Life is like one variable // Joleksi

109. Ensimmäinen päivä lukiossa

Time skip pari viikkoa

Joonan pov:

Herään herätyskellon soidessa. Avaan silmäni ja kurotan kädelläni kohti yöpöytää. Sammutan herätyksen, kunnes käännyn kohti vieressäni nukkuvaa Aleksia. Tulin eilen hänen luokseen yöksi. Meillä molemmilla alkaa tänään ensimmäinen vuosi lukiossa. Hieman ehkä alkaa pikkuhiljaa pelottamaan. Emme kumpikaan tunne lukiosta ketään muita kun Ollin, Joonaksen ja Nikon.

Hetken päästä huomaan kuinka Aleksi alkaa availla silmiään. "Huomenta" sanon hiljaa hänen avattua silmänä. "Huomenta" hän vastaa myös hiljaa. Katselemme jonkin aikaa vain hiljaa toisiamme. Aleksista on tullut lyhyessä ajassa minulle todella läheinen. Välillä jopa tuntuu että hän tietää yhtä paljon elämästäni ja minusta, kuin Matias ja vanhempani. Kun Matias täytti kuusitoista hän muutti Eliaksen ja Juliuksen kanssa asumaan kolmestaan. Silloin aloimme nähdä paljon vähemmän kun ennen. Hänellä ei ollut enää hirveästi aikaa tulla luokseni, joten hän kysyi haluaisinko tulla asumaan heidän kassaan. Mietimme sitä vanhempieni kanssa hyvin kauan. Olin aina todella läheinen vanhempieni kanssa, vietin aina aikaa heidän kanssa ellen ollut Matiaksen kanssa. He olivat minulle tuli ja turva. Aina kun minua pelotti joku he aina tulivat tsemppaamaan ja halaamaan. Sitten piti miettiä olenko valmis muuttamaan niin nuorena pois vanhemmiltani, parhaan ystäväni ja joukkuelaisteni luokse. Olin vasta täyttämässä neljätoista. Se pelotti todella paljon, mutta lopulta muutin. Matias alkoi tukemaan minua entistä enemmän. Hän oli aina tukenut minua kaikessa, mutta silloin hänestä tuli hieman ylisuojelevainen. Olihan se kieltämättä ihan söpöä.

Jonkin ajan päästä havahdumme kun Aleksin huoneen ovi avautuu. Käännän päätäni kohti ovea kohti, hänen nostaessa katseensa ovelle. "Tulin vaan kattoo ootteko jo heränny" Aleksin isä Matti sanoo oven raosta. "Nukuitteko hyvin?" hän kysyy. "Joo" Aleksi vastaa hiljaa. "Entäs Joona?" hän kysyy kääntäen katseen minuun. "Joo" vastaan myös hiljaa. "No hyvä. Tulkaahan kohta aamupalalle" hän sanoo lähtien huoneesta. Käännän katseeni Aleksin ja jäämme jälleen katsomaan toisiamme hiljaa. Siirrän käteni hänen hiuksiin, aluksi siirtäen hänen hiuksiaan pois hänen kasvoiltaan, kunnes jään vain silittämään niitä. Aleksi näyttää todella suloiselta maatessaan tuossa vieressäni, puolet naamasta haudattuna tyynyyn, valkoinen t-paita päällään.

Hetken päästä nousemme ylös sängyltä, vaihtaen päivävaatteet päällemme, kunnes lähdemme alakertaan aamupalalle. Aleksin isä on laittanut meille aamupalan valmiiksi. Jotenkin tuntuu etten pystyisi syödä mitään, mutta pakko on yrittää. Istumme Aleksin kanssa vastakkain pöytään, Matin lähtiessä töihin. Hän sanoo heipat kunnes kuuluu kun ovi menee kiinni. Katson edessäni lautasella olevaa leipää. En vaan millään pysty syödä. Luultavasti jännittää liian paljon mennä lukioon. Käännän katseeni Aleksiin, huomaten ettei hänkään ole syönyt mitään. Hän nostaa katseensa minuun ja alkaa hymyillä. Olemme siis samassa jamassa. Kumpikaan ei vain pysty syödä, jännitys on vallannut kehomme liian pahasti.

Jonkin ajan päästä päädymme vain laittamaan aamupalamme jääkaappiin ja lähtemään takaisin Aleksin huoneeseen. Laitoimme tavarat kasaan, petasimme sängyn, makoilimme ja katselimme hetken toisiamme, kunnes päädyimme lähtemään kohti koulua. Pelkään kaikista eniten sitä että joudun eri ryhmiin Aleksin kanssa. En todellakaan tulisi pärjäämään ilman häntä. Vaikka olen aika sosiaalinen, enkä kovinkaan rauhallinen, en silti heti uskalla olla oma itseni täysin uudessa paikassa, uusien ihmisten seassa. Ala ja yllä-koulussa minulla oli aina heti kaveri porukka. Nyt vain Aleksi. Uskon että tulemme molemmat löytämään edes muutamia kavereita, mutta jos emme tulemme kyllä pärjäämään kahdestaankin.

