OneShots 1 (in Finnish)

therapy?/zayn&liam (15)

Tuijotin terapeuttini, Liamin, tummiin silmiin ja yritin taas saada itseni oikeaan mielentilaan. Olin aina yhtä huono avautumaan, vaikka tiesin, että pystyin luottamaan häneen täysin.

-Zayn, ota oma aikasi, älä anna minun häiritä.

Hän sanoi sen katsoen minua ymmärtävästi. Olisipa elämässäni muitakin yhtä lempeitä ja ihania ihmisiä. Tunsin kyynelten kirvelevän silmänurkissani. Ei nyt. Nyt ei ole sopiva hetki itkeä. Varsinkaan tuollaisen ajatuksen takia. Tuijotin arpia käsivarsissani. Minun teki mieli rikkoa viereisellä pöydällä oleva vaasi ja viiltää sen terävillä sirpaleilla pitkiä naarmuja käsiini. Tiesin, etten saa, mutta halusin silti. Se pysyi minussa. Samoin pysyi pimeys ja ahdistus.

Minun pitäisi taas kertoa tuntemuksistani viimeisen viikon ajalta. En enää tiennyt itsekään, miltä minusta oli tuntunut. Terapia oli edennyt jo ihan tarpeeksi pitkälle. Halusin lopettaa. Mieluummin heti.

Liam käänteli hopeakoristeista kynää kädessään ympäri ja uudestaan ympäri. Liike oli nopea ja sai aikaan koruttoman metallisen naksahduksen. Hän huomasi tuijotukseni ja lopetti. Hän laski kynän sylissään makaavan lehtiön päälle. Hän siirteli silmälasejaan edestakaisin nenällään ja näpräsi kauluspaitansa hihojen nappeja. Hän ei todellakaan kysynyt mitään, ennen kuin sanoin olevani valmis. Mutta tänään sitä rauhallisuuden ja avoimuuden tunnetta ei vain tullut. Joten hiljaisuus jatkui. 

Lopulta hän nosti katseensa käsistään ja työnsi lehtiön sylistään nojatuolinsa käsinojalle. Hän nousi seisomaan ja suoristi tummansinisten puvunhousujensa lahkeita rutuilta, joita niihin oli istuessa syntynyt. En voinut pitää katsettani irti hänestä. Hänessä oli jotain vastustamatonta. Äkkiä tajusin, miksi terapia oli harvoin tuntunut minulle vaikealta.

-Zayn... Vaikka sä oot tosi harvasanainen ja arka, mä tiedän, että sä oot muutakin. Ja vaikka mä tiedän, mitä kaikkee sä oot tehnyt itselles ja... muille, mä en silti usko että sä oot paha. Mä pidän susta. Ihan oikeesti.

Hän laski kätensä olkapäälleni. Sen lämpö virtasi koko kehoni lävitse. En osannut vastata hänelle, joten en tehnyt niin. Vaikka en ollut koskaan tuntenut itseäni niin erityiseksi, kuin juuri nyt. Hänen peukalonsa siveli solisluutani hitaasti, varovaisesti. Haistoin hänen hienostuneen partavetensä. Rikkaus paistoi hänestä ja jokin siinä kiehtoi minua kuin harakkaa. Erotin käsivarsien vahvat lihakset valkoisen paidan hihojen läpi. Hänen silmänsä eivät irronneet omistani. Hän odotti minun sanovan jotain, mutta en vain tiennyt, mitä minun pitäisi sanoa. Auringonvalo heijastui silmiini ikkunasta hänen takanaan. Se näytti muodostavan valokehän hänen ympärilleen.

Irrotin katseeni hänen silmistään ja siirsin sen hänen huuliinsa, vaikka tiesin tekeväni siinä aika riskialttiisti. Hän ei sanonut mitään, hän antoi taas minulle aikaa. Ja se tuntui hyvältä. Että joku todella antoi omasta ajastaan näin paljon minulle. Tunsin sähköisen jännitteen huoneen ilmassa. Hitaasti hivuttauduin ihan tuolin reunalle ja nousin ylös. Hän irrotti kätensä olkapäältäni ja tarttui sen sijaan molempiin käsiini. Hän tunsi samoin kuin minä. Ylitseni vyöryi tunne, joka viesti minun kuuluvan yhteen koko maailman kanssa, maailman, jossa olimme vain me kaksi.

Hän puristi käteni omiinsa ja yhdisti huulemme. Kaikki ajatukset itseni viiltelystä muuttuivat tomuksi ja katosivat. Ehkä tällainen terapia olikin minulle oikeanlaista.

_____________________________ 

pitkästä aikaa uusi oneshotti :) 

ideat on ollut itelläni aika sairaan vähissä, joten mä pyydän, pyydän kaikella tahdollani että kommentoikaa ja heittäkää jotain ideoita, vaikka edes henkilöistä tai mitä vaan ikinä (: <3 

xx eve