Mitä jos vaan unohdetaan menneet?//Blind Channel (Valmis)

75

Miia

Irrottaudu äidin halauksesta. "mitä jos sä alkaisit taas syömään pieniä annoksia aluks ja olisit taas 30-45 minuuttia mun tai Ollin seurassa. Sen jälkeen voitas alkaa kasvattaa sitä määrää pikku hiljaa" "no kai me voidaan yrittää" "ja taas tuut puhuu mulle tai Ollille ku sun tekee mieli viillellä" "joo" "hyvä. Tiedätkai että me välitetään susta. Me ei haluta et sulla on huono olla mut me halutaan että sä oot terve, et viiltele etkä jätä syömättä" "joo. Kiitos et pidätte musta huolta. Voi olla et en tuu kiittelee hirveesti lähi aikoina" "joo. Me yritetään muistaa toi" "mä rakastan teitä" "meki sua"

Halaan ensin äitiä ja sitten Ollia. "nyt mennään syömään" katson äitiä anovasti. "älä sano mitään. Nyt mennään syömään jotain pientä. Sori mut tästä sä et voi livistää" Olli ja äiti nousee ylös. Minä jään sohvalle. "Miia nyt syömään" nousen ylös. Kävelen Ollin perässä keittiöön. Istun pöydän ääreen.

"jugurttia, leipää vai omena?" en vastaa mitään vaan katselen ympärilleni. "Miia. Vastaa" "en mä halua syödä" Olli silittää selkääni. Hän istuu viereeni. "syö jooko vähän. Kai sä ymmärrät että sä voit joutua klinikalle syömishäiriön takia. Haluutko sä sinne?" "no en todellakaan" "no sit sun pitää syödä. Miia me välitetään susta sen verran paljon et me ei haluta sua myöskään sinne. Mut jos toi sun tila jatkuu pitempään sä voit joutua sinne väkisin" "mä en haluu" "no yritä sit syödä" "en"

Nousen ylös tuolilta ja olen lähdössä yläkertaan. "et mee minnekkään" "mut..." "istu alas. Mul olis sulle asiaa" istun äskeiselle paikalleni takaisin. Äiti istuu vastapäätäni. "ku mä olin 9 luokalla mulla oli anoreksia. Se oli menny tosi pahaksi ku mun äiti ja isä huomasi sen. Ne lähetti mut saman tien syömishäiriö klinikalle. Mä olin sen verran alirvittunut, että kuulemma jos olisin jatkanut sitä kuukauden olisin toden näköisesti kuollut" "aha" "mä syytin klinikalla kaikesta mun äitiä ja isää. Ne halus mun parasta mut mä en ymmärtänyt sitä. Myöhemmin mä tajusin kuinka paljon mä aiheutin huolta mun vanhemmille. Ne kerto viis vuotta mun parantumisen jälkee et ne koko ajan pelkäsi et mä jään sellaseksi aliravittuneeksi, ruokaa pelkääväksi tytöksi. Ne pelkäsi, että mä kuolen. Ne koko mun klinikalla olon ajan pelkäsi sitä. Mä syytin niitä kaikesta mut ne halus mun parasta. Mä toivon, että sä alat syömään. Me ei voida pakottaa sua, mutta mä sanon tän nyt sulle suoraan, jos sä et ala syömään mä etsin sulle klinikalta paikan. Mä en haluaisi lähettää sua sinne mut jos sä et ala syömään mun on pakko" "sä et voi!" nousen ylös penkiltä. "Miia rakas. Mä haluun, että sä parannut, mutta jos sä et pysty siihen kotona ni mä lähetän sut klinikalle" "just"

Lähden yläkertaan. "sun pitäis syödä" "ni pitäis. Mut mä en syö"

Hyppään sängylleni. Menen mahalleen makaamaan. Joku koputtaa oveen ja avaa sen. Käännän silmät ovelle. Äiti.

"Miia sä oot mulle tosi tärkeä. Mä oikeesti välitän susta. Mä oon pahoillani jos se just nyt ei tunnu siltä. Mä kumminkin oon tehnyt päätöksen. Mä alan kyselee sulle syömishäiriö klinikalta paikkaa. Mä annan sulle nyt viikon aikaa todistaa mulle, että sä syöt. Jos et pysty ni mä vien sut klinikalle. Mä oon pahoillani" "ei äiti. Puhutaan tästä. Mä en haluu sinne. Sä et voi lähettää mua sinne. Äiti" "niinku mä sanoin jo. Sulla on viikko aikaa. Tästä ei keskustella. Mä oon pahoillani" äiti lähtee huoneestani.

° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° ° °
Sanoja: 548