Life is like one variable // Joleksi

72. Traakinen yökoulu

Aleksin pov:

Olemme luokkani kanssa yö koulussa. Täällä on myös joitain lukiolaisia ja pari 9lk. Luokkalaiseni pojat suunnittelevat jotain porukassa, ilman minua ja tytöt ovat jossain päin koulua puhumassa paskaa ja jotain. Itse istun vasten luokan seinää piirtäen. Täällä ei ole valoja joten ainoa valo mitä tulee on yläpuolellani tulevasta ikkunasta. Ei sekään paljoa valaise kun on jo kuitenkin aika pimeää.

Jonkun ajan päästä luokkalaisiani kävelee minua kohti. Nostan katseeni heihin. "Tuu" yksi pojista sanoo ja ojentaa kättään minulle. "Hei hyvä kun kysytte Aleksiaki mukaan, ettei kenenkään tarvitse olla yksin" luokanvalvojamme sanoo tullessaan oven rakoon. "Minne?" kysyn katsoen heitä epävarmasti. Oikeastaan aika outoa että he edes tulivat luokseni tai kysyvät minua kanssaan jonnekkin. "Sitte näät" hän vastaa. Myönnyn lopulta ja tartun hänen käteensä, vaikka kieltämättä hiukan pelottaa.

Kävelemme pitkin käytäviä ala kertaan. He avaavat oven käytävään jossa istuin aina kun minulla ei ollut ketään kenen kanssa olla. "Mitä me täällä?" kysyn. "Tutkitaan vähä" hän vastaa. Käyutävä on siis paikka jonne ei kuullemma koskaan saa mennä, mutta nytpä sitten vissiin menemme. En tosin haluaisi mutten uskalla sanoa ei. He koittavat ovia muttei mikään aukea. Saavumme viimeiselle ovelle jota kukaan ei uskalla koittaa. "Kuka uskaltaa?" joku kysyy jonka nimeä en muista. Rehellisesti sanottuna en muista heidän kenenkään nimiä. Kukaan ei kuitenkaan uskalla avata ovea. He kääntävät katseensa minuun. Siirrän katseeni maahan, suljen silmäni ja nielaisen. Avaan silmäni ja käännän katseen häneen joka kysyi. Kävelen kohti häntä ja ovea.

Kun saavun ovelle katson kyseistä poikaa joka kysyi kuka uskaltaa avata oven. Hän nyökkää. Avaan oven ja menen sisään huoneeseen. Kävelen hiljaa peremmälle huoneeseen muiden katsoessa ovelta. Huone näyttää ihan vanhalta sairaala huoneelta. Käännän katseeni heihin, kunnes taas pois ovesta ja yht äkkiä yksi koneista menee päälle. Säikähdän sitä ja lähden äkkiä kohti ovea. Luokkalaiseni kuitenkin ystävällisesti vetää oven kinni. "Hei avatkaa!" huudan ja rämpytän oven kahvaa. He ei kuitenkaan avaa. Hakkaan ovea kädelläni muttei kukaan avaa sitä. Huone on todella hämärä, sillä täällä ei ole ikkunoita. Vain tuo yksi kone tuo tänne valoa.

Tunnen lun ahdistus valtaa koko kehoni. Silmäni alkavat kostua. Lyyhistyn maahan oven viereen vasten seinää. Vedän hupparini hhat pitkäksi, jalkani vasten rintakehääni ja kädet jalkojeni ympärille. painan pääni polviini kyynelien valuessa poskilleni. Jos en ahdistukseen kuole, niin siihen että jäädyn kuoliaaksi. Täällä nimittäin ei ole mitenkään erityisen lämmin.

Time skip hetki

Ollin pov:

Huomaan kun jotain Aleksin luokan poikia tulee käytävän ovesta joka vie kellariin. "Mitäs te siellä teitte?" kysyn. He säpsähtävät ja katsovat toisiaan. "K-käytiin vaa vä-vähä tu-tu.tutkimassa" joku heistä sanoo. "Jaaha. Nyt menkää luokkaan. Alkaa joku yhteinen tekeminen" sanon ja kaikki lähtevät kohti luokkaa minä perässään. Ovat he kyllä hyvin omituisia nyt. Mitähän he olivat tekemässä.

Saavumme luokkaan. Katson luokkaa ympäri mutten huomaa Aleksia missään. Outoa, hän ei koskaan lähde minnekkään yksin saati ilmoittamatta. "Missä Aleksi?" kysyn hiljaa vieressäni seisovalta Nikolta. Hän katsoo myös ympärilleen. "Ei ainakaan täällä, mut sen tavarat on tuolla" hän sanoo korvaani ja osoittaa luokan nurkkaan. Missähän hän oikein on?

