Life is like one variable // Joleksi

64. Viimeinen leiripäivä

Joonaksen pov:

Herään ikkunasta tulevaan kirkkaaseen valoon. Painan silmäni tiukasti kiinni ja käännyn kyljelleni. Avaan silmäni ja kurotan puhelimeni lattialta laturista. Huomaan kellon olevan vasta seitsemän. Käännän katseeni huonekaveriini Oonaan. Hän nukkuu vielä sikeästi.

Viimeinen kokonainen päivä täällä, huomenna matka kohti kotia. Tänään meidän piti aamupalan jälkeen laittaa siistit vaatteet ja kokoontua läheiselle kalliolle. Ohjaajat ja johtaja kertovat siellä kuulemma lisää.

Jonkin ajan päästä huomaan Oonan alkavan näyttää heräämisen merkkejä. Irrotan katseeni puhelimesta häneen. Hän makaa kyljellään minuun päin hieroen silmiään. Hänen brunet hiukset ovat leteillä.

Hän lopettaa silmiensä hieromisen ja siirtyy katsomaan minua. "Huomenta" sanon jonkin ajan hiljaisuuden jälkeen. "Huomenta" hän vastaa hymyillen. Aika kaunis hymy. Välillemme iskee jälleen hiljaisuus. "Paljo kello?" hän kysyy. Katson puhelimestani kelloa ja vastaan. "Vähä vaille kaheksan" "Okei" hän vastaa ja kääntyy selälleen. Minä siirrän katseeni taas puhelimeeni.

Time skip melkein 3h

Olemme valmistautumassa huoneessamme. Laitoin päälleni mustat farkut ja valkoisen kauluspaidan... Aika värikästä. Harjasin vaaleat sotkuiset hiukseni, laitoin hajuvettä ja sitten olin valmis. "Voit sä auttaa?" kuulen Oonan kysyvän. Käännän katseeni häneen. Hän on selkä minuun päin. Ilmeisesti pitäisi laittaa hänen mekkonsa vetoketju kiinni. Kävelen hänen luokseen ja laitan vetoketjun kiinni. Oona ottaa pari askelta eteenpäin ja pyörähtää ympäri. "Miltä näyttää?" hän kysyy. "Hyvältä, super hyvältä" vastaan. Hänellä on siis valkoinen polviin asti ylettyvä mekko. Muuten se on tiukka mutta helma on sellainen tiedättekö ei tiukka. Hänen hiuksensa ovat kiharalla.

Saimme valmistauduttua ja nyt lähdemme huoneestamme. Lähden kävelemään kengillemme päin Oonan laittaessa ovea kiinni. Tunnen kuitenkin kun joku syöksyy luokseni ja nostaa minut ilmaan ja pyörähtää. "Moi rakas" Niko sanoo laskiessaan minut alas ja painaessaan suudelman kaulalleni. "Moi" vastaan kääntyessäni häntä vasten. Yhdistämme huulemme. "Sä näytät hyvältä" hän sanoo erkaannuttuamme suudelmasta. "Samoin" vastaan siirtäen hänen hiuksiaan taaksepäin pitäen katseeni hänen silmissään. Olen aivan kiinni Nikossa ja hänen kätensä ovat kyljilläni. "Noni nyt mennään" Oona sanoo käveltyään vierestämme. Painan vielä pusun Nikon huulille kunnes menen laittamaan kenkiä Nikon tullessa perässäni.

"Jokos kaikki on paikalla?" leirinjohtaja Amanda kysyy. "Aleksi ei oo vielä" Joel vastaa. "Missäs se on?" Amanda jatkaa kysyen. "Tossa" Oona sanoo. Käännämme katseemme Aleksiin. Hänellä on valkoiset revityt farkut ja kauluspaita. Hänen vaaleat hiuksensa ovat keskijakauksella toinen puoli korvan takana. He pysähtyvät Lucaksen kanssa hänen laittaessaan käsi Aleksin olkapäälle. Lucas sanoo jotain hänelle ja hän nyökkää. Sitten hän kävelee luoksemme. "Moi" Joel sanoo ja painaa suudelman Aleksin huulille. "Moi" Aleksi vastaa heidän erkaannuttuaan suudelmasta. "Sä näytät syötävän hyvältä" Joel sanoo ottaessaan Aleksin sivuttain halaukseen. Aleksi vain hymyilee.

Johtaja ottaa pinon papereita käteensä ja aloittaa. "Tänään on viimeinen kokonainen leiripäivä. Leiri on ollut mukava, hauska, mieleenjäävä ja paras, vaikka synkkiäkin hetkiä on ollut" hän lukee siirtäen katseensa meihin. "Leiriläiset ovat olleet mukavia, hauskoja ja ihania. Huonekaverit parhaita" hän jatkaa siirtäen katseensa taas meihin. "Päivät ovat olleet mukavia. Ohjaajat mukavia. Nina melkein kuin johtaja, kaunis ja hauska. Oliver parasta peliseuraa, tsemppaaja, hauska ja super komea" hän sanoo katsoen ensin Ninaa ja sitten Oliveria. He kumartavat pienesti. "Lucas, leirintukihenkilö. Hyvä kuuntelia, auttaja, lohduttaja ja pelikaveri. Mukava, hauska, kiltti ja komea. Suloinen ja ihana" Amanda lukee. Hän oli aamulla käskenyt kaikkia kirjoittamaan leiristä, leiriläisistä, huonekavereista, ohjaajista jne... Hän kääntää katseensa Lucakseen ja hän kumartaa hymyillen kiittävästi.