Aleksin pov:
Riitelin juuri entisen parhaan ystäväni kanssa. Lähdin juoksemaan kotiin päin kunnes jokin törmäsi minuun, kaaduin maahan ja kaikki pimeni.
Flashback päivään
Joelin pov:
Olin kävelemässä kotiin päin kunnes puhelimeni soi. Se on isoveljeni Eemil. J: -"Haloo?" E: -"Moi, tota ootko sä missä?" J: -"Ihan kohta kotona, miten nii?" E: -"Eiku oisitko mitenkaa halunnu tulla tänne ja heittää mut kotiin?" J: -"Ootks sä kännissä?" E: -"Joo oon mä vähä" J: -"Joo no kai mä sit tuun. Jos kytät pysäyttää meidät ja tajuu et oon alaikänen sä otat kaiken vastuun." E: -"Joo tottakai. Oot paras pikkuveli." J: -"Joo hei nähään kohta." Pitäisi siis hakea Eemil bileistä ja tuoda kotiin. Olen ennenkin ajanut hänen autolla samasta syystä, joka kerta saa pelätä että poliisit näkevät.
Saavuin juuri Eemilin kaverille jonka luona ne bileet oli. Soitan ovikelloa ja joku nainen avaa oven. "Moi, missä Eemil?" Kysyn tältä naiselta joka on selvästi juonut aika paljon. "Ootas" Nainen sanoo ja menee asutoon peremmälle. "Eemil, joku poika kyselee sua tuolla ovella!" Hän huutaa Eemilille jonnekkin päin asuntoa. Eemil saapuu ovelle. "Moi Joel." Hän sanoo ja laittaa kenkänsä jalkaan. "Moi" vastaan ja katson hänen toimintaansa. Eemil antaa minulle avaimet ja menee pelkääjän paikalle ja minä kuskin paikalle.
Olemme ajaneet jo jonkin aikaa. Eemil kertoi bileistä ja kyseli minulta miten minulla menee. Hän on siitä ihana veli että häntä oikeasti kiinnostaa miten minulla menee, hän auttaa minua aina niin paljon kuin ikinä pystyy. Kerron aina hänelle kaiken, oli asia iloinen tai ei. Hän tietää minusta kaiken, myös sen että tykkään pojista. Hänen lisäkseen sen tietää vain Joonas. Hän on paras ystäväni.
Aleksin pov:
Olin kävelemässä parhaan ystäväni Saran luokse. Saavun hänen koti ovelle, soitan ovikelloa ja hänen isänsä tulee avaamaan. "No moikka Aleksi, Sara on yläkerrassa" hänen isänsä sanoo. "Joo" Sanon kun saan kengät pois. Lähden kävelemään yläkertaan Saran huonetta kohti. Avaan ovea ja alan kuulemaan puhetta. "Miks sä oot sen Aleksin kaveri, sehä on tosi ärsyttävä ja semmonen pikkunen" sanoo joku ilmeisesti Saran kaveri. "En mä oikein tiiä, onhan se joo nykyään aika ärsyttävä mut on se välillä ihan mukava" vuorostaan Sara sanoo. "Mut haluutko sä oikeesti olla sen kanssa vai mun?" Saran kaveri kysyy. "Onhan Aleksi tosi ihana mut ei se uskalla tehä mitään kivaa, esim juoda. Ja se on muutenki nii nuori" Sara sanoo. Joo olen vasta kutosella niin miksi pitäisi muka juoda. Heidän keskustelu jatkuu vielä jonkin aikaa, todella kiva kuunnella kun oma paras taino nyt varmaan entinen paras kaveri puhuu susta paskaa. "No sano sille että et haluu enää olla sen kaveri" Saran kaveri sanoo hetken päästä. Avaan oven kokonaan. "Joo ei tarvii, mä kyllä kuulin ja ymmärsin" Sanon ja lähden juoksemaan portaat alas eteiseen. "Aleksi oota!" Sara huutaa perääni. Laitan kengät jalkaan ja avaan oven. Samassa Saran äiti on tulossa sisälle. "Aleksi mitä nyt?" Hän kysyy mutten vastaa vaan juoksen pois. "Aleksi oota, jutellaan!" kuulen Saran huudon takaani. "Mene pois ja jätä mut rauhaan!" Huudan hänelle takaisin. Jatkan edelleen juoksemista, hetken päästä Sara on jo kadonnut. Juoksen niin kovaa kuin pääsen kunnes jokin törmää minuun, kaadun maahan ja kaikki pimenee.