Heti ensimmäisenä koulun alettua pääsimme tutustumaan kouluun ja muihin lukion ykkösiin. Meille koulua esittelivät jotkut meitä vanhemmat oppilaat, jonka jälkeen he veivät meidät saliin jossa meidät jaettiin luokkiin/ryhmiin. Ryhmäytymisen jälkeen saimme lukujärjestykset, ne ei kuulemma ole kaikilla ryhmäläisillä samanlaiset. Aloimme heti vertailla Aleksin kanssa lukujärjestyksiämme ja meidän iloksemme ne olivat samanlaiset. Olemme kaikissa samoissa ryhmissä, samoilla tunneilla. Ehkä tästä ei tule niin paha kun on Aleksi aina mukana. Nyt annettiin ohjeeksi siirtyä kotiluokkaan oman luokanvalvojan ja tukioppilaiden kanssa. "Onko kaikki ok?" kysyn vieressäni hyvin varovaisen näköiseltä Aleksilta. "Joo" hän vastaa vaisuna. "Pelottaaks sua?" kysyn varovasti. "Vähä joo" hän vastaa. "Kaikki menee hyvin. Mä oon tässä. Tuut vaan sanoi jos tulee jotain" sanon laittaen käteni hänen selälleen, alkaen silittämään hänen selkäänsä. "Kiitos oikeesti" hän sanoo hymyillen minulle. "Ei mitään, tottakai kaveria pitää auttaa" vastaan alkaen itsekkin hymyillä.

Jonkin ajan päästä oli aika mennä syömään. Ruokana on kuulemma kananugetteja. Kaikki muut ryntäsivät hirveällä kiireellä ottamaan ruokaa, toisin kun minä ja Aleksi siellä viimeisinä. Otimme molemmat aika vähän ruokaa, kunnes lähdimme metsästämään katseellamme pöytää jonne voisimme mennä. "Aleksi!" kuuluu tuttu ääni vähän matkan päästä. Käännymme Aleksin kanssa ääntä kohti ja huomaamme Ollin, Nikon ja Joonaksen. "Mennään tonne" Aleksi sanoo osoittaen päällään heitä kohti. "Käykö?" hän kysyy minun ollessa hetki hiljaa. "Joo tottakai" vastaan lähtien hänen perässään kohti muita. "Moi" he kaikki sanoja. "Moi" vastaamme ituen pöydän ääreen. "Mites päivä on alkanu?" Olli kysyy syödessään samalla nugettia. "Ihan hyvin" vastaan alkaen itsekkin syödä. "No hyvä, entäs Aleksilla?" hän kysyy kääntäen katseensa minusta vieressäni istuvaan Aleksiin. "Ihan hyvin. Me päästiin samoihin ryhmiin ja samoille tunneille" hän vastaa. "No sehä on hyvä, voitte sit auttaa ja tukea toisianne" Olli sanoo väläyttäen hymyn. "Ja muistakaa et me ja varmasti myös Joel ja Matiaski autetaan teitä missä vaan. Tuutte vaan pyytää apua ja kertoo missä tarviitte apua" Joonas sanoo vierestäni. "Joo kiitos" Aleksi vastaa.

Syötyämme on aika palata takaisin kotiluokkaamme. Alamme taas jatkamaan jotain tylsiä juttuja. Pääsimme heti ensimmäisenä tekemään ryhmätöitä. Tehtävänä oli jakautua 4-5 hengen ryhmiin ja tehdä esitelmä ryhmälle arvotusta urheilulajista. Me saimme jääkiekon, joka on minulle varsin helppo aihe. Olemme tähän mennessä tehneet kaiken yhdessä, toki minä olen kertonut asioita paljon, koska tiedän lätkästä paljon. Olenhan harrastanut sitä kuusivuotta. Ryhmässämme on minun ja Aleksin lisäksi kolme muuta poikaa, jotka vaikuttavat ihan mukavilta. Ainakin he haluavat tehdä ryhmätyön kanssamme kunnolla ja haluavat tulla toimeen kanssamme. Heti ensimmäisenä he jopa kysyivät nimiämme ja sanoivat että me voisimme aina tulla kertomaan heille jos joku kohtelee meitä huonosti tai alkaa vähänkin kiusaamaan.

Saatuamme ryhmätyöt valmiiksi, olisi aika esitellä ne koko muulle luokalle. Ryhmäkäisemme ilmeisesti huomasi minua ja Aleksia ahdistavan asia, joten lupasivat että meidän ei tarvitse kun vain tulla heidän mukaan. He ymmärsivät hyvin, että meitä ahdisti mennä luokan eteen puhumaan koko luokalle, joten päätyivät esittelemään ryhmätyömme kolmestaan. Myös opettajamme ymmärsi sen ja suostui että menemme vain mukaan kun muut esittelevät sen. Aluksi jännitimme Aleksin kanssa niin paljon ettemme pystyneet aamulla edes syödä, mutta loppujen lopuksi päivä on ollut ihan fine. Tämä päivä on mennyt oikeastaan paremmin kun olisi voinut uskoa.

-----------------------------------------------------------

Sanoja 1011