kääntyy minua päin ja tulee huoneeseen nopeasti.

Aleksin pov:

"Ei mitään hätää, sulla on intubaatioputki kurkussa mä otan sen nyt pois nii voit sit puhua." ilmeisesti lääkäri sanoo ja ottaa putken pois kurkustani, se alkaa yskittämään. "Yski vaan" lääkäri sanoo. "Sulla on rintakehän ja sydämmen kohdalla tollasia juttuja niihin ei saa koskea" hän jatkaa. Nyökkään hämilläni. "Katotko tätä lampun valoa?" hän kysyy ja osoittaa silmiäni pienellä taskulampulla. "Hyvä, seuraatko silmillä tätä valoa" "Hyvä, puristatko mun käsiä" "Hyvä. Osaisitko sä sanoo mikä sun nimi on?" lääkäri sanoo. "A- Aleksi" sanon hiljaisesti käheällä äänellä. "Joo, kaikki näyttäis olevan ihan ok. Mä tästä jätän teidät kahdestaan, soittakaa tätä jos tulee jotain" Lääkäri sanoo minulle ja pojalle joka on myös huoneessa. Nyökkään vastaukseksi ja lääkäri lähtee. Huoneeseen iskee syvä hiljaisuus. Katson poikaa joka seisoo huoneen oven luona.

Joelin pov:

Lääkäri lähti juuri, huoneeseen iski syvä hiljaisuus. Tuo vaalea hiuksinen sairaalan sängyllä makaava poika katsoo minua kunnes avaa suunsa. "Tu- tuu tänne" Kävelen hänen sänkynsä viereen ja istun tuolille. Hän ottaa käteni omiin käsiinsä ja tutkii niitä. "Mi-mikä sun ni-nimi on?" hän kysyy käheällä äänellä. "Joel, ja sun on vissiin Aleksi?" vastaan tuolle suloiselle pienelle sinisilmäiselle pojalle. Hän nyökkää. "Vo-voitko sä kertoo mi-mitä tapahtu?" hän kysyy ja katsoo minua anelevasti silmiin. "No sä juoksin mun veljen auton eteen ku olin viemässä sitä kotiin, en kerenny jarruttaa tarpeeks ajoissa ja me törmättiin suhun. Sit sut tuotiin ambulanssilla tänne ja suorilta leikkaukseen joka kesti monta tuntia. Sit sä makoilit siinä sängyllä pari päivää kunnes heräsit ja nyt ollaan tässä." Kerron hänelle ja hän on hetken hiljaa kunnes avaa suunsa. "Mä-mä menin mun parhaan kaverin Sa-Saran luo, se-se puhu musta siellä pa-paskaa jonkun sen ka-kaverin kanssa. Sit mä lä-lähin ju-juoksee sieltä po-pois, Sa-Sara tuli jonku aikaa mun pe-perässä kunnes se hä-hävis ja sit yht ä-äk-kiä ka-kaikki pimeni." hän kertoo vaikeasti. "Sillon me törmättiin suhun, mun takia sä makaat siinä ja oisit voinu kuolla" sanon kyyneleen valuesssa silmästäni. "Mu-mut mä en ku-kuollu ja se o-oli va-vahinko, jo-jos mä en ois rii-delly Sa-saran kanssa ja lähteny ju-juoksee sieltä mi-mitään ei ois tapahtunu" hän sanoo vaikeasti näyttäen hyvin kärsivältä ja että häntä oikeasti sattuu hyvin paljon.

--------------------------------------------------------------

Sanoja 704