Joelin pov:
Olemme melkein kotona kunnes ihan yhtä äkkiä joku juoksee auton eteen enkä kerkeä jarruttaa ajoissa. Nousen äkkiä autosta ja menen henkilön luo kehen törmäsin. Kokeilen hänen pulssia, se tuntuu hyvin heikosti. "Soita ambulanssi!" Huudan Eemilille joka tuli ulos autosta. Hän ottaa puhelimen taskustaan ja soittaa hätäkeskukseen. Menee ehkä 10 minuuttia kunnes ambulanssi saapuu. "Mitä tapahtu?" Toinen ensihoitajista kysyy. "Mä... Mä olin ajamassa kotiin mut si-sit se vaa i-ilmesty siihen auton eteen e-enkä mä kerenny ja-jarruttaa a-ajoissa." vastaan ääni väristen. "Hei ei mitään hätää, me viedään hänet sairaalaan. Tunnetteko te häntä?" Ensihoitaja sanoo. Puristan päätäni. "Okei, tiedättekö kuka hän on?" puristan taas päätäni. "Okei, no me viedään hänet nyt sairaalaan" Ensihoitaja sanoo ja alkaa viemään poikaa paareilla kohti ambulanssia. "Hei saanko mä tulla mukaan?" kysyn ensihoitajalta. "Nopeesti sitte, nyt on kiire" hän sanoo ja laittaa pojan ambulanssiin. "Eemil pärjäätkö sä?" Kysyn vielä häneltä. "Joo mee vaan" hän sanoo ja menee auton rattiin ja minä ambulanssiin.
Saavuimme sairaalaan, poika vietiin suorilta leikkaukseen ja minut käskettiin odottamaan aulaan. Kysyin Eemililtä pääsikö hän jo kotiin ja hän vastasi että pääsi ja menee nukkumaan päänsä selväksi. Leikkaus on kestänyt jo ainakin kolme tuntia kunnes lääkäri tulee luokseni. "Noniin eli leikkaus meni hyvin, hänet on siirretty teholle ja te saatte mennä katsomaan häntä jos tahdot" lääkäri sanoo. "Joo voin mä mennä" sanon ja lääkäri lähtee viemään minua pojan huoneeseen. Siellä on hoitaja joka tarkistaa jotain koineilta. "Moikka" hoitaja sanoo kun astun huoneeseen. "Moi" vastaan hänelle. Hoitaja on lähdössä mutta päätän vielä kysyä. "Onko hänen vanhemmille ilmotettu?" "Joo on, he sano tulevansa heti." Nyökkään vastaukseksi. Hoitaja lähtee huoneesta, ei mene kauaa kunnes ovi taas avautuu. Sisään astuu nainen ja mies ilmeisesti pojan vanhemmat. He kiiruhtavat nopeasti sängyn luo. "Voi meidän pieni" nainen sanoo kyynelien valuessa poskilleen. Hetken päästä hän nostaa päänsä ja katsoo minua hetken kunnes avaa suunsa. "Sunko takia mun poika makaa tossa ja voi kuolla minä hetkenä hyvänsä?" hän kuulosti vihaiselta. "Se... Se oli vahinko, m-mä en yhtää huoman..." Yritän sanoa mutta hän keskeyttää minut hyvin nopeasti. "Ei tarvii selitellä, häivy!" Hän sanoo korottaen ääntään. Nyökkään ja lähden huoneesta. Katson vielä ikkunasta huoneeseen, pojan isä silittää hänen hiuksiaan ja äiti istuu tuolilla pitäen poikaa kädestä. Hän on painanut päänsä vasten sänkyä.
--------------------------------------------------------------
Sanoja 866
BINABASA MO ANG
Life is like one variable // Joleksi
FanfictionTarina perustuu jätkien peruskoulu ja lukio aikoihin. Aleksin ja Joelin tarina ei ala kovin iloisesti, sillä Aleksi joutuu onnettomuuteen johon osa syynä oli Joel. Loppujen lopuksi heidän tarinasta tulee onnellinen mutta alamäkiäkin löytyy.