"Joko kaikki on paikalla" joku opettaja kysyy tullessaan luokkaan jonkun tyttö porukan perässä. "On" oppilaat vastaa kun opettaja menee työpöytänsä luo. "Missäs Aleksi?" hän kysyy katsoen ympärilleen. "Ei oo näkyny" tytöt sanoo. "Se oli joku aika sitte meijän kanssa mut sit sano tulevansa takas tänne" joku poika sanoo. Jos nyt oikein muistan tuo poika oli yksi niistä jotka tulivat sieltä kel... "Voi vittu" sanon ja lähden äkkiä ovelle. "Mitä?" Niko kysyy. "Minnes sä meet?" opettaja huutaa perääni mutten vastaa vaan suuntaan äkkiä kohti kellaria.

Juoksen pitkin koulun käytäviä niin nopeasti kun jaloistani pääsen. Avaan kellariin johtavan oven ja juoksen äkkiä myös portaat alas. "Aleksi!" huudan mutten saa vastausta. Kävelen nopeasti käytävää pitkin kokeillen kaikkia ovia. Kaikki ovat olleet lukossa. Saavun viimeiselle ovelle. Se on raollaan. Avaan sen ja huomaan sen olevan samanlainen kun sairaaloissa. Koulumme kellari osuus ja ensimmäinen kerros olivat joskus mielisairaala mutta sen jälkeen siihen rakennettiin lisää kerroksia ja uudistettiin kaikki muut paitsi kellari. Kaikki huoneet ovat siis vanhoja mielisairaalan huoneita mutta isoin on erillainen. Tämä on kuin sairaalassa.

Huomaan huoneen koneiden olevan päällä. "Mitä helvettiä?" sanon hiljaa kunnes huomaan Aleksin makaavan sängyllä. "Aleksi?!" huudan ja juoksen hänen vierelleen. Hän on sidottu käsistä ja nilkoista kiinni sänkyyn. Hänessä on kiinni johtoja sun muita jotka menevät koneisiin. Kokeilen Aleksin pulssia ja se tuntuu todella heikosti. Hän on aivan kylmä, huulet ja kädet siniset. "Olli?!" kuulen Nikon huutavan. "Täällä!" huudan. Kuulen juoksu askelia kunnes ovella seisookin jo Niko, opettaja ja heidän takanaan oppilaita. "Menkää äkkiä pois" opettaja sanoo oppilaille näyttäen käsillään että poistuisivat. "Mitä helvettiä?" Joonas kysyy ihmeissään. "Mä en tiedä" vastaan purskahtaen itkuun. Painan pääni Aleksin käteen josta pidän jo kiinni. "Mä soitan poliisille" opettaja sanoo.

Kun opettaja lopettaa puhelun kuuluu kun ovi aukeaa. Opettaja osoittaa taskulampulla käytävään. Huomaamme kun joku isokokoinen henkilö kävelee tänne päin. Hän nostaa katseensa meihin. Säikähdämme kaikki ja seurauksena taskulamppu tippuu lattialle. Kun opettaja nostaa lampun ja osoittaa taas lampulla käytävään mitään ei näy. Hän siis pakeni tai meni johonkin huoneeseen.

Jonkin ajan päästä poliisit ja ambulassi ovat saapuneet paikalle. Ensihoitajat käskivät meidät pois huoneesta. Poliisit tutkivat kellarin huoneita, olisiko mies siellä yhä. Jonkin ajan päästä kaksi poliisia taluttavat isokokoista henkilöä ulos koulustamme. Hän on pukeutunut mustiin todella vanhan ja kuluneen näköisiin vaatteisiin. "Mitä helvettiä sä oot tehny Aleksille?!" kysyn huutaen häneltä samalla kun kävelen häntä ja poliiseja päin. "Hei älä mee sinne!" yksi poliisi sanoo vähän kauenpaa. "Vastaa?!" huudan hänelle kun hän ei vastaa. Samassa yksi poliiseista kiertää kätensä ympärilleni ja vetää minut pois päin. Yritän rimppuilla irti hänen otteestaan. "Se poika ei tule selviämään hengissä" mies sanoo. "Mitä sä teit sille!?" kysyn jälleen huutaen rimppuillen yhä kovenpaa. Lopulta pääsenkin irti. "Se poika kuolee" mies sanoo lähestyessäni häntä. "Mä tapan sut jos se ei selviä!" huudan ja samassa poliisi ottaa minusta taas kiinni. "Päästä irti!" huudan rimppuillen.

"Olli, Olli, rauhotu" paikalle tullut Joonas sanoo ja tulee eteeni. "Olli, kuuntele" hän sanoo laittaen kätensä poskilleni. "Se ei kuole. Mä lupaan. Aleksi selviää kyllä, luota muhun" hän jatkaa ja ottaa minut tiukkaan halaukseen poliisin päästäessä irti minusta. Halaan joonasta takaisin. Hetken päästä Nikokin tulee halaamaan minua sivusta mutta takaani.

"Pojat!" opettaja sanoo. Erkanemme halauksesta ensihoitajien kuljettaessa Aleksia kohti ambulanssia. "Mä tuun mukaan!" huudan ja juoksen ambulanssia kohti. "Nopeesti sitte, tää pitää saada todella äkkiä sairaalaan" yksi ensihoitajista sanoo.

-----------------------------------------------------------

Sanoja 1034